Kiistely vartijoiden työpaikkakiusaamisesta kärjistyi Turussa – Avi lätkäisi uhkasakon, turvallisuusfirma kiistää

Avin tarkastajan mukaan kiusaaminen Avarnin Turun-toimipisteellä on jatkunut pitkään, eikä sitä ole saatu loppumaan.

työpaikkakiusaaminen
Avarn Securityn kyltti aidassa.
Avarnilla on Suomessa 17 toimipistettä.Kalle Mäkelä / Yle

Lounais-Suomen aluehallintovirasto haluaa, että turvallisuusalan yritys Avarn Security pistäisi lopun työpaikkakiusaamiselle Turun toimipisteessä. Avi tehostaa vaatimustaan 5 000 euron uhkasakolla.

Avi lähetti Avarnille asiasta kuulemiskirjeen juhannuksen alla. Avarnin on vastattava siihen 17. elokuuta mennessä.

Avin mukaan Avarnin on selvitettävä epäasiallisen kohtelun kokemukset ja ryhdyttävä toimiin työpaikkakiusaamisen poistamiseksi. Määräaika velvoitteen toteutumiselle on syyskuun lopussa, muutoin uhkasakko lankeaa maksuun.

Avarnin toimitusjohtajan Juha Murtopuron mukaan Avarn suhtautuu työpaikkakiusaamiseen äärimmäisen vakavasti. Hänen mukaansa Turussa ei kohdella työntekijöitä huonosti.

– Asiat ovat kunnossa, Murtopuro sanoo.

Kiusaaminen jatkunut jo pitkään

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tutkinut Avarnin Turun-toimipisteen tilannetta viime syksystä lähtien. Neljä Avarnin työntekijää teki Aviin valvontapyynnön epäasiallisen kohtelun kokemuksistaan.

Työntekijöiden mukaan epäasiallinen kohtelu on muun muassa huutelua, vähättelyä ja nöyryytystä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Koskaan aikaisemmin ei ole tullut näin montaa valvontapyyntöä peräjälkeen samasta työpaikasta.

Merja Leino

Vuosikausia Avin tarkastajana toiminut Merja Leino pitää tilannetta poikkeuksellisena.

– Koskaan aikaisemmin ei ole tullut näin montaa valvontapyyntöä peräjälkeen samasta työpaikasta.

Kiusaamiskokemusten taustalla on Avarn Securityn synty. Yritys muodostui Turvatiimin ja G4S:n fuusioituessa 2016. Leinon tekemien työsuojelutarkastusten mukaan kiusaajat ovat G4S:stä tulleita esimiehiä ja kiusatut pääosin turvatiimiläisiä.

– Tällainen kuva minulle on syntynyt, koska selkeästi näitä Turvatiimin työntekijöitä on painostettu ja kohdeltu huonosti, Leino sanoo.

Juha Murtopuro ihmettelee asiaa.

– En usko hetkeäkään, että kaikki johtuisi G4S:n ja Turvatiimin yhdistämisestä, koska osa näistä ilmoituksen tekijöistä on tullut yhdistymisen jälkeen.

Epäkohdat on korjattu

Joulukuussa 2017 Avi teetti Avarnin Turun-toimipisteessä työhyvinvointia mittaavan kyselyn. Siihen vastasi noin 200 työntekijästä 95. Vastanneista 30 prosenttia ilmoitti, että työyksikössä on kokemuksia terveyttä vaarantavasta epäasiallisesta kohtelusta.

– Minun mielestäni epäkohdat on korjattu ja asiat ovat nyt kunnossa, Avarn Securityn toimitusjohtaja Juha Murtopuro sanoo.

Juha Murtopuro ihmettelee Avin lähettämää kuulemiskirjettä ja uhkasakkoa. Koska hänen mukaansa korjattavaa ei ole, Avi saanee saman vastauksen kuin aiemminkin keväällä.

– Lähetämme sinne taas ne materiaalit, jotka sinne ovat jo menneet. Mitään uutta ei ole ilmennyt pitkään aikaan, Murtopuro sanoo.

Minun mielestäni epäkohdat on korjattu ja asiat ovat nyt kunnossa.

Juha Muropuro

Murtopuron mukaan Avarnin kiusaamisepäilyjä on yritetty selvittää Avin kanssa yhteistyössä.

– Tässähän on ollut epäkohtia myös Avin puolella, mutta hyvässä hengessä näitä on ratkaistu.

Mitä epäkohtia Avissa on ollut, sitä Murtopuro ei halua kertoa.

Onko uhkailtu vai ei?

Avin tarkastajan Merja Leinon käsitys hyvästä yhteistyöstä on hieman toinen. Hän kokee, että Avarnin toimitusjohtaja Juha Murtopuro olisi yrittänyt saada hänet lopettamaan Avarnin asioiden käsittelyn.

– Hän laittoi minulle sähköpostia, että kaikki minun toimeni tullaan tutkimaan tarkkaan. Kyllä minä sitä jonkinlaisena painostuksena tai uhkailuna pitäisin.

Leino sanoo, ettei ole koskaan aikaisemmin saanut vastaavaa postia tarkastuksen kohteena olevalta työnantajalta.

Juha Murtopuro kiistää uhkailleensa Leinoa.

– En ole uhkaillut. Me olemme antaneet rakentavaa palautetta hänen toiminnastaan Avin johdolle, mutta ei tosiaankaan mitään uhkailua.

Avin kanssa voi olla eri mieltä

Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Mikael Luukanen sanoo olevansa tietämätön Avarnin painostuksesta tarkastajaa kohtaan.

– Mitään sellaista minun korviini ei ole kantautunut.

Luukasen mielestä yrityksillä on oikeus olla eri mieltä kuin Avi.

– Jos yritys on tyytymätön meidän valvontaan ja valittaa, niin en missään tapauksessa koe sitä painostuksena. Sehän on asiakkaan oikeus, Luukanen sanoo.

Turun Sanomat kirjoitti kesäkuun puolessa välissä (siirryt toiseen palveluun), että Lounais-Suomen Avin työsuojeluyksikössä olisi eripuraa johdon ja alaisten välillä. Myös Avarnin toimitusjohtaja Juha Murtopuro vihjailee asiasta.

– Meillä on hyvä vuoropuhelu Avin Turun-johdon kanssa, mutta en lähde tätä avaamaan enempää.

Murtopuro kertoo lähestyneensä myös poliisia. Hän mukaansa Turun tapaus on niin poikkeuksellinen, että Avarn haluaa puolueettoman näkemyksen siitä, onko prosessi mennyt oikein.

Kysymykseen, onko hän tehnyt tutkintapyynnön, Murtopuro vastaa:

– En kommentoi sitä. On pyydetty muutakin virka-apua.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan Mikael Luukasen mielestä tarkastuksen kohteena oleville yrityksille voi syntyä virheellisiä käsityksiä siitä, että talon sisällä oltaisiin asioista eri mieltä. Luukanen ei puhu Avarnista vaan yleisellä tasolla.

– Voi syntyä käsitys, että oltaisiin tarkastajan kanssa eri linjoilla, mutta siitä ei ole kysymys. Ainahan joudutaan pohtimaan sitä linjaa, miten asiakkaitten kanssa toimitaan.

Pam seuraa toistaiseksi sivusta

Avarnin Turun-toimipisteessä epäasiallista kohtelua kokeneet työntekijät ovat olleet yhteydessä Palvelualojen ammattiliittoon Pamiin. Turun toimiston toimitsija Johanna Rajala sanoo olleensa mukana yhdessä työnantajan ja työntekijöiden tapaamisessa.

– Lähinnä kuuntelijana ja tukena.

Rajala sanoo, että Pam on tietoinen Avarnin ongelmista, mutta ei ole asiassa tällä hetkellä aktiivinen toimija.

– Pam ei nyt hoida asiaa, koska se on Avin tutkinnassa.

Pamin neuvottelupäällikkö Jyrki Sinkkonen sanoo, ettei ammattiliittoon ole kantautunut minkäänlaisia ongelmia Avarnin muilla paikkakunnilla olevilta toimipisteiltä. Sinkkonen harmittelee Turun tilannetta.

– Avarn on ollut Pamissa hyvässä maineessa ja hoitanut asiansa aina hyvin.

Kyllä minä sitä jonkinlaisena painostuksena tai uhkailuna pitäisin.

Merja Leino

Avarnin pääluottamusmies Toni Lindgren on tietoinen Turun yksikön tilanteesta. Myös hän sanoo, että Turun tilanne on poikkeuksellinen. Viestejä vaikeuksista G4S:n ja Turvatiimin työntekijöiden väliltä ei ole kantautunut muilta paikkakunnilta.

Lindgren sanoo olleensa mukana yhdessä tapaamisessa, jossa käsiteltiin Turun ongelmia.

– Mutta sen enempää ei ole tähän nyt syytä puuttua, kun Avi tutkii asiaa. Katsotaan sitten myöhemmin, jos asiaa pitää liiton kautta hoitaa.

Ratkaisut tehdään syksyllä

Avarnin toimitusjohtajan Juha Murtopuron mielestä yrityksen Turun-yksikössä ei siis ole kiusaamista tai muuta epäasiallista kohtelua. Miten yritys sitten aikoo vastata Avin kuulemispyyntöön?

– Siinä on määräaika 17. elokuuta. Me nyt katsotaan kesän yli, mitä me tämän asian kanssa tehdään.

Avin tarkastaja Merja Leino sanoo tehneensä elämänsä aikana yli 1 600 tarkastusta. Hän on sitä mieltä, että Avarnissa viime vuoden puolella todetut epäasiallisuudet työntekijöitä kohtaan jatkuvat yhä.

Valvontapyynnön tekijät edelleen raportoivat jatkuvista epäasiallisen kohtelun kokemuksistaan, Leino kirjoittaa 21. kesäkuuta päivätyssä kuulemiskirjeessään.

– Minä olen joutunut tätä seuraamaan yli puoli vuotta. Työnantajan olisi helppo hoitaa tämä ongelma pois päiväjärjestyksestä, että kaikkia työntekijötä kohdeltaisiin asiallisesti. En todellakaan tiedä, mistä on kyse, Leino sanoo.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus