Parikymmentä uutta taksiyrittäjää Pirkanmaalle ensimmäisen viikon aikana

Pirkanmaalle on myönnetty yhteensä 21 uutta taksilupaa. Luvan saajista 12:lla on jo ennestään henkilö- tai tavaraliikennelupa, eli he laajentavat nyt taksiliikenteeseen.

Tampere
Taksin tilaus älypuhelimen sovelluksella
Berislav Jurišić / Yle

Eniten lupia Trafi on myöntänyt Tampereelle, mutta kaikkiaan lupia on haettu ja saatu noin kymmeneen Pirkanmaan kuntaan.

Joukossa ovat Akaa, Hämeenkyrö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Pirkkala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Taksiluvan saaminen helpottui heinäkuun alusta lähtien. Samalla Trafi aloitti uusien lupien käsittelyn.

Taksinkuljettajan on edelleen läpäistävä koe ennen luvan myöntämistä.

Niin ikään hinnoittelu on vapautunut, sekä alas- että ylöspäin. Trafi neuvoo sopimaan matkan hinnasta ennen liikkeelle lähtöä.

Varsinkin maaseudulla kannattaa tilata hiljaisen ajan kyyti etukäteen. Samoin lastenistuimesta, lemmikkieläimestä ja muista erityistarpeista on syytä sopia etukäteen.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus