Tyhjä lannoitesäkki muuttuu uusiomuoviksi – säkkien kerääminen työllistää satoja nuoria

Suurin osa viljelijöiden lannoite- ja siemensäkeistä päätyy nykyään kierrätykseen. 4H -yhdistys on kerännyt säkkejä vuodesta 1975 lähtien.

Hollola
pieniä harmaita muovisia tablettejä miehen kämmenellä
Kierrätysmuovista valmistettuja pellettejä. (arkistokuva)Miki Wallenius / Yle

Enemmän kuin joka toinen lannoite- ja siemensäkki palautuu viljelijöiltä uusiokäyttöön. 4H -yhdistys kerää säkkejä eri puolilla maata Reilu Teko -säkkikeräyksellä. Keräys työllistää joka vuosi satoja nuoria eri puolilla maata.

Viljelijät voivat toimittaa säkit keräyspisteisiin ilmaiseksi. 4H -yhdistyksen palkkaamat nuoret hoitavat säkkien lajittelun ja pakkaamisen. Säkit toimitetaan eteenpäin uusiomuovin raaka-aineeksi. Pesun, murskauksen ja sulatuksen jälkeen säkit jatkavat elämäänsä uusina muovituotteina.

Viime vuonna keräys tuotti 655 700 kiloa muovia. Talteen saatiin noin 60 prosenttia maa- ja metsätiloille toimitetuista säkeistä.

Keräys on järjestetty vuodesta 1975 lähtien. Näiden vuosikymmenten aikana muovia on saatu kerätyksi 35 miljoonaa kiloa.

Tämän kesän säkkikeräys jatkuu Hollolassa vielä torstaina ja perjantaina. Keräyspisteet ovat Kukonkoivussa maamiesseuran kuivurilla ja Vesikansassa palovarikon pihassa.

Hollolan lisäksi säkkejä on kerätty tänä kesänä ainakin Kärkölässä, Orimattilassa ja Padasjoella.