Gyrokopterin lentäjä teki pakkolaskun Ylivieskassa – ei henkilövahinkoja

Kone löytyi kyljelleen kaatuneena metsäaukiolta.

lento-onnettomuudet
Ylivieska kartalla.
Yle Uutisgrafiikka

Pienkoneen lentäjä joutui tekemään pakkolaskun Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla lauantaina, kertoo pelastustoimi.

Pakkolaskun tehnyt kone oli gyrokopteri (siirryt toiseen palveluun). 57-vuotias kopteria ohjannut mies selvisi pakkolaskusta vammoitta. Koneen kyydissä ei ollut muita.

Poliisin mukaan gyrokopteri oli lähtenyt Kärsämäen lentokentältä määränpäänään Ylivieskan lentokenttä. Kopteria ohjannut mies joutui kuitenkin tekemään pakkolaskun maastoon hakkuuaukiolle hieman ennen Ylivieskan lentokenttää.

Pelastuslaitoksen mukaan kone löytyi metsäaukiolta kyljelleen kääntyneenä noin 500 metrin päästä lähimmältä metsäautotieltä. Kopteri vaurioitui pakkolaskun yhteydessä lentokelvottomaksi.

Kopterin ilmailulupa oli voimassa ja ohjaajalla voimassaoleva lentolupakirja.

Onnettomuuden syyksi epäillään teknistä vikaa. Alkoholilla ei ollut osuutta tapauksessa.

Hätäkeskus sai hälytyksen turmasta lauantaina aamupäivällä noin kello puoli kymmenen aikaan. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Gyrokopteri tai autogiro on helikopteria muistuttava kevyt lentolaite, jossa on sekä työntävä että nostava potkuri.