Entiselle turvesuolle tehdystä kosteikosta lintubongarien suosikki – nyt suot vaihtavat omistajaa tukkimetsän hinnalla

Turvetuotannosta poistetut kosteikot kiinnostavat lintuharrastajia ja metsästäjiä: Vimpelissä suosta maksettiin tukkimetsän hehtaarihinta.

luonto
Erilaiset heinäkasvit valtaavat entisen turvesuon vähitellen
Isto Janhunen / Yle

Vapo on myynyt vanhoja turvesoitaan jo vuosia, viimeisimpänä kymmenkunta kosteikkoa vaihtoi omistajaa huutokaupalla juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Yksi myydyistä kohteista oli Viitasaarella sijaitseva 60 hehtaarin suuruinen Saarisuo, jonka myyntihinta, reilut 40 000 euroa ylitti Vapon asettaman tavoitehinnan.

Muutamia kosteikkoja on vielä myymättä ja uusiakin kohteita on kesän aikana myyntiin tulossa, mutta Vapon viestintäjohtaja Ahti Martikainen uskoo, että kaikki kohteet vaihtavat omistajaa syksyyn mennessä.

– Kiinnostus kosteikkoja kohtaan yllätti meidät positiivisesti lähes joka puolella maata. Kiinnostusta kuvaa esimerkiksi se, että Vimpelissä maksettiin 1,8 hehtaarin kosteikosta 12 500 euroa eli hyvän tukkimetsän hehtaarihinta.

Riistapeltoa ja lintujen ruokkimista

Kannonkoskelainen Kimmo Leppänen osti vuonna 2011 Hilmonkosken lähistöllä sijaitsevan Jukkosuon. Noin puolet 24 hehtaarin alueesta on kosteikkona. Leppäselle kosteikon hoitaminen on ollut onnistunut projekti.

– Se on ollut vähän semmoinen puuhamaa. Pikkuhiljaa vuosien aikana kosteikon kasvusto on lisääntynyt, samalla myös eläimistö ja linnusto on runsastunut koko ajan.

Hilmonkoski oli ennen Jukkosuon ostamistakin metsästystä harrastavalle Leppäselle tuttua seutua. Hän oli jopa ajatellut, että jos Jukkosuo joskus tulee myyntiin, hän ostaa sen ja tekee siitä oman kosteikon (siirryt toiseen palveluun). (Kosteikko.fi)

Viitisen hehtaaria Leppäsen ostamasta alueesta on metsää, noin 12 kosteikkoa ja loput vanhaa turvetuotanto-aluetta, jolle Leppänen on myös keksinyt käyttöä.

– Olen tehnyt sinne riistapeltoja riistalle ja muulle eläimistölle. Tänä kesänäkin siellä kasvaa ohra, kauraa ja hernettä.

Varsinaisen kosteikon puolella Leppänen on tuonut ruokaa linnuille.

Lintuharrastajia käy paljon

Vuosien varrella Leppänen on kohentanut kosteikkoa rakentamalla patoja ja valleja. Hänen mukaansa tällä hetkellä tärkeintä on huolehtia, ettei kosteikko rehevöidy liikaa.

Kosteikolle on noussut myös lintutorni, erämaakämppä ja parhaillaan rakenteilla on grillikota. Lintuharrastajien kiinnostus Jukkosuota kohtaan on ollut Leppäselle yllätys.

– Helsingistä asti paikkaa on käyty varta vasten katsomassa.

Kimmo Leppänen on rakentanut Jukkosuon laitaan oman lintutornin.
Isto Janhunen / Yle

Alun perin Leppänen ajatteli kosteikkoa omaksi metsästysmaakseen, mutta käytännössä siellä ovat enemmän metsästäneet muut kuin hän itse.

Leppänen myöntää, että kosteikolle on löytynyt myös käyttöä, jota hän ei itse osannut etukäteen edes kuvitella: alueella on järjestetty noutajien SM-finaali ja koulun oppilasryhmät ja eräkerho ovat käyneet tutustumassa kosteikon kasveihin ja eläimiin.

– Rakensin kosteikon ympärille luontopolun, jossa opettajat voivat laittaa infoa tai tehtäviä tauluihin.