Helsinkiin saapuva Melania Trump on maailmalle edelleen mysteeri – tiedätkö nämä viisi asiaa Yhdysvaltain ensimmäisestä naisesta?

Melania Trump haluaa olla Jackie Kennedyn kaltainen perinteinen presidentin puoliso. Rouva Trumpin vaiherikas menneisyys on kuitenkin kaikkea muuta, mitä Yhdysvaltain ensimmäisiltä naisilta on totuttu näkemään.

Trumpin ja Putinin huippukokous
Melania Trump
Saul Loeb / Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vaimo Melania Trump on ristiriitainen hahmo. Osa näkee rouva Trumpin kuvankauniina, taustalla pysyttelevänä edustusvaimona, toiset taas viittä kieltä puhuvana, amerikkalaisen unelman saavuttaneena menestyjänä.

Melania Trump on myös ensimmäinen ulkomaalaissyntyinen (siirryt toiseen palveluun)Yhdysvaltain presidentin puoliso sitten 1800-luvun. Kenestäkään "first ladysta" ei myöskään ole aiemmin valunut julkisuuteen alastonkuvia.

Myös rouva Trump matkustaa Suomeen sunnuntaina 15. päivä valmistautumaan maanantain huippukokoukseen, jossa Donald Trump ja Vladimir Putin kohtaavat. Rouva Trumpin päiväohjelma Suomessa on vielä arvoitus.

1. Rouva Trump haluaa parantaa lasten asemaa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain ensimmäisillä naisilla on ollut tapana valita puolisonsa presidenttikaudeksi jonkin yhteiskunnan epäkohta, jonka parantamiseksi he kampanjoivat.

Rouva Trumpin kampanjaa ehdittiin jo hieman odotella, mutta toukokuussa Melania Trump ilmoitti keskittyvänsä lasten hyvinvointiin, sosiaalisen median positiiviseen käyttöön ja opiodikriisin vaikutuksiin lapsissa.

Lasten hyvinvointi on muutenkin ollut asia, johon yleensä puolisonsa taustalla pysyttelevä Melania Trump on ottanut rohkeimmin kantaa. Tänä kesänä rouva Trumpilta kuultiin harvinainen poliittinen kannanotto (siirryt toiseen palveluun), kun hänen tulkittiin arvostelevan Donald Trumpin siirtolaispolitiikasta johtuvaa lasten erottamista vanhemmistaan.

Melania Trump
Melania Trumpin lähipiiri on kuvaillut häntä kiltiksi ja hyväsydämiseksi ihmiseksi.Mandel Ngan / AFP

2. Politiikasta Melania Trump on pysynyt vaitonaisena, mutta hyväntekeväisyys on hänelle tuttua

Hyväntekeväisyydestä Melania Trumpilla on pitkä kokemus jo ennen asemaa presidentin puolisona. Esimerkiksi vuonna 2010 Rouva Trump toimi Amerikan sydänliiton puheenjohtajana.

Melania Trump teki hyväntekeväisyystyötä myös mallintöiden ohessa osallistumalla muun muassa erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin ja varankeruutilaisuuksiin sekä järjestämällä niitä. Erityisen lähellä rouva Trumpin sydäntä olivat jo silloin lasten hyvinvointia edistävät tapahtumat.

Yhdysvaltain Punainen Risti nimesi Melania Trumpin hyvän tahdon lähettilääkseen vuonna 2005, ja tässä tehtävässä rouva Trump toimi neljän vuoden ajan.

Melania Trump kertoo tavoitteistaan presidentin puolisona.
Melania Trump kertoi tavoitteistaan presidentin puolisona viime toukokuussa.

3. Melania ja Donald Trumpin avioliitosta tihkuu maailmalle ristiriitaisia signaaleja

Melania ja Donald Trumpin häitä tanssittiin vuonna 2005. Suhteen alussa pari poseerasi punaisilla matoilla läheisissä tunnelmissa, mutta Donald Trumpin presidenttikaudella aviopari on näyttänyt suhtautuvan toisiinsa varautuneesti.

Presidenttiparin avioliiton onnellisuutta onkin spekuloitu paljon. Trumpit eivät ole julkaisseet esimerkiksi kuvia yhteisistä arkisista hetkistä. Presidentinvaalikampanjan aikana Melania Trump kuvaili paria aviopuolisoina itsenäisiksi (siirryt toiseen palveluun) ja toisilleen tilaa antaviksi.

Melania Trump ei juuri kommentoi yksityisasioitaan julkisuuteen, mutta hänen kehonkieltään presidentin seurassa on analysoitu paljon (siirryt toiseen palveluun). Rouva Trumpin on esimerkiksi huomattu kieltäytyvän pitämästä aviomiestään kädestä (siirryt toiseen palveluun) ja näyttävän edustustilaisuuksissa jännittyneeltä.

Donald Trump ja Melania Trump.
Trumpien avio-onnen tilaa yritetään usein päätellä parin kehonkielestä ja ilmeistä.Saul Loeb / AFP

4. Melania Trumpin tyyli on kohahduttanut ja ihastuttanut

Melania Trump tunnetaan tyylikkäästä pukeutumisesta, joka ei noudata aiempien Yhdysvaltain ensimmäisten naisten pukeutumisperinnettä. Esimerkiksi Trumpien Kiina-vierailulla Yhdysvaltain ensimmäinen nainen pukeutui italialaisen Dolce & Cabbanan muotitalon mekkoon, vaikka yleensä edustustehtävissä on ollut tapana pukeutua kohdemaan suunnittelijoiden luomuksiin.

Rouva Trumpin vaatevalinnat ovat välillä myös kohahduttaneet. Viime syksynä tuore presidentin puoliso herätti huomiota kenkävalinnallaan (siirryt toiseen palveluun), kun presidenttipari matkusti Harvey-myrskyn runtelemalle rannikolle. Vierailulle lähtiessään Melania oli pukeutunut kymmenen sentin piikkikorkoihin, mikä oli monien mielestä ajattelematon valinta katastrofialueelle. Melania kuitenkin vaihtoi korot lenkkareihin laskeuduttuaan Teksasiin.

Tänä kesänä Melania Trump taas hämmensi takkivalinnallaan. Lähtiessään Washingtonista vierailemaan siirtolaislasten säilöönottokeskukseen Meksikon rajalle Melania Trump oli pukeutunut takkiin, jonka selkäpuolella luki suurin kirjaimin englanniksi "En todellakaan välitä. Välitätkö sinä?".

Melania Trump
Melania Trump on pysynyt vaitonaisena yksityisasioistaan, mikä on luonut hänestä mystisen vaikutelman.Mandel Ngan / AFP

5. Slovenialaistaustainen Melania Trump on tehnyt kansainvälisen uran mallina

Melania Trump, alkuperäiseltä nimeltään Melanija Knavs, syntyi slovenialaiseen pikkukaupunkiin (siirryt toiseen palveluun) vuonna 1970. Ujoksi ja ahkeraksi tytöksi kuvailtu Knavs ponnisti sosialistisen valtion vaatimattomasta betonikerrostalosta kansainvälistä mallinuraa luovaksi nuoreksi naiseksi. Matkalla muuttui myös nimi eurooppalaisemmaksi Melania Knaussiksi.

Ennen mallinuraa Melania Knauss ehti hetken opiskella teollisuusmuotoilua, valokuvausta ja arkkitehtuuria, mutta kun mallintyöt veivät naisen Eurooppaan, saivat opinnot jäädä. Vuosituhannen lopulla Knauss oli päätynyt malliksi Yhdysvaltoihin, jossa hän rakastui Donald Trumpiin.

Lue lisää:

Betonilähiöstä Valkoiseen taloon – Melania Trumpin tuhkimotarina

"Ole paras" – Melania Trump lanseerasi oman kampanjansa lasten hyväksi

Lasten ja vanhempien erottaminen kuohuttaa Yhdysvalloissa – myös Melania Trump liittyi arvostelijoihin

Melania Trump harvinaisessa haastattelussa: "Haluan edistää lasten asemaa"

Uutistoimisto: Melania Trump tulee Suomeen

Eurooppa pidättelee henkeä, kun arvaamaton Trump tulee Naton kautta tapaamaan Putinia

Näistä Trump ja Putin keskustelevat: Pelkkä tapaaminen on molemmille johtajille voitto, kouriintuntuvaa tulosta voidaan hakea asevarustelusta tai Pohjois-Koreasta