Venäläiset irtokoirat aiheuttavat harmia Tohmajärvellä – kyläläiset pelkäävät koirien levittävän tauteja

Irtokoirat eivät tiettävästi ole aiheuttaneet vahinkoa ihmisille tai koti- ja lemmikkieläimille.

kulkukoirat
vanhempi rajavartija Ossi Manninen
Rajavartiolaitos kertoo tehneensä pelkästään toukokuussa yli 10 havaintoa rajan yli liikkuneesta koiralaumasta.Kalle Schönberg/Yle

Tohmajärvellä, Niiralan rajanylityspaikan tuntumassa on kevään ja alkukesän aikana tehty useita havaintoja Venäjältä tulleista irtokoirista.

Rajavartiolaitos kertoo tehneensä pelkästään toukokuun aikana yli kymmenen havaintoa valtakunnan rajan yli liikkuneesta laumasta. Lauman koko on ollut 4–8 koiraa.

Lisäksi Värtsilän kylän asukkailta on tullut useita ilmoituksia Niiralan rajanylityspaikan pohjoispuolella liikkuneesta laumasta.

Poliisin mukaan koirat eivät tiettävästi ole käyttäytyneet ihmisiä kohtaan uhkaavasti tai aiheuttaneet vahinkoa koti- ja lemmikkieläimille.

Koirien käyttäytyminen viittaa kuitenkin siihen, että ne elävät luonnossa villeinä ja hakeutuvat asutuksen lähelle ravinnon perässä. Niillä ei myöskään ole pantaa tai muuta merkkiä omistajasta.

Paikalliset asukkaat ovat huolissaan koirien mahdollisesti mukanaan tuomista kulkutaudeista.

Tästä syystä Itä-Suomen poliisi on kesäkuun puolivälissä määrännyt koirat lopetettavaksi. Heinäkuun alkupuolelle mennessä paikallisten metsästäjien avustuksella oli lopetettu kahdeksan koiraa. Poliisin mukaan ne olivat terveenoloisia, lukuunottamatta yhtä jalkaansa ontunutta koiraa.

Poliisin arvion mukaan alueella liikkuu vielä 5–10 venäläistä irtokoiraa. Poliisin antama lopetuspäätös on voimassa 19. elokuuta saakka.