Oikukkaat vuodet nostavat rehun hinnan pilviin – pitääkö jättää hyvästit mansikeille ja määkijöille?

Hallitus sorvaa jo uutta tukipakettia eläintiloille.

maaseutuelinkeinot
Kotieläinten kallistuva rehu nousi huoleksi Oripään OKRA-näyttelyssä.
Kotieläinten kallistuva rehu nousi huoleksi Oripään OKRA-näyttelyssä.Yle / Lassi Lähteenmäki

Aika harvoin maataloudessa menee niin, ettei huolta olisi. Nyt varsinkin eläintiloilla lasketaan tarkasti, miten tuleva talvikausi pitäisi ottaa vastaan.

Rehun hinta uhkaa nousta merkittävästi. Se iskee varsinkin niihin tiloihin, jotka ovat ostorehun varassa.

– Heinäpaalin hinta on talvella noin tuplasti normaalia kalliimpi, arvioi MTK:n lammasverkoston yläneläinen puheenjohtaja Tapio Rintala.

Rehun hinta oli yksi puheenaiheita Oripään kunnassa joka toinen vuosi järjestettävässä OKRA-maatalousnäyttelyssä.

Paikallisen Lions Clubin 1980-luvulla synnyttämä tapahtuma on noussut Suomen maatalousnäyttelyjen kärkikastiin. Tuotoilla muun muassa maksetaan oripääläisten terveyskeskusmaksut.

Kaksi huonoa vuotta peräkkäin

Poikkeuksellisen paha kuivuus pienensi tämän kesän ensimmäisen tuorerehusadon puoleen. Heinä on kasvanut nihkeästi, eikä sitäkään saada paljon. Kun taustalla on vielä poikkeuksellisen kylmä edellisvuosi, ovat rehuvarastot todella vähissä.

Tapio Rintala pitää todennäköisenä, että joillakin tiloilla harkitaan eläinmäärän pienentämistä. Tämä uhka koskee lammastilojen lisäksi nautatiloja. Myös hevostalleilla on luvassa hankala vuosi, jos kaikki heinä pitää ostaa muualta.

Ministeri lupaa lisää helpotuksia

OKRA-maatalousnäyttelyssä vieraillut maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pitää tilannetta hankalana, sillä tilojen kannattavuus on muutoinkin ollut huono.

Ministeriö sai neuvoteltua EU:n kanssa poikkeuksen, jonka mukaan niin sanottuja ekologisia aloja ja kesantoja saadaan niittää eläinten rehuksi. Leppä myönsi, että tämä ei ratkaise koko ongelmaa, mutta uusia toimia suunnitellaan eläintilojen ahdingon lievittämiseksi.

– Esimerkiksi viime vuonna otimme käyttöön ylimääräisen energiaveron palautuksen. Tämänkaltaisia asioita joudutaan pohtimaan siinä vaiheessa, kun tiedetään, minkälainen tämä satovuosi lopullisesti on, Leppä avasi.

Kuivuus on kiusannut koko Pohjois-Eurooppaa. Ministeri Leppä uskoo EU:n komission tulevan jollain tavalla viljelijöitä vastaan, koska moni jäsenmaa sitä odottaa.