Helsingin kouluihin asennetaan painike, joka sulkee kaikki ovet hätätapauksissa – myös muuta turvallisuutta parannetaan

Muun muassa murtohälyttimet, valvontakamerat ja lukitusjärjestelmät päivitetään sekä kouluissa että päiväkodeissa 2,7 miljoonalla eurolla.

turvallisuus
Tyhjiä pulpetteja tuoleineen koulun luokassa.
Juha Kemppainen / Yle

Helsingissä aiotaan parantaa koulujen ja päiväkotien turvallisuutta, kertoo Svenska Yle (siirryt toiseen palveluun). Myös osa koulutuksen toimialan rakennuksista kaipaa kohennusta.

Tarkoituksena on päivittää ja korjata rakennusten turvallisuustekniikkaa, kuten kulunvalvontalaitteistoa, murtohälyttimiä, valvontakameroita ja lukitusjärjestelmiä yhteensä 77 kohteessa. Turvallisuuspäivitykseen on varattu 2,7 miljoonaa euroa.

Yhtenä osana projektia kouluihin, joissa jo on kulunvalvontajärjestelmä, asennetaan hätälukituspainike. Painiketta painamalla kaikki koulun sähköisesti toimivat ovet sulkeutuvat. Hätälukitusjärjestelmän asennus maksaa 350 000 euroa.

Hätälukitusjärjestelmä ei ole poikkeuksellinen

Helsingin ruotsinkielisen koulutuksen opetuspäällikkö Niclas Rönnholm toteaa Svenska Ylelle, että turvallisuustekniikan päivitys on rutiinitoimenpide.

– Tarkoitus on tarkastaa koulujen turvalaitteet, päivittää vanhentuneet ja korjata ne, jotka sitä tarvitsevat.

Rönnholm sanoo, ettei asennettava hätälukitusjärjestelmä ole poikkeuksellinen.

– Ratkaisu on usein osana uusien rakennusten suunnittelua yleisestikin.

Julkisissa rakennuksissa ei olekaan tarkoitus kuljeskella vapaasti. Rönnholmin mukaan pääsy on niihin tiloihin, joita kukin henkilö tarvitsee.