Suomen ainoat Neulefestarit on saanut laajaa kansainvälistä näkyvyyttä – Jyväskylässä neulotaan ja myydään lankoja

Tapahtumaan on tulossa ennätysmäärä neulojia eri puolilta maailmaa.

kudonta
Naisia neulomassa neuletapaamisessa.
Neulefestarit / Tanja Koskinen

Kansainväliset Jyväskylän Kesän Neulefestarit (siirryt toiseen palveluun) kokoaa Keski-Suomeen ennätysmäärän neulojia ympäri maailmaa. Kolmannen kerran järjestettävä tapahtuma alkaa torstaina ja päättyy sunnuntaina.

Järjestäjien mukaan tapahtuma on saanut laajaa kansainvälistä näkyvyyttä. Kansainvälisille lankamarkkinoille tulee ennätysmäärä ulkomaisia myyjiä, muun muassa yksi maailman tunnetuimmista lankakaupoista Stephen & Penelope (siirryt toiseen palveluun) sekä kotimaisia värjäreitä ja lähilankojen tuottajia.

Kaksi harrastajaa katselee ja valitsee seinälle koukkuihin ripustettuja lankavyyhtejä.
Neulefestarit / Tanja Koskinen

Nelipäiväisen festarin päätapahtumapaikkana on Toivolan Vanha Piha. Erilaisia kursseja järjestetään eri puolilla Jyväskylän kaupunkia.

– Olemme pyrkineet ottamaan huomioon myös opettajien persoonallisuuksia tiloja valitessamme, esimerkiksi Stephen West ihastui Vakiopaineeseen ensimmäisellä Suomen vierailullaan ja hänen värikäs ja omintakeinen tyylinsä sopii paikan luonteeseen hyvin, sanoo festivaalin tuottaja Eveliina Eronen.

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Ohjelmassa on lukuisia kursseja, luentoja ja työpajoja. Lisäksi on muun muassa neuleiltoja, neuleparaati ja risteily. Festivaalin taustalla ovat lankakauppa TitiTyy ja Jyväskylän Kesä.

Neulojia lankakaupassa.
Neulefestarit / Tanja Koskinen