Lätkäjätkä-kappaleella kohauttanut Tuure Boelius: Negatiivinen huomio oli rankkaa – "Välillä pelkään"

Boelius katsoo kappaleen saaman huomion osoittaneen, että aihe on ajankohtainen.

Tuure Boelius
Tuure Boelius: Uusia, huomiota herättäviä kappaleita saattaa olla tulossa
Tuure Boelius: Uusia, huomiota herättäviä kappaleita saattaa olla tulossa

Tubettajana tunnetuksi tullut Tuure Boelius kertoo nauttivansa, kun saa herätellä keskustelua. Keskustelua ja huomiota hän on herättänyt keväällä julkaistulla Lätkäjätkä-Ville-kappaleella (siirryt toiseen palveluun) (Youtube), joka kertoo lätkäjätkän ja toisen pojan välisestä ihastumisesta.

Boelius kertoi Ylen Pride-lähetyksessä lauantaina, että kappale herätti suuresti huomiota, ja mukana tuli myös todella iso negatiivinen huomio.

– Mietin, että onko tämä biisi kolme vuotta myöhässä, onko tämä enää ajankohtainen. Mutta reaktiosta voidaan todeta, että oli, Boelius sanoi.

Hän katsoo, että kappaleen aikaansaamat negatiiviset reaktiot kertovat joidenkin ihmisten kapeasta katseesta maailmaan ja rakkauteen.

– Nautin, että pääsen toteuttamaan isoa unelmaani. Siinä oli niin paljon positiivista, että en aluksi laittanut paljoa ajatusta negatiiviseen puoleen, mutta jossain vaiheessa se iski läpi. Toukokuu oli itselleni sumua ja oli se rankka kuukausi.

– Kappale oli 90-prosenttisesti yhteiskunnallinen teko. Moniarvoisuusteema on se, jota haluan ajaa. Se oli tosi iso ja täysin harkittu veto.

Hän totesi, että vastaavantyyppisiä kappaleita saattaa olla tulossa lisääkin. Hän totesi toukokuussa Ylen haastattelussa ravistella stereotypioita.

– Nautin, että saan herättää keskustelua tärkeistä asioista, Boelius kommentoi lähetyksessä.

Uhkaukset otettava vakavasti

Boelius kertoi olevansa mukana nyt toista kertaa Pride-tapahtumassa. Aiemmin hän kertoi seuranneensa tapahtumaa sosiaalisesta mediasta.

– Viime vuonna täällä vähän liikutuinkin. Olin ystävieni kanssa kulkueessa, siellä oltiin aika pitkäänkin. Sen jälkeen käytiin nuorten Pride -jatkoilla.

Porissa varttunut Boelius sanoo, että pienellä paikkakunnalla riippuu paljon omasta lähipiiristä, millaista tukea saa, jos kuuluu esimerkiksi seksuaalivähemmistöön.

17-vuotias Boelius kuvailee Porista Helsinkiin muuttamisen muuttaneen paljon arkea ja tuoneen ison vastuun itsestä, kun äidin helmoista lähti isoon kaupunkiin ja asuu yksin.

Hänelle ei tulla juuri huutelemaan kaupungilla, mutta uhkailut on silti otettava vakavasti. Lätkäjätkä-kappaleen myötä hän on saanut tappouhkauksiakin.

– Olen huono miettimään turvallisuusasioita, mutta välillä pelkään. En tykkää öisin liikkua yksin.

Boelius kertoo miettineensä, että jos Leijonat olisi voittanut mestaruuden, ei häntä olisi ehkä torilla tavattu, ainakaan ilman vartijoita.

– Jossain maakunnissa ehkä voi saada enemmän osakseen hyljeksintää. Joku ei ehkä olisi niin iloinen, jos olisin perjantain ja lauantain välisenä yönä kello neljältä pienen maakunnan makkarakioskilla sateenkaarilipun kanssa, Boelius mietti.

Lue myös

Helsingin Pride-kulkueessa jopa 100 000 ihmistä – katso koko Ylen puolitoistatuntinen erikoislähetys tapahtumasta

Teemu Selänne puolustaa kiekkopiirien homosensuurista laulanutta Tuure Boeliusta – "Ei todellakaan häpäise, päinvastoin"

Tubettaja-Tuure rynnii uudeksi idoliksi: "Julkkikseksi voi nousta kuvaamalla tylsää päivää"