Taksiliikenne mullistuu – ainakin nämä asiat sinun on hyvä tietää historiallisesta uudistuksesta

Tiukasti rajoitettu ja säännelty taksiala on sunnuntaista lähtien historiaa, kun uusi liikennepalvelulaki astuu voimaan. Kokosimme yhteen kaiken olennaisen taksiuudistuksesta. Jos jokin muutos kiinnostaa enemmän, voi aiheeseen tutustua lisää linkin takaa.

taksiliikenne

1

Taksamittari.
Toni Pitkänen / Yle

Mitä maksaa?

Yksi merkittävimmistä muutoksista on hintojen sääntelyn vapautuminen. Kun ylä- tai alarajaa ei ole, ovat hinnat yrittäjien päätettävissä. Näin ollen taksimatkan voi jatkossa saada aiempaa edullisemmin. Varmaa se ei ole.

Esimerkiksi suosittuina aikoina, kuten viikonloppuöinä, taksin hinta voi olla totuttua kalliimpi. Taksitolpalla odottavan ei välttämättä kannata valita ensimmäistä vapaana olevaa autoa – sen kyyti kun saattaa olla kalliimpi kuin seuraavan. Kyytiläinen voi jopa halutessaan aloittaa hintavertailun taksijonossa. Aiheuttaako hintakilpailu siis kaaoksen taksitolpalla? Se jää nähtäväksi.

Olipa taksa mikä tahansa, on hinta sekä sen määräytymisperusteet ilmoitettava asiakkaalle selkeästi ennen matkan alkamista. Jos hinta on kaikkina vuorokauden aikoina sama, sen voi ilmoittaa esimerkiksi tarralla tai näytöllä. Hinnoittelu on kerrottava myös puhelimella ja sovelluksen kautta tehtävissä tilauksissa. Hintoja voi vertailla netin seurantasivustoilla.

Taksamittari ei ole enää jatkossa pakollinen varuste taksiajoneuvoissa. Yllättäviä ryöstöhintoja halutaan kuitenkin suitsia: jos taksimatkan hinnaksi tulee yli 100 euroa, on kuljettajan varmistettava, että asiakas on ymmärtänyt maksettavan hinnan.

2

Kuvituskuva
Tanja Ylitalo / Yle Uutisgrafiikka

Miten taksin voi tilata?

Ei hätää, taksin saa jatkossakin soittamalla. Tämä onnistuu rimpauttamalla joko välityspalveluun tai yksittäiselle yrittäjälle. Kaikki taksiyrittäjät eivät kuitenkaan ole tavoitettavissa puhelimitse. Esimerkiksi paluun tekevä Uber toimii ainoastaan mobiilisovelluksen kautta.

Älypuhelinsovellus saattaakin olla tulevaisuudessa näppärin tapa hankkia taksikyyti. Useilla taksiyhtiöillä on jo oma sovellus, mutta odotettavaa on, että niiden palvelut vielä parantuvat ja myös muut kehittävät omia sovelluksiaan.

Yle vertaili yhdeksää eri älypuhelinsovellusta, joilla voi tilata taksin. Kattavin sovellusvalikoima on pääkaupunkiseudulla, muualla Suomessa tarjontaa on huomattavasti vähemmän. Suurimmassa osassa sovelluksista oli tiedossa sitova hinta ennen matkaa.

Aamuyön tunteina taksitolppa tuntuu usein luontevimmalta ratkaisulta. Tolpan luo voi mennä uudistuksen jälkeenkin.

Kun taksia tilaa, kannattaa huomioida mahdolliset lisätarpeet (siirryt toiseen palveluun), kuten Helsingin Sanomat kirjoittaa. Tällaisia voivat olla vaikkapa kookkaiden matkatavaroiden kuljetus, lastenistuimet tai eläimet. Esteettömiä takseja on jatkossa pieniä ja suuria. Näistä suuri esteetön taksi vastaa kooltaan nykyistä invataksia.

Vanhan lain mukaan taksilupa oli sidottu asemapaikkaan ja se sisälsi päivystysvelvollisuuden (siirryt toiseen palveluun), selviää muun muassa tästä Iltalehden jutusta. Nyt tätä velvollisuutta ei enää ole, ja taksia saa ajella kaikkialla Suomessa, kunhan ajolupa on kunnossa.

Tämä saattaa koitua ongelmaksi pienillä paikkakunnilla asuville, sillä taksiyrittäjän ei välttämättä enää ole kannattavaa päivystää kylän taksitolpalla. Tällaisilla paikkakunnilla asuvia ja hiljaisina aikoina taksia tarvitsevia kehotetaankin tilaamaan taksi ennakkoon.

Helsinki–Vantaan lentoasemalle on myös luvassa iso muutos. Kun aiemmin lentoasemalla oli yksi kaista taksiliikenteelle, on niitä tulevaisuudessa neljä. Kaistat sijaitsevat ulostuloaulojen läheisyydessä.

Kolme lentoaseman taksikaistoista on varattu taksiyrityksille, jotka on valittu kilpailutuksen kautta. Neljäs kaista on vapaa, ja sitä voivat käyttää kaikki muut taksiyritykset. Lentokenttä on takseille merkittävä markkinapaikka, josta voi kiireisimpänä aikana lähteä noin 300–400 taksikyytiä tunnissa.

3

Grafiikka
Johanna Aulén / Yle

Kuka taksia saa ajaa ja millä pelillä?

Tähän asti taksinkuljettajien ja autojen lukumäärää on rajattu, mutta nyt taksikuskiksi voi ryhtyä kuka tahansa ja taksiautoja voi olla liikenteessä juuri niin paljon, kuin yrittäjät näkevät kannattavaksi.

Taksinkuljettajakurssi ei ole enää pakollinen, vaan riittää, että kuski läpäisee ajokokeen, on ajanut vähintään B-ajokortin eikä hänellä ole merkittävää rikostaustaa. Tiedot ja opit, jotka aiemmin sai kurssilta, voi hankkia muilla parhaaksi näkemillään tavoilla.

Jos kuitenkin ajaa Uber-kuskina tai omalla autolla, tarvitsee kuljettajan hankkia taksiliikennelupa. Näitä uudenmallisia lupia ei ole voinut hakea etukäteen, vaan hakemuslomakkeen voi täyttää vasta 1. heinäkuuta alkaen. Toisaalta luvan saaminen on nyt entistä helpompaa, koska niiden määrää ei ole rajoitettu kuten aikaisemmin.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on Taloussanomien mukaan luvannut, että hakemusten käsittely aloitetaan heti maanantaina ja ensimmäiset luvat myönnetään jo samana päivänä (siirryt toiseen palveluun). Ruuhkiin on varauduttu ja Trafi on lisännyt henkilöstöä hoitamaan mahdollista hakemustulvaa.

Uber-kuskin tai muun omalla autolla taksinkuljettajaksi aikovan on myös rekisteröitävä ajoneuvo ammattimaiseen käyttöön. Taksin ei kuitenkaan tarvitse olla auto (siirryt toiseen palveluun), kuten Helsingin Sanomien jutusta selviää: mikä tahansa kolmi- tai nelipyöräinen kulkuneuvo, mopoauto tai vaikka mönkijä kelpaa. Kuorma-autollakin saa kyytiä tarjota.

Lisäksi t (siirryt toiseen palveluun)uttua, keltaista taksivalaisinta ei tarvitse auton katolle asentaa (siirryt toiseen palveluun), kirjoittaa Aamulehti. Kannattavaa se tosin on, sillä valo on asiakkaalle kätevä tapa tunnistaa taksi. Se myös oikeuttaa käyttämään taksikaistoja ja asemia.

Asiakkaan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kaduilla viilettävät taksit saattavat erota laatutasoltaan roimastikin toisistaan. Valinnanvaraa siis pitäisi löytyä aiempaa enemmän, minkä odotetaan näkyvän hinnoissa.

4

Taksin tilaus älypuhelimen sovelluksella
Berislav Jurišić / Yle

Uberin paluu

Kyydinvälityspalvelu Uber ilmoitti viime kesänä, että se vetäytyy Suomesta hetkellisesti. Yhtiö kertoi tuolloin, että se jää odottamaan uuden liikennepalvelulain voimaan tuloa. Se hetki on nyt käsillä, joten myös Uber on kasannut rivinsä uudelleen.

Vielä sunnuntaina Uber-kyytiä on kuitenkin turha havitella. Yhtiö ei ole kertonut, milloin sen sovellus on jälleen käytettävissä. Uber-kuljettajienkaan määrä ei ole tiedossa.

Uberin mukaan se aloittaa toimintansa pääkaupunkiseudulta ja muuhun Suomeen laajentamista harkitaan lähitulevaisuudessa.

Ennen lakimuutosta Uberin toiminta Suomessa oli hankalaa (siirryt toiseen palveluun), kuten Helsingin Sanomat kirjoittaa: taksiliikenne oli luvanvaraista eikä Uber-kuljettajilla ollut tarvittavia ajolupia. Joitain Uber-kuljettajia tuomittiin luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sakkorangaistuksiin.

Lunta tupaan tuli myös tänä vuonna, kun Yle Svenska tutki Uberin kuljettajia ja heidän rikostuomioitaan pääkaupunkiseudulla. Selvisi, että 158 kuljettajasta 11 oli tuomittu rikoksesta. Vakavimpia rikoksia olivat petokset, rahanpesu, huumerikollisuus ja pahoinpitelyt. Uber on itse kertonut tarkistavansa kuljettajiensa taustat.

Vaikka Uber nähdään vastakohtana kaikelle sääntelylle, ei Uber-kuljettajaksikaan noin vain ryhdytä. Yle on selvittänyt Uber-kuskeja koskevia vaatimuksia. Niistä voi lukea lisää täältä.