Turvakotien tarve on ennätyslukemissa − pelko lemmikin kohtalosta voi vaikuttaa lähtöpäätökseen

Turvakodeista apua hakeneita oli viime vuonna ennätysmäärä. Niin henkinen kuin fyysinen väkivalta ovat syitä hakeutua turvakotiin, mutta perheen lemmikkiin kohdistuvan uhan takia joku jää kotiin vaikeaan tilanteeseen.

turvakodit
Leluja turvakodin leikkihuoneessa.
Porin turvakodin leikkihuoneessa riittää valinnanvaraa.Liisa Kallio / Yle

PoriTurvakoti Esikon käytävillä on hiljaista. Vain yhteisestä lasten leikkihuoneesta kuuluu vaimeaa ääntä. Sosiaalityöntekijän huoneeseen saapuu 36−vuotias porilainen perheenäiti, joka on ollut turvakodissa muutaman päivän.

− Mieheni on väkivaltainen, ja hänellä on alkoholiongelma. Kotona ei ollut enää turvallista, nainen kertoo.

Hän aikoo viipyä turvakodissa viikon, jonka jälkeen edessä siirtyminen takaisin omaan kotiin. Mies muuttaa siihen mennessä pois asunnosta, ja avaimet on palautettu perheenäidille. Apu on ollut korvaamatonta nimettömänä pysyttelevälle turvakodin asukkaalle.

− Keskusteluapu on ollut minulle erittäin tärkeää. Sen lisäksi täällä saa käytännöllisiä neuvoja muun muassa avioeron hakemiseen.

Kerta on naisen ensimmäinen turvakodissa. Porin turvakoti on ollut toiminnassa jälleen maaliskuusta 2017 lähtien, mutta tieto ei ole välttämättä saavuttanut jokaista. Myöskään perheenäiti ei tiennyt sen olevan auki. Lastensuojelun kautta hän sai neuvon turvapaikasta.

– Luultavasti ihmiset eivät vain tiedä, että tällainen mahdollisuus on, eivätkä siksi osaa edes sitä etsiä, hän pohtii.

Porin turvakodissa ollaan yhdestä vuorokaudesta jopa muutamaan kuukauteen. Perusasiakas viipyy tavallisimmin noin kaksi viikkoa. Jos asukas aikoo irtautua väkivaltaisesta suhteesta ja hankkia uuden asunnon, tällöin turvakodissa vierähtää noin kuukausi.

Lemmikkikissa turvakodin asunnon parvekkeella Porissa.
Porin turvakodissa on yksi asukaspaikka, jonne lemmikit ovat tervetulleita.Liisa Kallio / Yle

Lemmikkiä ei uskalla jättää kotiin

Osa turvakotiin pyrkivistä asukkaista haluaisi ottaa myös lemmikin mukaan. Tiettävästi vain Porin turvakodissa on tarjolla mahdollisuus tähän, sillä yhteen seitsemästä asunnosta saa tuoda myös lemmikin. Marianna Turusen mukaan lemmikki vaikuttaa päätökseen turvakotiin lähtemisestä.

– Moni voi ajatella, ettei turvakotiin saa tuoda lemmikkiä ja jättää siksi tulematta, Turunen tietää.

Lemmikin kotiin jääminen on monen asukkaan murhe.

Jaana Kinnunen

Turun turvakodin sosiaalityöntekijä Jaana Kinnunen tunnistaa ilmiön ja toteaa, että mahdollisuus ottaa lemmikki mukaan on erittäin tärkeä. Turussa on käyty keskusteluja eläinsuojelujärjestöjen kanssa siitä, että lemmikin voisi viedä järjestön tiloihin siksi aikaa, kun omistaja on turvakodissa. Keskustelut ovat kuitenkin vasta alussa.

– On hienoa, että Porissa on tällainen mahdollisuus. Lemmikin kotiin jääminen on monen asukkaan murhe, Kinnunen sanoo.

Muun muassa Keski–Suomen ensi– ja turvakoti ry:llä ja Sophie Mannerheimin turvakodilla Helsingissä on käytössä vapaaehtoisia, jotka voivat ottaa turvakodin asukkaan lemmikin hoitoon turvakotijakson ajaksi.

Asukkaita enemmän kuin koskaan

Ensi- ja turvakotien liitto julkisti huhtikuussa tiedotteen, jonka mukaan viime vuonna apua haki 12 000 ihmistä. Se on yli 1000 ihmistä enemmän edellisvuodesta. Luku on historian suurin. Väkivaltaa kohdanneiden lasten avopalveluissa oli eniten kasvua: apua saaneiden määrä kasvoi yli kolmanneksella.

Uusin turvakoti avattiin juhannusviikolla Hämeenlinnaan. Turvakoteja löytyy nyt joka maakunnasta.

Pelkästään kesäkuussa Porin turvakodissa on ollut enemmän asukkaita kuin maalis- ja huhtikuussa yhteensä. Täynnä turvakoti ei ole vielä ollut, joten ketään ei ole tarvinnut ohjata toiseen turvakotiin esimerkiksi Tampereelle tai Turkuun.

Selkeästi Porin ja lähikuntien asukkaat ovat tietoisia, että täällä on turvakoti jälleen avoinna.

Marianna Turunen

Varsinkin satakuntalaiset ovat löytäneet Porin turvakodin, sillä heidän määränsä on noussut 94 prosenttiin 64 prosentista. Viime vuonna lähes 20 prosenttia asiakkaista tuli Tampereelta.

− Selkeästi Porin ja lähikuntien asukkaat ovat tietoisia, että täällä on turvakoti jälleen avoinna, sosiaalityöntekijä Marianna Turunen kertoo.

Viime vuonna heinäkuu oli Porin turvakoti Esikon kiireisin kuukausi. Kuluvasta kesästä odotetaan myös vilkasta. Varsinkin kesäloma voi vaikuttaa turvakotiin saapuvien asukkaiden määrään, sillä tällöin lähtö turvakotiin ei vaikuta lasten koulunkäyntiin tai omaan työhön.

− Asiakas voi ajatella, että lomalla ei tarvitse miettiä, miten arjen saa rullaamaan turvakodissa. Asiat yritetään saada järjestykseen ennen lasten paluuta kouluun, Turunen pohtii.

Turvakodin sänky Porissa.
Kesäkuun viimeisellä viikolla seitsemästä asunnosta kolmessa oli asukkaita Porin turvakodissa.Liisa Kallio / Yle

Turussa paikkoja lisätty

Turun turvakodissa asukasmäärä on noussut tasaisesti. Paikkoja oli aiemmin seitsemän, mutta alkuvuodesta määrä nousi kymmeneen. Turun turvakodin sosiaalityöntekijä Jaana Kinnusen mukaan lisäpaikoille on ollut käyttöä varsinkin tänä keväänä.

− Muutaman kerran on ollut jopa täyttä, mutta asiakaspaikkojen lisäämisen ansiosta harvemmin kuin ennen, Kinnunen kertoo.

Jos turvakotiin haluava ei saa paikkaa tietystä turvakodista, hänet ohjataan toiseen kotiin, jossa on tilaa. Useimmiten asukas haluaisi paikan tutulta alueelta, mutta se ei aina onnistu.

– Meillä on kuitenkin hyvä verkosto, josta näemme muiden turvakotien tilanteet ja osaamme sen perusteella ohjata asukkaan eteenpäin, Kinnunen sanoo.

Kaikenikäisiä miehiä ja naisia

Miehiä on asiakkaina viime vuoteen verrattuna enemmän sekä Porissa että Turussa. Porissa miehiä on ollut alle kymmenes asukkaista, ja Turun turvakodissa on tänä vuonna asioinut seitsemän miestä. He tulevat joko yksin tai lasten kanssa.

− Meillä puolet asukkaista tulee yksin. Joissain turvakodeissa suurin osa asukkaista on lapsiperheitä, Marianna Turunen Porin turvakodista toteaa.

Turun turvakoti on juuri tällainen, sillä yli puolet tulijoista on vanhempia lapsineen.

Porissa on tänä keväänä asioinut myös tavallista enemmän alle 25–vuotiaita naisia. Yleensä asiakkkaat jakautuvat tasaisesti eri ikäryhmiin. Asukkaita on ollut alle 1–vuotiaista yli 70–vuotiaisiin: turvakoti onkin tarkoitettu kaikenikäisille.

Lue myös:

Kevätkesä on ruuhkauttanut pääkaupunkiseudun turvakodit: "Kotona sinnitellään siihen asti, että lasten koulut loppuvat"

Oulun ensi- ja turvakoti on avaamassa turvakotia Kuusamoon

"Kamalaa, kun joutuu sanomaan, ettei pysty auttamaan juuri nyt" – Hädässä olevia naisia ovelta käännyttävä turvakodin työntekijä kaipaa tekoja perheväkivaltaa vastaan

Lähisuhdeväkivallan uhrit jonottavat turvakoteihin – tulijoita olisi tuplamäärä siihen nähden, miten paljon tilaa on