Turun yliopisto: yläasteikäisten psyykkinen hyvinvointi on kohentunut – tytöillä aiempaa enemmän ahdistuneisuutta ja masennusta

Tupakan ja alkoholin käyttö on vähentynyt nuorten keskuudessa huomattavasti.

Turku
Naisen varjo
Henrietta Hassinen / Yle

Suomalaisnuorten psyykkinen hyvinvointi on kohentunut, kertoo Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimus.

Tulokset perustuvat vuosina -98, 2004 ja 2014 Rovaniemen ja Salon alueella tehtyihin kyselytutkimuksiin, joihin osallistui 1 500 nuorta jokaisena tutkimusvuonna.

Mielenterveysoireista vain tyttöjen tunne-elämän ongelmat yleistyivät tutkimusjakson aikana. Tytöt kokevat aiempaa enemmän ahdistus- ja masennusoireita. Sama on vahvistettu useissa vastaavissa tutkimuksissa.

Tutkijatohtori Kaisa Mishinan mukaan tyttöjen lisääntyneille tunne-elämän ongelmille voi olla monia syitä. Tytöille on hänen mukaansa esimerkiksi tyypillisempää stressata kouluasioista ja kokea paineita koulussa pärjäämisessä.