Janne Saarikiven kolumni: Raha ja pallo pyörivät nyt Venäjällä, mutta ökystadionit peittävät alleen kansalliskulttuurien kuihtumisen

Yksi prosentti jalkapallospektaakkeliin käytetyistä rahoista Mordvassa mahdollistaisi kansalliskielisten koulujen ja lastentarhojen järjestämisen ja antaisi toivoa kielen ja kulttuurin selviämisestä seuraavalle vuosisadalle, kirjoittaa Janne Saarikivi.

FIFAn jalkapallon MM 2018
Janne Saarikivi
Janne SaarikiviJoni Tammela / Yle

Ei pitäisi puhua asioista, joista ei tiedä mitään, sanotaan. Niinpä minunkaan ei varmasti pitäisi puhua jalkapallosta. Maailma on kuitenkin sellainen, että jalkapallokaan ole jalkapalloa vaan esimerkiksi kulttuuria, politiikkaa ja vallankäyttöä.

Tunnen kohtalaisesti muutamia niistä kaupungeista, joissa jalkapallon MM-kisojen pelejä pelataan. Esimerkiksi suomalais-ugrilaisen Mordvan tasavallan pääkaupunkiin, Tampereen kokoiseen Saranskiin rakennettiin kisoja varten Helsingin olympiastadionia suurempi 45 000 katsojan stadion. Kaupungissa on Venäjän kolmosdivisioonassa pelaava jalkapallojoukkue, mutta stadionille mahtuu 15 % kaupungin asukkaista. Kaupunkiin rakennettiin myös uusi lentokenttäterminaali, ohitustie ja muuta infraa.

Tämä kaikki on tarpeen korruption tähden. Suuret rakennushankkeet mahdollistavat Venäjällä rahojen siirtämisen federaation budjetista tasavaltojen nokkamiehille ja heidän lähipiireilleen. MM-kisojen kaltaista prestiisiprojektia voidaan näin käyttää aluejohtajien palkitsemiseen. Kisat ovat juuri Mordoviassa, koska jo useiden vaalien ajan tämä alue on tuonut Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä-puolueelle yli 90 % alueen äänistä.

Mordvan tasavallan asukkaista 40 % on mordvalaisia. Mordvalaisia oli Neuvostoliiton romahtaessa vielä noin 1,2 miljoonaa, mutta uusimpien väestönlaskentojen mukaan vain 700 000. Mordvalaisten määrän putoaminen muutamassa vuosikymmenessä onkin mahdollisesti etnisen assimilaation maailmanennätys. Eikä se ihme olekaan, sillä Mordovian tasavallassa ei ole yhtään lastentarhaa tai koulua, jossa mordvalaiskielet toimisivat opetuskielinä. Nyt Venäjän duumassa käsitellyn lakialoitteen mukaan kansallisia kieliä saa tulevaisuudessa opettaa ainoastaan vapaaehtoisena aineena. Tämä maassa, jossa vähemmistökielten puhujia on lähes viidennes väestöstä, yli 20 miljoonaa henkeä.

Ihmiset unohtavat hetkeksi raskaat ja ikävät asiat kuten kansallispoliittiset ristiriidat ja poliittisen painostuksen ja kokevat elämyksiä.

Yksi prosentti jalkapallospektaakkeliin käytetyistä rahoista Mordvassa mahdollistaisi kansalliskielisten koulujen ja lastentarhojen järjestämisen ja antaisi toivoa kielen ja kulttuurin selviämisestä seuraavalle vuosisadalle. Selvää silti on, että vaikka rahaa riittää stadioniin ja kehätiehen, tähän tarkoitukseen rahaa ei riitä.

Saranskin, kuten kaikkien muidenkin jalkapallokaupunkien asukkaat, ovat silti tietysti riemuissaan kisoista. Valtava kansanjuhla tuo kaupunkiin kansainvälistä pöhinää. Ihmiset unohtavat hetkeksi raskaat ja ikävät asiat kuten kansallispoliittiset ristiriidat ja poliittisen painostuksen ja kokevat elämyksiä.

Jalkapallon MM-kisat, sen mittasuhteet, käytetyn rahan ja energian määrä muistuttaa meitä siitä, että ihmiskunnalla ei ole toivoa.

Tiedemiehenä unelmoin kansainvälisistä, neljän vuoden välein toistuvista tiedefestivaaleista, joissa koko maailman huomio kiinnittyisi maailman terävimpien fyysikkojen, arkeologien ja sosiologien esitelmiin. Tilaisuutta varten olisi piikki auki. Isäntamaa rakentaisi avokätisesti uusia tutkimuskeskuksia huippuvarustuksin, uusia yliopistokaupunkeja ja niihin meneviä luotijunayhteyksiä. Miljoonapalkkaiset tutkijat kisaisivat niissä ja koko maailma pidättäisi hengitystään.

Jalkapallon MM-kisat, sen mittasuhteet, käytetyn rahan ja energian määrä muistuttaa meitä siitä, että ihmiskunnalla ei ole toivoa. Emme koskaan tule kääntämään katsettamme epäoleellisesta oleelliseen. Ei tule koskaan aikaa, jolloin ilmastonmuutos ja eliölajien sukupuuttoaalto kiinnostaisi enemmän kuin riita muutamasta somalipakolaisesta tai Pirkko Arstilan kolumnin naisvartalokuvasta. Ei tule koskaan aikaa, jolloin jokin oikea ongelma kiinnostaisi enemmän kuin jalkapallo.

Toisaalta jalkapallokisat kertovat siitäkin, että ihminen on kulttuuriolento, joka elää itse rakentamissaan kuplissa. Siellä se ratkoo, ongelmia, joita ei kuplan ulkopuolella ole olemassakaan, sellaisia, miten Saksan puolustuspeli saadaan kuntoon tai miten Messin tykki pelaa.

Tästä syystä loppumme ei tule olemaan kauhea. Emme melkein huomaakaan kun ilmastonmuutos, eliölajien sukupuuttoaallot ja ydinsodat pyyhkivät ylitsemme. Viimeisissä bunkkereissa puhumme yhä vain sellaisista asioista, että Jumalan käsi ratkaisi ottelun.

Janne Saarikivi on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen vs. professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.