Väritöntä kahvia ja läpinäkyvää maitoa – Vedeltä näyttävät juomat vaikuttavat terveellisiltä, japanilaiset innostuivat

Juomatehtaat perustelevat tuotteita niiden terveellisellä ulkonäöllä ja hampaiden varjelulla.

juomat
Väritön cocis, tee ja kahvi.
Coca Cola Japan, Suntory, Clear Coffee.

Lasissasi läikehtii maitokahvi, mutta se on kirkasta kuin vesi. Vierustoveri kulauttaa pullostaan hörpyn kolajuomaa, joka on kuitenkin ruskean sijaan täysin läpinäkyvää.

Mistä on kyse?

Japanilaisten markettien virvokehyllyillä ja -automaateissa riittää kirkkaita. Eikä kyse ole vedestä, vissystä tai vain makuvedestä: Suuret juomavalmistajat ovat viime vuosina kasvattaneet värittömän mehun, teen ja kahvin valikoimiaan. Mukana on jopa "jogurttivettä".

Villityksen laajuudesta kertoo jotain se, että ylikansallinen Coca-Cola Company lanseerasi (siirryt toiseen palveluun) kesäkuussa Japanin markkinoille Clear-nimisen kofeiinittoman, värittömän kolan.

Mitä järkeä?

Japanilainen alkoholi- ja virvoitusjuomien valmistaja Suntory on perustellut clear drink -tuotteiden menekkiä sillä, että veden juominen on aikuismaista.

Makeiden juomien lipittäminen työpisteen ääressä tai opiskelujen kesken voi sen sijaan näyttää “keskenkasvuiselta”, mutta vedessä on sentään terveellisyyden vaikutelma, yritys perustelee markkinointiväitteissään.

Osa värittömän nesteen pakkauksista muistuttaakin muotoilultaan ja etiketiltään lähdevesipulloa.

Löytyykö parempia perusteluja?

Värittömien juomien aallossa on mukana myös Yhdysvalloissa ja Englannissa huomiota saanut Clear Coffee. Slovakialaisyritys perustelee keksintöään halulla suojella purukalustoa. Väritön kahvi ei aiheuta kellastuneita hampaita.

Miten värittömyys tehdään?

Villitys vaikuttaa helposti vain makuvesien uudelleen brändäämiseltä. Niinpä valmistajat vakuuttelevat juomiensa aitoutta.

Juomatehdas Suntory on postannut YouTube-videon (siirryt toiseen palveluun), joka havainnollistaa värittömän teen valmistusprosessia.

Selityksessä vesihöyry johdetaan Assam-teen lehtien lävitse, jolloin nesteeseen tarttuu teen maku muttei väriä. Maitoteen väritöntä maitoa saadaan, kun säästetään maidosta vain laktoosi ja kivennäisaineet ja poistetaan valkoisen värin antavat rasva ja proteiinit.

Slovakialainen Clear Coffee pitää tarkan valmistusmenetelmänsä salaisuutena, mutta väittää kirkkaan kahvinsa syntyvän ilman kemikaaleja. Pohjalla ovat arabiankahvin pavut ja juoman kofeiinimäärä vastaa tuplaespressoa.

Kuinka värittömyys vaikuttaa maun aistimiseen?

Ulkonäkö on aina viesti siitä, miltä juoma tai ruoka tulee maistumaan. Nyt kun leikitellään viemällä väri kokonaan pois, maku on väistämättä yllätys ja hauskuustekijä, elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia sanoo.

Lue lisää aistien vaikutuksesta täältä.

Milloin villitys päätyy Suomeen saakka?

– On mahdollista, että ihmiset alkaisivat kohkata tällaisesta muoti-ilmiöstä. Mutta yllätyksellisyys ainakin hiipuu, kun uutuutta on kokeillut muutaman kerran, helsinkiläisen Good Life Coffee Roasters -paahtimon toimitusjohtaja Samuli Ronkanen pohtii.

Ronkanen pitää kirkkaista juomista erityisesti kahveja hupaisina – kyseessä kun voi olla vain erittäin pitkän suodattamisen tulos eikä mikään mullistava keksintö.

Turun yliopiston Anu Hopia muistuttaa, että ruoka-alan elämystrendejä tulee ja menee. Kestosuosio riippuu siitä, pystyykö kuluttaja perustelemaan itselleen rahojen laittamisen juuri kirkkaisiin erikoisjuomiin.

– Ihmisillä on aina tarve perustella näitä just for fun -juttuja itselleen järjellä.

Hopia muistaa 1990-luvulta värittömien juomien edellisen aallon. Silloin esimerkiksi yhdysvaltalainen panimo Miller Brewing toi myyntiin (siirryt toiseen palveluun) vedenvärisen oluen – ilman kestosuosiota.

Lue myös:

Tulevaisuuden ruoka – viljelläänkö se keskellä suurkaupunkia?

Tutkijat: Outo ruoka lisää tasa-arvoa

Miksi japanilaiskeittiötä arvostetaan lompakolla mutta irakilaista ruokaa ei?