Sotavuosien jälkeen nuoret varusmiehet raivasivat Suomenlahden miinoista – Erkki Leskinen tienasi pukurahat, moni menetti henkensä

Toisen maailmansodan jälkeen Suomenlahti oli täynnä merimiinoja. Miinanraivaajia muistetaan maanantaina Turussa osana Merivoimien 100-vuotisjuhlia.

merivoimat
Laivue merellä.
Suomenlahden miinanraivaukseen osallistui toisen maailmansodan jälkeen 200 alusta vuosittain.SA-kuva

Tammikuussa 1947 Turussa asunut Erkki Leskinen lähti suorittamaan varusmiespalvelustaan. Leskinen määrättiin laivastoon, ja jäiden lähdettyä raivaamaan miinoja Suomenlahdelta.

Leskisen palvelupaikka oli tykkivene Karjala. Häneltä, sen enempää kuin muitakaan varusmiehiltä, ei kysytty halukkuutta miinanraivaukseen. Määräys mikä määräys.

– Ei sitä kukaan kysynyt, että haluaako vai ei, Leskinen muistelee.

Työn vaarallisuudestakaan ei nuorilla miehillä oikein ollut käsitystä.

– Ei me sitä sen enempää ajateltu, että se olisi ollut vaarallista, nykyään Naantalissa asuva 91-vuotias Erkki Leskinen kertoo.

Erkki Leskinen on valittu paljastamaan maanantaina 9. heinäkuuta Miinanraivaajien muistomerkki Turussa Aurajoen rannalla. Seremonia on osa Merivoimien 100-vuotisjuhlallisuuksia.

Vihollinen vaani pinnan alla

Toisen maailmansodan jäljilta Suomenlahti oli täynnä merimiinoja. Niitä oli arviolta 60 000. Niiden raivauksen hoitivat pääasiassa nuoret varusmiehet. Monet heistä eivät olleet koskaan ennen edes nähneet merta.

Olot olivat aivan hirveät, mihin nämä nuoret pojat laitettiin.

Johanna Pakola

Urakka kesti viisi vuotta, kesästä 1945 vuoteen 1950.

– Olot olivat aivan hirveät, mihin nämä nuoret pojat laitettiin, sanoo aiheesta kirjan kirjoittanut turkulainen tietokirjailija Johanna Pakola.

Pakolan teos on nimeltään Varusmiehet miinasodassa – merimiinojen raivaus 1945–1950. Hän vertaa varusmiesten tilannetta sotatilaan, jossa vihollinen vaanii pinnan alla.

– Se oli yksi maailman laajimpia miinanraivausoperaatioita, mitä on koskaan toteutettu, Pakola sanoo.

Raivaaja Kuhan kannella ollutta Madsen-tykkiä käytettiin miinojen upottamisessa. Kuva kirjasta Varusmiehet miinasodassa..
Varusmiehiä miinanraivaaja Kuhan kannella.Johanna Pakolan kirja: Varusmiehet miinasodassa

Neuvostoliitto vei laivat

Suomenlahden miinanraivauksessa kuoli noin kolmekymmentä raivaajaa. Heistä kymmenkunta oli varusmiehiä.

Miinanraivaajien kalusto oli surkeaa. Syynä epämääräiseen miinanraivauskalustoon oli Neuvostoliiton vaatimat sotakorvaukset.

– Neuvostoliitto oli vaatinut Suomelta sotasaaliiksi lähes kaikki järkevät alukset, Pakola sanoo.

Niinpä miinanraivaukseen jouduttiin haalimaan siviilialuksia ympäri Suomen. Sisä-Suomen järvialueilta raivauksiin osallistui esimerkiksi runsaasti hinaajia.

Hinaaja Karvio miinakenttien keskellä.
Miinanraivaukseen osallistui muun muassa hinaaja Karvio.Johanna Pakolan kokoelma

Miinanraivauksessa aluksia piti olla paljon. Tästäkin piti Neuvostoliitto ja liittoutuneiden valvontakomissio huolen.

– Suomella piti olla vuosittain miinanraivauksessa 200 alusta ja 2 000 miestä. Ja ensimmäiseksi raivattiin ne väylät, jotka olivat Neuvostoliitolle tärkeitä, Pakola sanoo.

Varusmiehet joutuivat miinanraivauspuuhiin, sillä sodan jälkeen puolustuvoimien miehistöä kotiutettiin. Käytännössä ainoaksi mahdollisuudeksi jäi valjastaa tehtävään varusmiehiä.

Pahimmalta vältyttiin

Tykkivene Karjalan kotisatama oli Turun Pansiossa, mutta Leskisen kesä ja syksy menivät pääosin Suomenlahdella miinoja raivatessa. Päivät etsittiin miinoja, ja yöt vietettiin usein laivassa jonkun saaren kupeessa suojassa.

Yksi vaarallisimmista tilanteista on jäänyt syvästi mieleen. Päivällä miinoja raivatessa yksi miinoista oli tartunut kiinni raivauskalustoon kenenkään huomaamatta.

– Ilmeisesti sitä oli raahattu laivan perässä koko päivän. Se huomattiin vasta illalla, kun laiva pysähtyi ja miina pullahti pintaan, Leskinen kertoo.

Tämän jälkeen miina hinattiin takaisin ulapalle ja upotettiin. Läheltä piti tilanne oli ainoa Leskisen kohdalle osunut.

Miinalaiva Ruotsinsalmi raivaustehtävissä.
Miinalaiva Ruotsinsalmi raivaustehtävissä.SA-kuva

Miinoja raivattiin neljällä tavalla

Erkki Leskisen mukaan miinojen raivaaminen oli periaatteessa yksinkertaista puuhaa. Miinanraivausaluksilla ajettiin pitkin merta ja etsittiin miinoja.

Aluksista roikkui mereen vaijereita, joissa oli leikkurit. Ne katkaisivat pinnan alla olevien miinojen kiinnitysvaijerit, jolloin miinat pulpahtivat pintaan.

Harvoin ne kuitenkaan räjähtivät osumasta. Usein niihin vain tuli reikä ja ne upposivat meren pohjaan.

Erkki Leskinen

Miinojen tuhoamisessa oli käytössä neljä tapaa. Ampuminen, purkaminen, räjäyttäminen, upottaminen tai näiden yhdistelmät. Tykkivene Karjalassa käytettiin 20 millimetrin Madsen-tykkiä, jolla oli tarkoitus räjäyttää miinat ampumalla niitä.

– Harvoin ne kuitenkaan räjähtivät osumasta. Usein niihin vain tuli reikä ja ne upposivat meren pohjaan.

Vaararahaa ja miinarahaa

Monet miinanraivaukseen osallistuneet varusmiehet olivat kotoisin Turun seudulta. Niin Erkki Leskinenkin, joka tosin oli syntynyt Karjalan kannaksella Uudellakirkolla. Sieltä perhe lähti evakkoon Turkuun vuonna 1944.

Leskinen muistelee, että hänen aikanaan olisi ollut seitsemän raivausosastoa, jotka ajoivat ympäri Suomenlahtea. Käytössä olivat sekä neuvostoliittolaisten että suomalaisten miinakartat, joiden ansiosta miinakentät olivat tiedossa.

Erikoisen vaarallisesta miinakentästä saatiin 300 markkaa päivässä, tavallinen vaararaha oli 200 markkaa.

Erkki Leskinen

Jotain hyvää miinanraivauksessa tavalliseen varusmiespalvelukseen verrattuna kuitenkin oli. Normaalin päivärahan lisäksi maksettiin vaararahaa ja miinarahaa.

– Jokaisesta miinasta, joka löydettiin, saatiin 1 000 markkaa. Se jaettiin koko osaston kesken, että siitä tuli muutama markka joka miehelle, Leskinen selittää.

Vaararahan suuruus puolestaan riippui siitä, kuinka vaarallinen miinakenttä oli. Vaararahaa maksettiin niiltä päiviltä, kun oltiin raivaustöissä.

– Erikoisen vaarallisesta miinakentästä saatiin 300 markkaa päivässä. Tavallinen vaararaha oli 200 markkaa.

Vaararaha maksettiin varusmiehille palvelusajan päätyttyä. Kun Erkki Leskinen lähti siviiliin, hän sai syksyllä 1947 käteensä 40 000 markkaa. Nykyrahassa se olisi noin 2400 euroa.

– Olihan se siihen aikaan iso raha. Ostin niillä rahoille itselleni puvun, se maksoi 10 000 markkaa.

Haapasaaren laituri oli usein raivaajalaivueiden tukikohtana.
Miinanraivaajien tukikohtana oli usein Haapasaaren satama.Johanna Pakolan kokoelma

Laivojen parissa koko elämä

Sodan jälkeen Erkki Leskinen opiskeli laivanrakennusinsinööriksi. Suurimman osan työurastaan hän työskenteli Turussa Chrichton-Vulcanilla, josta myöhemmin tuli Wärtsilän Turun-telakka.

Kiinnostava yksityiskohta on, että tykkivene Karjala, jossa Leskinen varusmiehenä raivasi miinoja, oli rakennettu juuri Chrichtonin telakalla Turussa vuonna 1918. Laiva romutettiin Saksassa vuonna 1953.

Erkki Leskinen jäi eläkkeelle vuonna 1992. Työuransa jälkeen hän on toiminut Turun Miinanraivaajakillassa. Tällä hetkellä hän on killan varapuheenjohtaja. Jäseniä on yli kuusikymmentä.

Killan tehtävänä on miinanraivaajaveteraanien tukeminen ja perinnön ylläpito. Yksi osa tätä on Miinanraivaajien muistomerkin huominen paljastustilaisuus. Aiemmin muistomerkki oli Korppolaismäen Lyhytpuistossa, mutta se haluttiin arvokkaammalle paikalle Forum Marinumin ja Suomen Joutsenen lähelle.

Erkki Leskinen suhtautuu kunniatehtäväänsä seremoniassa miinanraivaajan tyyneydellä.

– Täytyy kai täältä saaresta sinne tulla, kun on pyydetty, Leskinen kertoo kesäpaikastaan Turun saaristosta.