Jämsän maauimalasta löydettiin ulostetta – uimista ei suositella ennen vesinäytteiden tulosten valmistumista

Liikuntapaikkamestari Jani Virtanen epäilee, että tulokset eivät ehdi tulla enää tällä viikolla.

uimalat

Ulostetta löytyi Jämsän maauimalan rantavedestä keskiviikkona. Terveystarkastajan ottamien vesinäytteiden tulokset viipynevät ensi viikkoon, eikä ennen veden bakteeritason selviämistä uimista vedessä suositella.

Liikuntapaikkamestari Jani Virtasen mukaan ulosteen alkuperää ei ole selvitetty, eikä tiedossa ole, onko se ihmisten vai eläimen.

– Se on sinänsä ihan sama, bakteereita ulosteessa on joka tapauksessa. Mikäli bakteereja löytyy vielä uudessa seurantanäytteessä suuria määriä, sitten vesi on pakko kloorata.

Virtanen sanoo, että myös sekä auringonpaiste ja rankkasade auttavat.

– UV-säteet tappavat bakteereja tehokkaasti varsinkin matalasta vedestä. Sitä käytetään myös uimahallien suodatusjärjestelmissä. Ja kun sataa, vesi uusiutuu ja laimenee.

Maauimala on Virtasen mukaan oikeastaan tekolampi. Viime syksynä maauimalan alueella aloitettiin kunnostustyöt ja samalla maauimala tyhjennettiin ja pohjahiekat vaihdettiin.

– Samanlainen työ tehtiin viimeksi 2000-luvun alussa.

Kokonaisuudessaan työ maksoi noin 100 000 euroa.

Maauimala avattiin virallisesti kesäkuun puolivälissä, mutta uimareita kävi jo toukokuussa.

Jämsän keskustassa Yhdystien varrelle sijaitsevalla maauimalla on ikää useita kymmeniä vuosia. Uimareita käy Virtasen arvion mukaan kelistä riippuen muutamia kymmeniä vuorokaudessa.