Kiinalaisturisteja houkutellaan tutustumaan suomalaisiin koteihin – lapsilla riittää ihmeteltävää havunneulasissa ja järven aalloissa

Kiinalaisturisteille ei tarvitse keksiä uusia jippoja. Suomessa heitä kiinnostavat puhdas luonto, elämykset ja aivan tavallinen arki.

matkailu
kiinalaisturisti leirikoulussa Asikkalassa
Meeri Niinistö / Yle

Kiinalaislasten ryhmä pakkautuu ulos tilataksista asikkalalaisen Hoimelan tilan pihalla.

– Hello, nice to meet you, 8–12 -vuotiaat leirikoululaiset toivottavat kuin yhdestä suusta.

Pari poikaa kyykistyy kuusen juureen ihmettelemään havunneulasia. Tuulen vireestä he irvistävät: Päijänteen rannalla on heidän mielestään hieman liian kylmä.

Muutama vuosi sitten asikkalalaisen hotelli Tallukan Virve Walander sai ajatuksen houkutella kiinalaisturisteja päijäthämäläisiin maisemiin. Walander palkkasi Kiinaan agentin markkinoimaan Järvi-Suomen maisemia. Nyt työ on tuottanut hedelmää.

Leirikoulu on hotelli Tallukan ensimmäinen voimannäytös. Kolmisenkymmentä kiinalaislasta majoittuu Asikkalassa neljä yötä. Seuraavana on vuorossa kotivierailu suomalaisessa perheessä.

kiinalaisturisti leirikoulussa Asikkalassa
Leirikoululaisten ryhmä kutsuttiin kotivierailulle Hoimelan tilalle.Meeri Niinistö / Yle

– Kiinalaiset ovat tehneet kotivierailuja jo pitkään muissa maissa. Tiesin, että se kiinnostaa, kertoo Tallukan viestintä- ja markkinointivastaava Walander.

Kiinnostus on herännyt myös asikkalalaisissa. Walander houkutteli paikallisia perheitä mukaan projektiin Facebookissa. Lopulta vapaaehtoisia oli niin paljon, ettei kaikkiin perheisiin millään riittänyt leirikoululaisia.

Viime vuosien aikana kiinalaisturistit ovat vyöryneet Lappiin. Nyt eteläinen Suomi iskee samaan markkinaan. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä matkailuneuvonta Lahti Region on tehnyt aktiivista markkinointityötä Kiinaan vuoden ajan.

Vielä kiinalaismatkailijat eivät kuitenkaan näy tilastoissa.

Tallukkaan on kuitenkin tulossa kesän aikana toinenkin leirikouluryhmä. Walanderin mukaan kiinalaisturistien houkuttelemiseksi ei kuitenkaan tehdä vielä tarpeeksi.

– Kiinan suuntaan on tosi vähän toimijoita. Siitä, että yksi iso toimija tuo ryhmiä, hyötyy moni muukin yrittäjä.

Mutta miksi juuri Kiina ja kiinalaiset?

– Kyllähän matkailukysyntä kasvaa yleisesti ottaen Kiinasta Suomeen tosi vahvasti, sanoo Lahti Regionin projektijohtaja Mikko Saarinen.

Kiinalaiset matkailijat kiinnostavat, koska he käyttävät rahaa matkaillessaan. Kiinalainen turisti kuluttaa Suomessa enemmän kuin kukaan muu, yli 600 euroa.

kiinalaisturisti leirikoulussa Asikkalassa
Leirikoululaisille tarjottiin Hoimelan tilalla pinaattikeittoa ja pannukakkua. Ruoat herättivät lapsissa ihmetystä.Meeri Niinistö / Yle

Asikkalassa leirikouluryhmä syö ensin pinaattikeittoa ja kiittää sitten yhteen ääneen englanniksi. Tulkin välityksellä he kertovat, että suomalainen ruoka on hyvin erilaista kuin kotona Kiinassa. He eivät vielä tiedä, onko se pahaa vai hyvää, mutta erilaista.

– Parasta on, kun voi leikkiä paikallisten kanssa, kertoo yksi lapsista reissustaan.

Ihmetystä herättävät myös seinällä roikkuvat taulut. Ja isäntäperheen pitkätukkainen, 3-vuotias Eeli-poika. Vierailijat luulevat Eeliä tytöksi pitkän tukan takia.

kiinalaisturisti ja Eeli
3-vuotias Eeli ystävystyi heti kiinalaislasten kanssa. Kielimuuri ei haitannut kaveruksia.Meeri Niinistö / Yle

Lapset ryntäävat ulos rannalle suoraan ruokapöydästä. Lapset kiljahtelevat rantaleikkien lomasta. On outoa, että voi olla ranta ilman merta, kääntää tulkki lasten ajatuksia.

Lahti Regionin projektijohtajan mukaan kiinalaiset etsivät matkoiltaan arkisia asioita ja elämyksiä.

– Jos miettii kiinalaisia, niin meidän ei tarvitse keksiä mitään uusia jippoja, vaan luottaa siihen omaan vahvuuteen: puhdasta luontoa, talven ja kesän elämyksiä ja lähiruokaa, sanoo Mikko Saarinen, joka on myös kestittänyt kiinalaisryhmää kotonaan.

Ryhmän vastuuopettaja, Chen Hang, kertoo, että Suomessa kiinnostaa juuri suomalainen luonto ja korkea koulutustaso. Yksityiskohtana hän kertoo lukeneensa, että suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa. Hän halusi tulla katsomaan, mistä se mahtaa johtua. Muutaman päivän vierailun jälkeen hän uskoo, että syy on luonnossa.

Hoimelan tilan isäntä näyttää, miten heitetään leipäkiviä. Koululaisryhmä ei juuri ihmeellisiä aktiviteetteja Päijänteen rannalla kaipaa.

– Olen kuullut, että ilmansaasteet ovat siellä niin hurjat, ettei sinistä taivasta näy. Tämä voi olla aika komeaa, koska on sininen taivas ja sininen vesi tuossa vieressä, sanoo Hoimelan tilalla lapset vastaanottanut Solja Järvenpää.

Järvenpäälle jää vierailusta niin hyvä mieli, että hän toivoo alueelle lisää leirikoululaisia.

kiinalaisturistit leirikoulussa Asikkalassa
Rannalla lapset harjoittelivat leipäkiven heittoa.Meeri Niinistö / Yle