Palkansaajajohtajat suuttuivat uuden valtakunnansovittelijan puheista – Rakennusliiton Harjuniemi aikoo kiertää Bulevardin kaukaa

Elokuussa valtakunnansovittelijana aloittavan Vuokko Piekkalan ensilausunnot eilisessä Ylen ykkösaamussa ovat saaneet palkansaajapuolen liittojohtajilta täystyrmäyksen.

politiikka
Vuokko Piekkala
Vuokko PiekkalaEmmi Korhonen / Lehtikuva

Vuokko Piekkala valittiin valtakunnansovittelijaksi "työnantajien vuorolla". Valintaansa saakka Piekkala työskenteli Kirkkohallituksen työmarkkinajohtajana. Piekkala aloittaa valtakunnansovittelijana elokuussa.

Maanantaisessa suorassa radiohaastattelussa Piekkala kertoi jatkavansa edeltäjänsä Minna Helteen linjaa, jonka mukaan sovittelijantoimistosta Helsingin Bulevardilta on turha tulla neuvottelemaan liittokierroksen päänavaajaa korkeampia palkankorotuksia. Piekkalan mukaan tämä on ollut sovittelijoiden pitkä linja, josta Minna Helle on kertonut edeltäjiään avoimemmin.

Piekkalan näkemys ei miellyttänyt palkansaajaleirin liittojohtajia, kuten ei aikanaan Helteenkään.

Nopeimmin pikaviestipalvelu Twitterissä reagoi Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi, jonka mukaan sovittelijan ei kuulu esittää omia työmarkkinapoliittisia kantojaan, vaan huolehtia instituution uskottavuudesta.

Harjuniemi jatkoi Piekkalan haastattelun ruotimista vielä liiton verkkosivullakin (siirryt toiseen palveluun). Piekkalan arviot liittokierroksen vaikeuksista ottaa huomioon palkkauksen rakenteellisia ongelmia eli käytännössä naisten miehiä huonompaa palkkakehitystä saavat Harjuniemen parkaisemaan: Voi Herraisä!

Harjuniemen mukaan palkka-asiaa ei pidä aliarvioida.

– Totta kai ihmiset arvostavat turvallisuutta ja fiksua joustavuutta, mutta kyllä työtä tehdään palkan takia, Harjuniemi kirjoittaa.

Piekkalan radiohaastattelu saa Rakennusliiton puheenjohtaja epäilemään hänen pätevyyttään virkamiehenä. Harjuniemen oma resepti on kiertää jatkossa valtakunnansovittelijan toimisto Helsingin Bulevardilla mahdollisimman kaukaa.

– Yhden asian uuden sovittelijan kommentointi teki selväksi. Jos Rakennusliitossa on vähänkin puhtia, emme tule sovittelijan konttorin saranoita kuluttamaan, Harjuniemi päättää kirjoituksensa.

Palvelualojejn ammattiliiton PAMin entinen 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen kehottaa pitää Piekkalan aloitusta huonona ja työnantajia myötäilevänä. Julkunen kysyy twiitissään "onko sovittelijan tehtävä enää tarpellinen, jos se on vain lukkona ja esteenä sovintoon!"

STTK:n Palola kuulee työnantajan äänen

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola olisi odottanut Piekkalalta parempaa harkintaa. STTK:n edunvalvontajohtajan Katarina Murron mielestä uuden sovittelijan käsitykset eivät ainakaan helpota tulevia sovitteluja.

Tehy:n puheenjohtaja ihmettelee palkkapuheita

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen oudoksuu Piekkalan puheita palkankorotusten tasosta.

Juttua täsmennetty kello 13:33 : Kaarlo Julkunen toimi PAMin 2. varapuheenjohtajana vuosina 2000-15 ja on nyt eläkkeellä.

Lue lisää:

Uusi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala: Turha tulla hakemaan päänavaajia kovempia palkankorotuksia