Presidentti Niinistö aikoo tavata Trumpin ja Putinin myös kahden kesken – "kokouspaikoista varmasti syntyy nyt nopeasti keskustelua"

Presidentti Niinistö sanoo aikovansa ottaa Trumpin ja Putinin kanssa esiin muun muassa Itämeren jännittyneen tilanteen.

huippukokoukset
Presidentti Niinistö kommentoi Suomessa järjestettävää huippukokousta
Presidentti Niinistö kommentoi Suomessa järjestettävää huippukokousta

Presidentti Sauli Niinistö aikoo tavata sekä Yhdysvaltain että Venäjän presidentit kahdenvälisesti heidän Helsingin-tapaamisensa yhteydessä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa kahdenvälinen tapaaminen on Niinistön mukaan jo sovittu.

– Uskon, että myös presidentti Putinin kanssa järjestyy kahdenkeskinen tapaaminen, Niinistö sanoi tänään torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Niinistö kertoi keskustelleensa Trumpin turvallisuusneuvonantajan John Boltonin kanssa puhelimessa tänään.

– Hän on ollut paikalla silloin kun (Mihail) Gorbatšov ja (George) Bush vierailivat Helsingissä 1990. Hän muisteli tuon tapaamisen olleen hyvähenkinen ja siinä oli saatu tuloksia.

Bolton välitti puhelimessa Niinistölle Trumpin toiveen tavata kahden kesken. Niinistö kertoi ottaneensa tarjouksen mielellään vastaan.

Syyria ja Ukraina nousevat esiin

Niinistö sanoi olevansa Boltonin eilisen haastattelun varassa Trumpin ja Putinin välisten keskustelunaiheiden suhteen.

– Syyrian kysymys tulee esille, Ukrainan kysymys tulee esille, Niinistö luetteli.

Niinistö sanoi aikovansa ottaa kahdenkeskisissä tapaamisissa esiin ainakin arktisen alueen asiat, erityisesti mustan hiilen päästöjen yhteisen torjunnan. Niinistö kertoi aikovansa ottaa esiin myös huolen jännittyneestä tilanteesta Itämerellä.

Niinistö: Tapaaminen varmasti päivässä ohi

Niinistön mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien tapaaminen Helsingissä kestänee muutaman tunnin ja on "varmasti päivässä ohi".

– Mitä tulee kokouspaikkoihin, niistä varmasti nyt syntyy nopeasti keskustelua, Niinistö sanoi.

Niinistö arveli, että Suomi valikoitui kokouspaikaksi Suomen hyvän maineen takia ja siksi, että Suomella on hyvät suhteet sekä Yhdysvaltoihin että Venäjään.

Niinistö sanoi luottavansa siihen, että kaikki saadaan kuntoon ajoissa presidenttien tapaamista varten, koska suomalainen koneisto on "hämmästyttävän tehokas".

Mielellään sitä polttaa lomansa, jos asia on sen arvoinen.

Sauli Niinistö

Niinistöltä kysyttiin palaako tapaamisen takia presidentiltä ja poliisilta kesälomat.

– Varmaan niinkin kävi, mutta mielellään sitä polttaa lomansa, jos asia on sen arvoinen, Niinistö vastasi.

Tiedustelu tuli viime viikolla

Niinistö kertoi saaneensa tiedustelun Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien tapaamisen järjestämisestä Helsingissä viime viikolla.

Presidentin mukaan yhteydentoton esittivät yhtä aikaa sekä Yhdysvallat että Venäjä.

– Siinä vaan sattuivat olemaan eräs korkea Yhdysvaltojen ja eräs korkea Venäjän viranomainen, jotka kävivät keskusteluja keskenään ja päättivät sitten tämmöisen kysymyksen esittää Suomelle, Niinistö selitti.

Niinistö järjesti tänään tiedotustilaisuuden Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisesta virka-asunnollaan Mäntyniemessä. Tallenteen tilaisuudesta voi katsoa Yle Areenassa.

Kremlin ja Valkoisen talon edustajat vahvistivat tänään torstaina, että Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit tapaavat Helsingissä heinäkuun 16. päivänä.