Ilosaarirockiin hinkuvat töihin jo 12-vuotiaat – talkoolaiset luovat festarihengen, mutta uudet järjestäjät luopuvat vapaaehtoistyöstä

Perinteiset festarit haluavat tarjota vapaaehtoisille rannekkeen ja ruuat, vaikka helpompaa olisi palkata työvoimaa.

festivaalit
festarivieraita Ilosaarirock-kyltin edessä.
Ilosaarirockia on vuosittain järjestämässä 2000 talkoolaista.Ville Vedenpää / Yle

Lupa-asiat, tapahtumapaikkojen vuokraus, roudarin hommat, esitystekniikka ja musiikin miksaaminen keikoilla. Muun muassa näistä työtehtävistä Otso Pänttönen, 17, on saanut oppia osana tekemäänsä vapaaehtoistyötä esimerkiksi Ilosaarirockia järjestävälle Joensuun Popmuusikoille.

Pänttönen on yksi Popmuusikoiden ja Joensuun kaupungin nuorisotoimen järjestämään crew-valmennukseen osallistuneista nuorista.

Nuorille ilmainen valmennus on Popmuusikoille yksi keino saada osaavia lisäkäsiä järjestämään tapahtumia. Ilman Otso Pänttösen kaltaisia innokkaita vapaaehtoisia ei syntyisi elokuvafestivaali Rokumenttia tai Ilosaarirockia.

Tapahtumatuotannon valmennusta saaneet nuoret ovat kuitenkin vain murto-osa siitä vapaaehtoisten määrästä, jotka saapuvat tekemään esimerkiksi Ilosaarirockia tai viikkoa aikaisemmin järjestettävää Vekararockia Joensuun rokkikesään.

Otso Pänttönen on saanut oppeja tapahtumatuotannon tehtävistä crew-valmennuksessa
Otso Pänttönen on saanut oppeja Crew-valmennuksessa esimerkiksi esitystekniikasta. Heinäkuun alussa Joensuussa pidetyssä Takapiharockissa oppeja pääsi testaamaan käytännössä.Nelli Kallinen / Yle

Ilosaarirockiin saapuu vuosittain noin 2 000 vapaaehtoista. Vuosia jatkuneen perinteen mukaan heidät palkitaan työstään festarirannekkeella, t-paidalla ja ruualla. Pitkänmatkalaisille tarjotaan myös yösija.

Useimmat perinteiset festarit luottavat yhä talkootyövoimaan, mutta alan uudemmat toimijat, monia festareita yhtä aikaa järjestävät yritykset ovat luopumassa vapaaehtoisten käytöstä.

Ilosaarirockin toiminnanjohtaja Niina Hattusen mielestä vapaaehtoiset ovat tärkeä osa festaritunnelmaa.

– Kun mietin meidän kulurakennetta ja budjettia, tulee ajatus, että voisi olla yksinkertaisempaa, jos vain maksaisi kaikille ihmisille palkan, eikä käyttäisi vapaaehtoistyövoimaa. Mutta se ei ole se pointti, Hattunen miettii.

– Kaikkea ei rahalla saa. Iso osa meidän festarin tunnelmaa ja fiilistä sekä aineetonta arvoa tulee vapaaehtoisuudesta. Ja siitä me ollaan valmiita maksamaan.

Joensuussa vapaaehtoistyöstä ovat innostuneet entistä nuoremmat sukupolvet.

– Muutama vuosi sitten aloitimme 12–15-vuotiaille rokki-tetin, jossa nuoret pääsevät tutustumaan festarityöhön ryhmätyöskentelyn kautta. Tänä vuonna tettiin tuli niin paljon hakemuksia, ettemme pystyneet edes ottamaan kaikkia mukaan, Hattunen kertoo yllättyneenä.

Suomen suurin festarijärjestäjä luopui talkoolaisista

Siinä missä joensuulainen Ilosaarirock ostaa paikkansa vapaaehtoisten sydämissä vuosi toisensa jälkeen, on Suomen suurin festareiden järjestäjä Nelonen Media Live luopunut perinteisestä vapaaehtoistyöntekijöiden houkuttelemisesta töihin rannekepalkalla.

Kaikista 27:stä yrityksen festivaalista perinteisiä rannekepalkkalaisia käytetään vain Kuopiorockissa.

Syy vapaaehtoisista luopumiseen löytyy talkoolaisten sitoutumattomuudesta.

Ihmisiä tanssii Iskelmä-festivaalilla.
Nelonen Media Live järjestää muun muassa Iskelmä Festivaalin Himoksella.Antro Valo / Yle

– Hankimme vapaaehtoiset aikoinaan perinteiseen tyyliin, mutta pientä hankaluutta oli siinä, että työntekijät oikeasti tulevat paikalle ja tekevät sovitut hommat, Nelonen Media Liven tuotantopäällikkö Anniina Havukainen kertoo.

Kokonaan ilman talkootyövoimaa ei 26:ta erilaista kesäfestaria kuitenkaan laiteta pystyyn.

– Raksatyöt, lavaroudauksen ja siivoustyöt tekevät paikalliset urheiluseurat, joille maksamme seurakorvauksen, Havukainen sanoo.

– He ovat erittäin tärkeitä työntekijöitä meille. Ilman heitä meillä ei mitenkään riittäisi henkilökunta siihen kaikkeen, mitä festareita ennen, sen aikana ja jälkeen pitää tehdä.

Pori Jazzeilla lippuja myös talkoolaisen kavereille

Vuodesta 1966 asti järjestetty Pori Jazz puolestaan luottaa rannekepalkkalaisiin, mutta täydentää talkootyölaisten kaartia myös urheiluseuroilla.

Ranneke- ja ruokapalkalla festivaaleilla työskentelee vuosittain noin 330 ihmistä.

Rannekkeen ja ruuan lisäksi vapaaehtoisille tarjotaan 78 euron hintaisia konserttilippuja 3,50 euron hintaan.

yleisöä Pori Jazzeilla
Pori Jazzin yleisöä kesällä 2016.Päivi Meritähti / Yle

– Lippuja voi antaa perheenjäsenille tai ystäville. Vapaaehtoistyöpäivien määrä vaikuttaa sitten siihen, kuinka monta edullista lippua talkoolainen voi ostaa, kertoo Pori Jazzin markkinointisuunnittelija Sanna Grönmark.

Pori Jazzeilla talkoolaisille tarjotaan myös työasu, joka pitää sisällään perinteisen t-paidan lisäksi myös softshell-takin.

– Väittäisin, että etumme ovat maan parhaita.

Jazzheimoa ei voi ostaa rahalla

Kun sadoille tai jopa tuhansille ihmisille tarjoaa ruuan, festarilipun ja työvaatteet sekä osalle vielä majoituksen, syö vapaaehtoistyö festaribudjetista jo kohtuullisen suuren palan.

Ilosaarirock.
Ville Vedenpää / Yle

Pori Jazzin markkinointisuunnittelija Sanna Grönmarkin ja Joensuun Pomuusikoiden toiminnanjohtaja Niina Hattusen mukaan vapaaehtoistyön perinne ja festarihenki ovat kuitenkin järjestäjille ja talkoolaisille tärkeämpiä tekijöitä kuin se, mikä ratkaisu loppujen lopuksi tulisi edullisemmaksi.

– Meillä puhutaan jazzheimosta täällä. Moni näistä ihmisistä tulee tänne vuodesta toiseen. He eivät välttämättä tapaa muuten, mutta kesällä kokoonnumme Poriin ja meillä on mukavaa yhdessä, Sanna Grönmark iloitsee.

Lisää aiheesta

Ilman talkoolaisia Suomen festivaalikesä halvaantuisi – lippujen hinnat karkaisivat käsistä

Konkareiden 10 vinkkiä festivaalien talkoountuvikoille: Rakkolaastarit ja rannekello mukaan