Putinin ja Trumpin Helsinki-kokous näyttää suuntaa maiden suhteille – Teija Tiilikainen: "Valppautta kuunnella myös Suomen poliittista johtoa"

16. heinäkuuta koittavaan tapaamiseen ladatut toiveet ovat vielä kysymysmerkkejä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Trumpin ja Putinin huippukokous
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.Jarno Kuusinen / AOP

Helsingin valikoituminen suurvaltapoliittiseksi näyttämöksi merkinnee sitä, että Suomella voi olla mahdollisuus saada omia asioitaan suurvaltajohtajien pöydälle, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa perjantaina.

Torstaina varmistui, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat heinäkuun 16. päivä Helsingissä.

– Kyllä mielestäni siinä sellaista herkkyyttä on, tämä on kuitenkin sekä Trumpille että Putinille poliittisesti tärkeä, se on ensimmäinen kunnon kahdenvälinen tapaaminen. Voisi ajatella, että siinä ollaan sellaisella mielellä liikkeellä, että on valppautta kuunnella myös Suomen poliittista johtoa, Tiilikainen sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Suomelle tärkeitä teemoja ovat Itämeren ja laajemmin Euroopan turvallisuus sekä EU:n intressit suhteessa Yhdysvaltoihin ja Venäjään.

– EU joutuu nyt aika tavalla edistämään näitä omia arvojaan, koska Yhdysvallat on eri linjoilla vapaakaupan, monenvälisen kansainvälisen järjestyksen, ihmisoikeuksien, koko arvorepertuaarinsa saralla. EU joutuu tekemään töitä ja voi olla, että presidentti Niinistö pääsee käyttämään tätä tapaamista näiden asioiden edistämiseen.

Presidentti Niinistö kertoi torstaina, että hän aikoo tavata Trumpin ja Putinin myös kahden kesken.

Avoimia kysymyksiä vielä paljon

Trumpin ja Putinin tapaamisesta kaiken kaikkiaan Tiilikainen toteaa, että se näyttää suuntaa valtapolitiikan akselista eli Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteesta.

– Se on ollut huonolla tolalla viime vuosina erinäisten syiden takia. Mutta ehkä voi sanoa lyhyesti, että maiden strategiset visiot siitä, mihin maailmanpoliittista järjestystä tulisi kehittää, ovat menneet vahvasti ristiin.

16. heinäkuuta koittavaan tapaamiseen ladatut toiveet ovat vielä kysymysmerkkejä.

Minkälainen keskusteluyhteys syntyy, miten henkilökemiat toimivat?

Teija Tiilikainen, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti

– Meillä on aika arvaamaton ja oman maailmankatsomuksen omaava Yhdysvaltojen presidentti. Minkälainen keskusteluyhteys hänen ja presidentti Putinin välille syntyy, ovatko he asioista samanmielisiä, miten henkilökemiat toimivat, miten kokouksen asialista ylipäänsä asettuu, se jää nähtäväksi.

Sitäkään ei tiedä, mikä on se saavutus, jota presidentit kokoukselta hakevat.

Lue lisää:

Trump ja Putin tapaavat Helsingissä 16. heinäkuuta – Aiheina ainakin USA-Venäjä-suhteet ja turvallisuuspolitiikka