1. yle.fi
  2. Uutiset

Tältä näyttää orgasmi: sykettä, värejä, muotoja – Tutkijat yrittävät nyt ymmärtää nautintoa kuvien avulla

Jokaisen ihmisen orgasmi on ainutlaatuinen. Miltä sinun orgasmisi näyttää? Osallistu tutkimukseen jutun lopussa olevien ohjeiden avulla.

orgasmi
Piirros orgasmista
Nadine / Drawgasm

Orgasmitutkimusta on pitkään dominoinut ihmisen anatomian tutkiminen ja teknisten rakastelumenetelmien vertailu. Välillä tutkimus junnaa paikoillaan: esimerkiksi naisen klitorisorgasmin ja g-pisteorgasmin eroista on kiistelty jo yli sata vuotta, kuten Helsingin Sanomat kertoi (siirryt toiseen palveluun) jokin aika sitten.

Seksuaalinen nautinto muodostuu kuitenkin kehon ja mielen yhteistoiminnassa, joten mielikuvilla ja tunteilla on siinä suuri osa.

– Orgasmi on kiehtova ruumiillinen tuntemus, jonka biologisia ja fysiologisia taustoja tutkijat eivät vieläkään täysin ymmärrä, sanoo tiedon visualisoinnista tohtoriksi väitellyt Miikka J. Lehtonen.

Tätä tutkimuksen puutetta korjaamaan parhaillaan Aalto-yliopistossa vierailevana apulaisprofessorina työskentelevä Miikka J. Lehtonen ja hänen australialainen kollegansa Chris Rowell aloittivat Drawgasm-projektin (siirryt toiseen palveluun). Siinä ihmisiä pyydetään vapaasti piirtämään, maalaamaan tai jollain muulla tavalla kuvaamaan, miltä orgasmi heistä tuntuu ja näyttää.

Piirros orgasmista
Naz97 / Drawgasm

Kuva orgasmista voi kertoa paljon, mutta vielä parempi ymmärrys seksuaalisen nautinnon huipusta saadaan kun kuvaan yhdistetään piirtäjän kertomus siitä.

– Ihmisten seksielämä sinänsä ei meitä kiinnosta. Kiinnostavaa on, miten ihmiset kertovat siitä kuvan kautta ja mitä heissä tapahtuu, kun he katsovat kuvaa, sanoo apulaisprofessori Miikka J. Lehtonen.

Tärkeintä tutkimuksessa on jokaisen ihmisen orgasmikokemuksen ainutlaatuisuus. Kaikki kokemukset ovat samanarvoisia. Ei ole ”oikeaa” eikä ”väärää” tapaa kokea orgasmi.

– Haluamme orgasmitutkimuksessa pois suorituskeskeisestä ajattelusta. Lisäksi haluamme rikkoa sukupuoliin liittyviä yleistyksiä, eli pois binäärisyydestä.

Esimerkiksi mies voi kokea asioita samoin kuin nainen, vaikka vartalot ovat biologisesti erilaisia. Homoseksuaalien kokemukset voivat erota heteroseksuaalien kokemuksista, mutta yhtä hyvin ne voivat myös olla hyvin samankaltaisia.

Piirros orgasmista
Yo / Drawgasm

Tähän mennessä tutkimukseen jo osallistuneista monet ovat kokeneet varsinkin keskustelun jopa terapeuttisena. Pariskuntina tutkimukseen osallistuneet ovat kertoneet oppineensa kumppanistaan jotain uutta.

Myös katsojille kuvat ja kertomukset voivat olla hyödyllisiä.

– Jos kuva jollakin tavalla resonoi katsojassa, se voi lisätä itsetuntemusta. Ainakin se antaa kokemuksen, ettei katsoja ole tuntemustensa kanssa yksin.

Tutkijat toivovat nyt käyttöönsä lisää ihmisten itse tekemiä piirroksia ja muita kuvia orgasmista. Ehkä juuri sinun näkemyksesi orgasmista auttaa jotain muuta ihmistä tunnistamaan jotakin tärkeää itsestään.

Osallistu tutkimukseen! Piirrä tai maalaa tai tee muulla tavoin kuva siitä, miltä orgasmi sinusta tuntuu. Lähetä kuva osoitteeseen miikka.j.lehtonen@aalto.fi (siirryt toiseen palveluun).

Vastaa lisäksi seuraaviin kysymyksiin (meilissä tai liitetiedostona)

1. Ikä, sukupuoli

2. Miltä tehtävän tekeminen tuntui ja miksi käytit valitsemiasi materiaaleja?

3. Mitä kuvassa näkyy? Mitä haluat sillä kertoa?

4. Kun katsot valmista kuvaa, onko se muuttanut sinua jotenkin? Entä onko se muuttanut suhtautumistasi asiaan jollakin tavoin?

Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti.

Haluatko osallistua tutkimukseen kasvotusten? Ota yhteyttä: miikka.j.lehtonen@aalto.fi (siirryt toiseen palveluun). Aikaa haastatteluun ja kuvan piirtämiseen kannattaa varata noin tunti. Tapaamiset voidaan toteuttaa Aalto-yliopiston kampuksella Espoossa tai Helsingissä.

Piirros orgasmista
IB / Drawgasm
Lue seuraavaksi