Käräjäoikeus tuomitsi Porin Itsenäisyydenkadun taposta syytetyn 10 vuodeksi vankeuteen – todettiin erittäin vaaralliseksi henkilöksi

Tuomittu mies on saanut aiemmin tuomion vuonna 2010, kun hän tappoi entisen tyttöystävänsä Oulussa.

henkirikokset
poliisin eristysnauha
Henrietta Hassinen / Yle

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi viime syksynä Itsenäisyydenkadulla taposta syytetyn Janne Mattilan kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

Tapaus sattui Itsenäisyydenkadulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syyskuussa 2017. Satakunnan käräjäoikeuden mukaan Mattila tappoi asunnossa olleen 31-vuotiaan huittislaisen miehen lyömällä tätä useita kertoja puukolla.

Mattila määrättiin myös mielentilatutkimukseen, jonka mukaan hän on teon tehdessään ollut syyntakeinen. Mielentilatutkimuksen lisäksi hänelle tehtiin vaarallisuusarvio, jonka mukaan hän on erittäin vaarallinen toisten hengelle ja terveydelle.

Tuomitulla Janne Mattilalla on myös aiempi tuomio taposta vuodelta 2010. Tuolloin hän puukotti kuoliaaksi entisen tyttöystävänsä.

Lue lisää:

Itsenäisyydenkadun tappaja mielentilatutkimuksiin

Kerrostalon rappukäytävästä löytyi ruumis Porissa – poliisi tutkii henkirikosta