Tältä näyttää vastasyntynyt planeetta – eurooppalainen jättiteleskooppi tallensi ainutlaatuisen kuvan

tähtitiede
Teleskooppikuva planeetan syntymisestä.
Kuvan keskellä olevan tummenetun ympyrän alla on kirkas tähti. Sen oikealla puolella oleva piste on vastasyntynyt planeetta.ESO / A. Müller Et Al. / EPA

Eurooppalaiset tähtitieteilijät ovat onnistuneet (siirryt toiseen palveluun) taltioimaan ensimmäistä kertaa varmasti kuvan uuden planeetan muodostumisesta.

Kuvassa tomu- ja kaasukiekko ympäröi nuorta kääpiötähteä PDS 70:tä. Tähden häikäisevä valo on tummennettu, jotta sen ympärillä tapahtuvat asiat näkyisivät. Kuvassa kirkkaana pisteenä on vastasyntynyt planeetta, joka kovertaa jo kovaa vauhtia kulku-uraansa.

Näky tallentui Euroopan eteläisen observatorion ESO:n jättimäiseen teleskooppiin. Avaruusjärjestö ESO:n päämaja on Saksassa, mutta sen havainnointipisteet sijaitsevat Chilessä. Myös Suomi on ESO:n jäsen.

Saksassa sijaitsevan tähtitieteen Max Planck -instituutin mukaan vastasyntyneistä planeetoista on aiemminkin saatu viitteitä. Aiemmissa tapauksissa ei ole ollut varmaa, ovatko havainnot tomumuodostumia, kertoi uutistoimisto AP.

Kaasuplaneetta on kooltaan Jupiteria suurempi. Planeetan pinnan lämpötila on noin tuhat astetta, mikä on enemmän kuin yhdelläkään meidän planeettallamme aurinkokunnassa.

Uusi planeetta noin kolmen miljardin kilometrin etäisyydellä kuvan keskustähdestä. Se vastaa Uranuksen ja Auringon välimatkaa.

Kääpiötähti PDS 70:n on arvioitu sijaitsevan 370 valovuoden päässä Maasta, kertoo sanomalehti The Guardian (siirryt toiseen palveluun).