Rauhoittavia kirjeitä luolan uumenista – loukussa olevien thaipoikien valmentaja esitti anteeksipyynnön lasten vanhemmille

Valmentaja kertoo sukeltajien välittämässä kirjoitetussa viestissä poikien voivan hyvin ja lupaavansa pitää heistä huolta. Myös pojat lähettivät tunteikkaita terveisiä vanhemmilleen. Jalkapallojoukkue jäi luolaan loukkuun kaksi viikkoa sitten.

Thaimaan pelastusoperaatio
Yksi Thaimaan laivaston erikoisjoukkojen julkaisemista kirjeistä, joita luolassa jumissa olevat kirjoittivat.
Yksi Thaimaan laivaston erikoisjoukkojen julkaisemista kirjeistä, joita luolassa jumissa olevat kirjoittivat.Thaimaan laivasto

Thaimaassa kaksi viikkoa luolassa loukussa olleen jalkapallojoukkueen pojat ja heidät valmentajansa ovat lähettäneet käsin kirjoitettuja viestejä ulkopuolella odottaville huolestuneille vanhemmille.

Sukeltajat kuljettivat kirjeet ulos luolasta perjantaina ja Thaimaan laivasto julkaisi niistä kuvia lauantaina.

Poikien kanssa luolassa oleva 25-vuotias valmentaja Ekkapol Chantawong esitti omassa kirjeessään anteeksipyyntönsä poikien vanhemmille. Hän sanoi myös, että luolassa olevat 12 poikaa pärjäävät hyvin.

– Kaikkien lasten vanhemmille, he voivat tällä hetkellä hyvin, ryhmästä pidetään hyvää huolta. Huolehdin heistä parhaani mukaan. Haluan sanoa kiitos kaikesta tuesta ja pyytää anteeksi vanhemmilta, kirjoituksessa sanottiin.

Thaimaan laivasto julkaisi valokuvia kirjeistä Facebook-sivuillaan.

Pojilta terveiset vanhemmille

Luolassa olevat pojat lähettivät useita sivuja terveisiä vanhemmilleen. Muistivihkon sivuille raapustetut viestit olivat sisällöltään samansuuntaisia. Pojat kertoivat voivansa hyvin ja kehottivat perhettä olemaan huolehtimatta.

– Älkää huoliko isä ja äiti. Olen ollut poissa luotanne kaksi viikkoa, mutta tulen takaisin auttamaan teitä myymään tavaroita, kirjoitti nimekseen Bew kertonut poika.

Hänen vanhempansa ovat kauppiaita.

Toisessa viestissä nimekseen Dom kertova poika sanoo olevansa kunnossa, vaikka luolassa on hieman kylmä.

– Mutta älkää huolehtiko. Ja älkää unohtako järjestää syntymäpäiväjuhliani, poika jatkaa.

Luolassa loukossa olevan pojan vanhempi kuvattuna ryhmän löytymisen jälkeen Thaimaassa 4. heinäkuuta 2018. epa06862895
Luolassa loukossa olevan pojan vanhempi kuvattuna ryhmän löytymisen jälkeen 4. heinäkuuta.Rungroj Yongrit / Epa

Nimekseen Tun kertova poika kirjoitti vanhemmilleen:

– Äiti ja isä, älkää huolehtiko, olen kunnossa. Olen sanonut Yodille, että hän valmistautuu viemään minut syömään paistettua kanaa. Rakkaudella, lukee viestissä jossa viitataan mahdollisesti odottavaan sukulaiseen.

– Älkää olko huolissanne, ikävöin teitä kaikkia. Isoisä, setä, äiti, isä ja sisarukset, rakastan teitä. Olen onnellinen täällä, pelastussukeltajat ovat pitäneet meistä hyvää huolta, kirjoitti Mick-niminen poika.

15-vuotias Phiphat Photi kirjoitti perheelleen seuraavasti:

– Rakkaat terveiset äiti, isä ja pikkuveljeni. Jos pääsen ulos, voisitteko tuoda minulle grillattua possua ja vihanneksia?

Viesteistä saa vaikutelman, että pojat ovat paitsi luottavaisia ulospääsystään myös suunnanneet jo katseitaan tulevaan. Viesteissä mainittiin toive opettajille:

– Olkaa hyviä ja älkää antako meille liikaa kotiläksyjä.

Vanhemmat liikuttuivat viesteistä

Uutistoimisto AFP:n mukaan luolassa loukussa olevien poikien kirjeet aiheuttivat lasten vanhemmissa voimakkaan tunnereaktion.

– Olen niin onnellinen nähdessäni hänen kirjeensä. Melkein itken. Ei ole väliä, kuinka kauan odotan, kunhan hän on turvassa, sanoi maan alla 16 vuotta täyttäneen Pheerapat-nimisen pojan äiti Supaluk Sompiengjai.

Poika oli kirjoittanut perheelleen kirjeen, jossa luki seuraavasti:

– Rakastan teitä isä, äiti ja siskoni. Teidän ei tarvitse huolehtia meistä. Rakastan teitä kaikkia!

Pelastus odottaa toistaiseksi

Poikien jalkapallojoukkueen jäämisestä ansaan Pohjois-Thaimaassa sijaitsevaan Tham Luangin luolastoon tulee lauantaina kuluneeksi kaksi viikkoa.

Joukkueen 12–16-vuotiaat pojat ja heidän valmentajansa löydettiin 10 päivää ryhmän katoamisen jälkeen 3. heinäkuuta.

Jalkapallojoukkueen pelastustoimet ovat pitkittyneet, koska olosuhteet suurelta osin veden täyttämässä luolastossa ovat hankalat. Operaatioon osallistunut thaisukeltaja menehtyi perjantaina valmistellessaan pelastusta.

Thaimaan pelastusviranomaiset kertoivat perjantaina, että luolaan jumiutuneet pojat eivät ole vielä valmiina sukeltamaan ulos.

Uutistoimisto AP:n mukaan pelastajat yrittävät kuitenkin tuoda pojat ulos, jos rankkasateet alkavat taas.

Yksityiskohta loukussa olevan thaipojan kirjeestä.
Yksityiskohta luolassa loukussa olevan thaipojan Duangpetch Promthepin perheelleen lähettämästä kirjeestä.Rungroj Yongrit / EPA

Juttua muokattu 7.7. klo 7:30: lisätty poikien viestejä. Klo 7:58 lisätty Thaimaan laivaston Facebook-merkintä. Klo 9:21 lisätty tieto vanhempien reaktioista.

Lue lisää:

Thaiviranomainen: Pojat eivät ole vielä valmiita sukeltamaan luolasta

Luolaan kuollut thaimies oli entinen laivaston erikoisjoukkojen sukeltaja, triathlonisti ja vapaaehtoinen pelastusoperaatiossa – "Emme panikoi tai keskeytä tehtävää"

Jalkapallomaailmalta sataa tsemppiterveisiä luolaan jumiutuneille thaipojille – Fifa haluaa joukkueen kunniavieraiksi MM-finaaliin

Twitter-pyyntö sai miljardööri Elon Muskin tarjoamaan apua Thaimaan luolapelastajille, lähettää insinöörejään paikan päälle

Lähteet: AFP, AP, STT