Soten sabotoinnista syytetty Krista Kiuru: "Ainoa jarruttaja sote-uudistuksessa on hallitus"

Suuri sote-uudistus on kuuluisa monista vaiheistaan. Usean hallituksen aikana veivattu sote on aina kimmonut takaisin valmisteluun milloin mistäkin syystä. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaa Krista Kiurua on syytetty soten sabotoinnista liian pitkillä puheillaan valiokunnassa.

Kotimaa
Krista Kiuru
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru sote-valiokunnan kokouksen yhteydessä eduskunnassa torstaina.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Pääministeri Juha Sipilä varmisti viime viikolla sote-uudistuksen siirtyvän. Uuden aikataulusuunnitelman mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden on tarkoitus siirtyä kunnilta maakunnille vuonna 2021. Hallituksessa toivotaan maakunta- ja sote uudistuksen lakien tulevan voimaan loppuvuodesta 2018.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on saanut osansa syytöksistä soten siirtymiselle. Kiurua on muun muassa syytetty soten sabotoinnista liian pitkillä puheenvuoroillaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Ykkösaamussa asiaa kommentoinut Krista Kiuru ei tunnista itseään syytöksistä.

–Soten suhteen en tunnista itseäni tuosta millään tavalla. Jokainen, joka on ollut puheenjohtaja tietää, että rooli on toisenlainen kuin rivikansanedustajalla. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan paikalta voin todeta olevani varsin hiljainen henkilö, Kiuru toteaa.

Krista Kiuru on myös saanut osakseen rankkoja syytöksiä siitä, että hän olisi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana saattanut uudistuksen kaaokseen ja viivyttänyt asioita niin, ettei niistä ole kokouksissa päästy äänestämään. Kiuru itse näkee asioiden junnaavan paikoillaan muista syistä.

– Ainoa jarruttaja sote-uudistuksessa on hallitus. Ei uudistus olisi näin pitkällä ja sekaisin jollei hallitus olisi kahdesti tuonut eduskuntaan esitystä, joka ei täytä perustuslain tunnusmerkkejä. Se on vakava kriisi, Kiuru sanoo.

Ainoa jarruttaja sote-uudistuksessa on Hallitus. Ei uudistus olisi näin pitkällä ja sekaisin jollei hallitus olisi kahdesti tuonut eduskuntaan esitystä, joka ei täytä perustuslain tunnusmerkkejä. Se on vakava kriisi.

"Uudistus täytyy tehdä huolellisesti ja ilman syyttelyä"

Krista Kiuru ei halua käyttää aikaa syyttelyyn, vaan keskittyä uudistuksen huolelliseen tekemiseen. Sote-lakien takarajat on ylitetty monta kertaa, ja nyt niitä odotetaan eduskuunnan käsittelyyn syksyllä. Kiuru ei halua kommentoida sitä milloin lait olisivat siinä kunnossa, että eduskunta voisi niistä äänestää.

– En halua antaa julkisia arvioita siitä milloin lait olisivat valmiit suureen saliin, sillä arviot ovat pettäneet jo niin monta kertaa, Kiuru toteaa.

Lue myös:

Analyysi: Yllätys, yllätys – vaikka sotea on säädetty lähes 10 vuotta vuotta, uudistus ei ole menossa romukoppaan

Analyysi: Kaatuiko hallituksen sote-uudistus tämänpäiväiseen aikatauluriitaan? Päivät näyttävät loppuvan kesken Sipilän hallitukselta

Ymmärrätkö miten sote vaikuttaa sinuun? Kokeile Ylen pelillä