Kiiltokuva, pala arjesta vai itsetutkiskelua? Voiko somemaailma myös opettaa hyväksymään itsensä? Toimittaja kuvasi itseään ja ymmärsi, mikä selfieissä viehättää

Sosiaalisessa median palveluissa jaetaan päivittäin miljardeja kuvia. Somen erotteleminen oikeasta elämästä on entistä hankalampaa.

minäkuva
Teini ottaa selfietä.
Teini-ikäinen ottamassa etukameralla selfietä.Julia Sieppi / Yle

Oletko koskaan miettinyt, miksi muiden ottamat kuvat itsestäsi näyttävät jotenkin vääriltä?

Minä olen.

Elin pitkään uskoen salaliittoteoriaan, jonka mukaan muut ihmiset ottavat minusta tahallaan huonoja kuvia. Niissä kuvissa rönötin, minulla oli useampi leuka ja hiukseni olivat kuin variksenpelättimellä.

Kuvia katsoessani en tunnistanut itseäni.

Sitten tulivat älypuhelimet. Ensimmäinen älypuhelimeni vuonna 2014 mullisti elämäni.

Etukameraa käyttäessäni näin ruudulta itseni. Käänsin etukameralle kasvojeni paremman puoliskon, asettelin hiukseni niin, että ne peittivät kasvojeni pyöreyttä ja otin hillityn ilmeen. Näytin paremmalta kuin yhdessäkään aiemmassa kuvassa!

Tai siis näytin lukuisten uusintaottojen jälkeen.

Nykyään jaan selfieitä minkä ehdin. Ainakin kerran päivässä. Syy on sama kuin niin monella muullakin selfie-kuvaajalla: muistutan olemassaolostani, välitän läsnäoloa ja pidän yllä virtuaalista vuorovaikutusta.

Ja mikä parasta: kaikki langat ovat käsissäni.

Vai ovatko? Voinko todella päättää, että muut näkevät minusta vain kuvia, jotka minä annan heidän nähdä?

Mitä tutumpi, sitä viehättävämpi

Mistä edes tiedän, millainen kuva minusta on paras? Tai ylipäätään edustava.

Ihmisen käsitys omasta viehättävyydestään ei nimittäin ole luotettava.

Vuonna 2008 tehdyn Mirror, Mirror on the Wall: Enhancement in Self-Recognition (siirryt toiseen palveluun) -tutkimuksen mukaan pidämme itseämme viehättävämpinä kuin itse asiassa olemme.

Psykologiasta tutun mere exposure -efektin mukaan ihminen mieltyy tuttuihin asioihin, kuten juuri omaan peilikuvaansa. Ehkä siinä on selitys sille, miksi inhoan muiden minusta ottamia kuvia. Ne eivät ole käänteisiä, kuten peilikuvat tai Snapchatissa ja Instagramissa otetut käänteiset selfiet, jotka ovat silmilleni tutumpia.

Selfie
Muille näyttäytyisin vasemman puoleisen selfien mukaan, mutta oikealla puolella oleva selfie on minun silmilleni tutumpi.Vy Tram / Yle

Käytännössä näen siis itseni käänteisenä, mutta ihmiset ympärilläni näkevät minut kuvakulmista, joita en itse peilin kautta näe. En myöskään voi tietää, miltä kuvien ulkopuolella näytän, sillä olen sokea ulkoiselle olemukselleni ja ilmeilleni.

Mutta kumpi kuva on lähempänä todellisuutta: omani vai kavereitteni?

Riippuu, ollaanko verkossa vai kasvotusten kahvilla.

Selfiet tavoittelevat ihanneminäkuvaa

Onko totuus selfieissä, joista tunnistamme itse itsemme? Vai onko selfie vain kuva, jonka toivoisimme olevan totta?

Ehkä yhtenä mittarina voi käyttää sitä, tunnistaisiko Tinder-deitti minut sovellukseen lataamani selfien perusteella.

Päätän kysyä muilta.

Suuntaan Helsingin Senaatintorille. Se on aina täynnä turisteja ottamassa selfieitä ja jakamassa "merkityksellisiä hetkiään sosiaaliseen mediaan".

Senaatintorilta löytyy Julius Järvinen. Hän opiskelee viestintätieteitä ja psykologiaa Maltan yliopistossa – ja onkin sopivasti torilla ottamassa kuvia.

Selfiet
Julius Järvisen mukaan some on propagandaa.Elise Tykkyläinen / Yle

Julius, onko selfie totuudenmukainen omakuva vai ihanneminäkuva?

– Ehdottomasti ihanneminäkuva. En usko, että kukaan laittaa someen mielellään sellaista selfietä, johon ei ole tyytyväinen. Ihmiset rakentavat imagoa sosiaalisessa mediassa.

Juliuksen mukaan sosiaalinen media on propagandaa, sillä siellä näytetään vain parhaat hetket.

– Some ei ole totta.

selfiet
Shalva Avanashivili pitää selfieistä, joissa hymyillään.Elise Tykkyläinen / Yle

Senaatintorilta löytyy myös Shalva Avanashivili. Tallinnassa vaihto-oppilaana oleva Shalva on perheensä kanssa käymässä Helsingissä.

Shalva ei ole mielipiteissään yhtä jyrkkä kuin Julius.

– Minulle selfiet ovat totuudenmukaisia omakuvia. Ne eivät kuitenkaan ole täysin ongelmattomia. Jotkut voivat addiktoitua selfieiden ottamiseen, jolloin siitä voi tulla ihanneminäkuvan tavoittelua – etenkin tytöillä, Shalva sanoo.

Shalvalla on myös ohje täydellisiin selfieihin: hymy.

– Hymy tarttuu.

Professori: selfie on totuudenmukainen

Saan ystävältäni lahjaksi kirjan nimeltään Kissani Jugoslavia. Tämä on ehdottomasti postaamisen arvoista. Siirrän ruokapöydältä sivuun vajaan limutölkin, tyhjän sipsipussin ja viikon tiskit. Asettelen kirjan pöydälle kauniisti ja asetan sen rinnalle höyryävän kahvikupin, johon on maalattu sinisiä kukkia. Asetelma tarvitsee vielä jotain... Päädyn lisäämään taustalle vehreän peikonlehden.

Painan jaa.

Noin, nyt kuva postattu. Vaikutan varmasti lukevalta ihmiseltä.

Some on mahdollistanut itseilmaisun eri tavalla kuin aiemmin. Voimme jättää sen ulkopuolelle asioita, joita emme halua muiden näkevän. (Kuten likaiset tiskit.) Voimme luoda someen haluamamme illuusion, johon tuntemattomien on helpompi langeta. (Kuten lukeneisuuden.)

Eikö some siis ole feikkimaailma?

Jyväskylän yliopiston journalistiikan professori Mikko Villi on kanssani hieman eri linjoilla. Hän esittää vastakysymyksen: pystytäänkö virtuaalielämää erottamaan todellisesta elämästä?

– Eikö verkossa olo ole osa todellista elämää?

Villi on tutkinut myös valokuvallista viestintää, kuten selfieitä.

Hänen mielipiteensä yllättää minut. Villin mukaan selfiet ovat totuudenmukaisia.

Hän perustelee sen sillä, että selfieillä on suora suhde kuvattavaan henkilöön.

– Kuvassa on olemassa oleva ihminen.

Mutta eivätkö selfiet ole hänen mielestään harhaanjohtavia, kiiltokuvien luomista? Selfieiden kauttahan jaetaan vain parhaita hetkiä ja niistäkin hetkistä saa muokattua paremman näköisiä rajauksilla ja erilaisilla filttereillä.

Villi toteaa, että yhtä lailla joissakin lehdissä muokataan ja parannellaan kasvokuvia, eikä silloinkaan puhuta "epätotuudenmukaisista kasvoista".

Samaa mieltä Villi on kanssani siinä, että sosiaalinen media voi jossain määrin olla kiiltokuvien rakentamista.

Kännykkä
Puhelimen sammuttaminen voi olla paikallaan, jos somettaminen käy voimille.Vy Tram / Yle

– Some-palveluiden vähentäminen ei varmastikaan ole haitaksi, jos niiden kautta alkaa liikaa määritellä minäkuvaansa.

Sosiaalinen media voi olla itsensä harhauttamista

Mikä sitten on liikaa? Missä vaiheessa somesta irtaantumista pitäisi harkita?

Onko syytä huoleen, kun saan selfien ottamiseen kulumaan koko päivän? Vai meneekö raja siinä, kun en enää huomioi ympärilläni olevia läheisiä, vaan kyttään jatkuvasti, mitä somessa tapahtuu?

Tietäisikö 19-vuotias Olivia Oras vastauksen?

Olivia oli pääosassa vuonna 2017 ilmestyneessä dokumentissa Perfect Selfie . Dokumentissa seurattiin tuolloin 16-vuotiaan Olivian elämää sosiaalisen median ympäröimänä. Puolitoista vuotta dokumentin ilmestymisen jälkeen Olivia ei enää halua jatkuvasti roikkua somessa.

Olivian mukaan jatkuva läsnäolon ylläpitäminen somessa kävi voimille.

– Some ikään kuin imi sisäänsä.

Ensimmäinen viikko ilman aktiivista somettamista oli raskas. Nyt olo on jo kevyempi ja rauhallisempi, joten ainakaan vielä hänellä ei ole tarvetta palata takaisin entiseen.

Olivia Oras, Selfiet
Some oli Olivia Orakselle pakopaikka. Nykyään Olivia on levollisempi. Vierellä on Pablo-koira.Matti Hämäläinen / Yle

Dokumentissa Olivia sometti niin usein, että hänen piti ladata kännykkäänsä kolmesti päivässä.

Nyt hän vaikuttaa levolliselta, eikä hänellä ole kertaakaan kännykkää esillä haastattelun aikana. Olivia harkitsee sanomisiaan ja välttää kärjistäviä yleistyksiä.

Olivialle some oli pakopaikka, jossa hän ei joutunut kohtaamaan arkielämän sotkuja, saati selvittelemään niitä.

– Niitä kuvia voi aina kääntää ja vääntää. Välillä olisi myös hyvä jakaa vaikka meikittömiä kuvia ja huonoja hetkiä, nekin kuuluvat elämään, Olivia pohtii.

Olivia ei kuitenkaan täysin tyrmää somea – sitähän voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin vain vääristävien mielikuvien tuottamiseen. Olivian mielestä some voi olla hyvä alusta muun muassa keskustelujen avauksille ja vaikuttamiselle.

Enemmän erilaisia selfieitä, kiitos!

Aion jatkaa somen käyttöä ja selfieiden ottamista, mutta ehkä voisin olla enemmän läsnä nykyhetkessä ja tässä maailmassa.

Ymmärrän, miksi selfiet ovat niin suosittuja. Ne ovat miellyttävämpi vaihtoehto kuvattavalle itselleen, sillä kuvattavalla on valta kuvaan sekä sen ottamiseen. Huumaannuinhan itsekin kontrollista alkaessani kuvata selfieitä.

Mutta jokaisen vannoutuneen selfie-kuvaajan on myös hyväksyttävä se tosiasia, että oikeassa elämässä emme voi kontrolloida muiden meistä näkemiä kuvakulmia.

Nykyään voin katsella ongelmitta minusta otettuja kuvia myös niistä kuvakulmista, jotka ennen koin epämieluisiksi. Aluksi pakotin itseni katsomaan muiden ottamia kuvia, mutta nyt en enää järkyty niistä tai vaadi kuvia poistettavaksi.

Huomasin muutoksen pari vuotta sitten. Hengasin kaverin kanssa ja kun hän otti minusta mielestäni epäedullisen kuvan, järkytyksen sijaan kuva nauratti minua.

Toivoisin näkeväni kuvavirrassa myös erilaisia selfieitä. Jotain muuta kuin geneerisiä pää viistossa otettuja duck face -ilmeitä. Kyllä someen nuhjuisuuttakin mahtuisi. Miksi siellä ei voisi silloin tällöin rennosti rönöttää?