Aika on ajanut ohi Kummelin homostereotypioista – nyt homopari kelpaa jo kotimaisen elokuvan päähenkilöksi

Vuoden 1948 Ihmiset suviyössä -elokuvassa nähtiin kotimaisen elokuvan ensimmäinen homohahmo, mutta tarinan keskiössä oli heteropari. Seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin kotimaisen elokuvan suviyössä lempii miespari.

elokuvat
A Moment in the Reeds -elokuvan pressikuva.
Leevi (Janne Puustinen) ja Tareq (Boodi Kabbani) kohtaavat tuoreessa A Moment in the Reeds -elokuvassa.Filmikamari

Kaksi miestä siemailee saunanraikkaana olutta mökin kuistilla suomalaisessa järvimaisemassa. Toinen miehistä, syyrialainen turvapaikanhakija, keksii laittaa sisällä mökissä näkemiään levyjä soimaan. Ilmoille kajahtaa Olavi Virran tulkitsema Hopeinen kuu. Toinen miehistä, suomalainen opiskelijapoika, remahtaa nauramaan.

– Tämä on meidän suomalainen hetkemme, hän sanoo. Seuraavassa kohtauksessa miehet nähdään sisällä harrastamassa seksiä. Tämä on suomalaisen elokuvan hetki vuonna 2018.

A Moment in the Reeds tuli Suomessa ensi-iltaan perjantaina. Kyseessä on reilun vuoden sisään kolmas kotimainen pitkä elokuva, josta voidaan puhua puhdasverisenä homoelokuvana.

Viime vuonna ensi-iltansa sai elämäkertaelokuva Tom of Finland. Teinipoikien orastavasta rakkaudesta kertova indie-elokuva Pihalla nähtiin yksittäisissä näytöksissä ja tekijät toivovat saavansa sen loppuvuodesta myös varsinaiseen teatterilevitykseen. Lisäksi ensi vuonna on tulossa lesborakkautta kuvaava Sofi Oksasen kirjaan perustuva Baby Jane.

Miksi seksuaalivähemmistöistä kertovia pitkiä kotimaisia elokuvia tuntuu juuri nyt tupsahtelevan valkokankaalle poikkeuksellisen paljon?

Ensiesityksensä viime lokakuussa London Film Festivalilla saaneen A Moment in the Reedsin ohjaaja Mikko Mäkelä arvelee, että seksuaalivähemmistöistä kertovien elokuvien ei ole aiemmin ajateltu olevan aiheiltaan tarpeeksi myyviä.

– Yhteiskunnan asenteiden muututtua Tom of Finlandista on tullut mahdollinen. Kymmenen vuotta sitten sitä ei olisi varmasti tehty, Mäkelä sanoo. Lontoossa asuva Mäkelä vastaa puhelimeen Helsingissä oman elokuvansa ensi-illan alla.

A Moment in the Reeds-, Tom of the Finland-, ja Pihalla-elokuvista on puhuttu Suomen ensimmäisinä varsinaisina kokoillan homo- tai queer-elokuvina.

Elokuva-alan monitoimija, Helsingin queer-feminististä elokuvablogia (siirryt toiseen palveluun) pitävä ja Suomen elokuvasäätiössä työskentelevä Marjo Pipinen muistuttaa kuitenkin kahdesta elokuvasta, jotka tulivat paljon ennen edellä mainittua kolmikkoa.

Tuija-Maija Niskasen Jäähyväiset (siirryt toiseen palveluun) (1981)on suomalais-ruotsalainen epookkidraama, jossa varakkaan perheen tytär järkyttää isäänsä aloittamalla suhteen ystävättärensä kanssa. Elokuvasta tuli lesboyleisön kulttisuosikki meillä ja maailmalla.

Draamakomedia Lapsia ja aikuisia (2004) taas on Aleksi Salmenperän esikoisohjaus, jossa kolmekymppinen nainen jättää miehensä, koska haluaa lapsia ja mies ei. Nainen pyytää neuvoa naispuoliselta lääkäriltä, ja naiset rakastuvatkin toisiinsa.

Martti Katajisto elokuvassa Ihmiset suviyössä.
Martti Katajisto voitti Jussi-palkinnon roolistaan Nokiana Valentin Vaalan elokuvassa Ihmiset suviyössä (1948). Nokiaa on pidetty kotimaisen elokuvan ensimmäisenä homohahmona.Suomi-Filmi Oy / Kavi

Elokuvasäätiö haluaa tukea moninaisuutta

Seksuaalivähemmistöjen edustus on ennen viime vuotta ollut joka tapauksessa pitkissä kotimaisissa lähinnä sivuhenkilöiden varassa.

Ruotsi sai Fucking Åmålinsa jo lähes 20 vuotta sitten ja amerikkalaisia maailmanlaajuisia hittejä on riittänyt Brokeback Mountainista Moonlightiin. Miksi seksuaalivähemmistöjä edustavat hahmot on Suomessa nähty omien elokuviensa arvoiseksi vasta viime aikoina?

– Olen miettinyt tuota kysymystä itsekin. Uskon, että tekijöitä ja tarinoita on kyllä ollut, mutta Suomessa ei ole kovin vahvaa riippumattoman elokuvan tekemisen perinnettä, Mikko Mäkelä sanoo.

Mäkelän A Moment in the Reeds ja Nils-Erik Ekblomin Pihalla ovat ilman julkista rahoitusta tehtyjä indie-tuotantoja. Tarvitaanko julkisesti rahoitettuun homoelokuvaan Suomessa siis toistaiseksi Tom of Finlandin tai Sofi Oksasen kaltainen nimi täkyksi? Ei missään nimessä, sanotaan Suomen elokuvasäätiöstä.

Elokuvasäätiöllä ei ole tilastoja siitä, kuinka paljon seksuaalivähemmistöistä kertoville elokuville haetaan ylipäätään tukia. Viestintäpäällikkö Reetta Hautamäen arvion mukaan tuotantotuen osalta puhutaan kuitenkin pienistä määristä, yhdestä tai kahdesta vuodessa.

Hautamäki arvelee hakemusten vähäisyyden syyksi ennakkoluuloa: ei luoteta siihen, että tukea olisi aiheelle mahdollista saada. Hän korostaa, että asenne on väärä, ja että Elokuvasäätiö nimenomaan haluaa tukea kotimaisen elokuvan moninaisuutta.

Pipinen taas muistuttaa, että kaikissa Elokuvasäätiön tukemissa elokuvissa ei tarvitse olla isoa yleisöodotusta, vaan julkista tukea saavat myös pienemmät tuotannot.

Mäkelä ja Ekblom korostavatkin kuin yhdestä suusta, että eivät edes hakeneet säätiön tukia. Syy ei ollut elokuvien aihe. He eivät uskoneet niitä saavansa, koska eivät ole vakiintuneita tekijöitä elokuva-alalla. Molemmat esikoisohjaajat ovat rohkaistuneet elokuviensa positiivisesta vastaanotosta siinä määrin, että uskovat jatkossa tukea hakevansa.

– Kun juttelin säätiön tyyppien kanssa esimerkiksi Lyypekin elokuvajuhlilla, he olivat ihan ihmeissään, että mikäs leffa tämä on, koska eivät olleet edes kuulleet siitä, Ekblom sanoo.

Takavuosien Suomi-filmin homot olivat epäilyttävää väkeä

Martti Katajiston Ihmiset suviyössä -elokuvassa (1948) esittämää tukkijätkä Nokiaa pidetään kotimaisen elokuvan ensimmäisenä homohahmona. Kaihoisasti ”kaunista ja lapsellista” poikaa muistelevan ja patoutunutta halua tuskailevan Nokian kohtalo on joutua humalassa tehdystä taposta vankilaan.

Queer-tutkimukseen erikoistuneen tutkijan Tuula Juvosen sosiaalipolitiikan väitöskirjan Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia mukaan tällainen oli menneinä vuosikymmeninä usein homohahmojen kohtalo suomalaisessa elokuvassa. Homot kuvattiin rappiollisuuteen taipuvaisina epäilyttävinä tyyppeinä.

Juvosen mukaan Kaasua, komisario Palmu! -elokuvan (1961) murhaaja, taiteilija Kurt Kuurna on tyypillinen esimerkki aikansa kotimaisen elokuvan homohahmosta.

Koreileva Kuurna on aatelinen ja viskiä jo aamupäivällä juova boheemi. Hän tunnustaa elokuvan lopussa ”epänormaalin” suhteensa kilpa-ajaja Kaarlo Lankelaan ja yrittää sitten tappaa itsensä pelastautuakseen häpeältä.

Marjo Pipisen mukaan Aku Louhimiehen sisällissotafilmatisointi Käskyn (2008) paljon Kurt Kuurnaa muistuttava sotatuomari Hallenberg (Eero Aho) on tietynlainen merkkipaalu.

– Se on ehkä viimeinen tapaus, jossa hahmon homoseksuaalisuus esitetään jonkinlaisena degeneraationa tai osoituksena hänen muutenkin pimeästä mielestään.

Aika on ajanut ohi myös Kummeli-elokuvien ylläpitämästä stereotypiasta homomiehestä naismaisena hupsuttelijana. Vuonna 2008 ilmestyneen Alivuokralaisen sisustussuunnittelijana työskentelevä suomenruotsalais-aatelinen Robban oli jo ilmestyessään vaivaannuttavan kliseinen hahmo.

– Nyt tuntuu, että ollaan poliittisen korrektiuden ilmastossa. Sivuhahmoina olevat homohahmot edustavat liberaalia nykyaikaa, Pipinen sanoo. – Tiedostetaan stereotyypit ja halutaan pois niistä, mutta ei vielä ihan olla päästy siihen, että hahmot voisivat olla päähenkilöitä.

Baby Jane -elokuvan pressikuva.
Maria Ylipää näyttelee ensi vuonna ensi-iltaan tulevassa Baby Jane -elokuvassa. Elokuva perustuu Sofi Oksanen romaaniin.Sanna Vanninen / Oktober Oy

Vähemmistöt voivat olla sekä alakulttuuria että valtavirtaa

Sekä Ekblom että juuri ennen Suomea San Franciscon Frameline-festivaaleilla ollut Mäkelä ovat kiertäneet elokuviensa kanssa paljon ulkomaisilla elokuvafestivaaleilla. Juuri festivaalit ovat olleet myös kotimaisten seksuaalivähemmistöistä kertovien elokuvien, käytännössä siis lyhytelokuvien ja dokumenttien, koti.

Marjo Pipinen toimi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kertoviin elokuviin keskittyvän Vinokino-festivaalin ohjelmistosuunnittelijana vuosina 2002–2009. Tuolloin hänen mukaansa nousi monesti ilmaan kysymys, kuinka kauan Vinokinon kaltainen festivaali on tarpeellinen. Nyt Pipinen vastaa kysymykseen itse.

– Ei alakulttuuritapahtumien tarpeellisuus lakkaa missään vaiheessa, vaikka aihe tulisi hyväksytyksi mainstreamissa. Molemmat voivat elää samaan aikaan ja tarjota eri asioita eri ihmisille, hän sanoo.

– Toki ideaalitapauksessa breikkaisi enemmän Minä, Simonin tapaisia elokuvia, jotka voivat tarjota niin vähemmistössä eläville kuin valtaväestöllekin tarttumapintaa.

Keväällä ilmestynyt ja hitiksi noussut Minä, Simon on ensimmäinen ison studion Hollywood-elokuva, jossa pääosahahmo on teini-ikäinen homoseksuaali.

Mikko Mäkelä on samoilla linjoilla; festivaalit ovat yhteisöllisyydessään hienoja tapahtumia ja vähemmistöille mahdollisuus nähdä oma itsensä kuvastettuna. A Moment in the Reeds on kuitenkin tehty aivan kaikille.

– Elokuva on tarkoitettu keskustelunavaukseksi ja kommentiksi suomalaisesta yhteiskunnasta. On yhtä tärkeää heteroyleisön nähdä kuvaus vähemmistöistä kuin vähemmistöjen nähdä kuvaus itsestään valkokankaalla.

Lue myös:

Suomalaista homodraamaa kuvataan mökkimaisemissa – vihdoin kotimainen elokuva miesten välisestä rakkaudesta

Palkittu elokuvantekijä Katja Gauriloff työstää ensimmäistä kokopitkää fiktioelokuvaansa