1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kalastus

Salakalastus yhä riesana Laukaassa – Kuhankosken voimalaitoksen valvontakamera tallentanut touhuja

Salakalastajista tehdään aina tutkintapyyntö poliisille.

kalastus
Kuhankosken voimala.
Antro Valo / Yle

Salakalastusta Laukaan Kuhankoskella ei ole saatu kuriin.

Voimalaitoksen valvontakameraan on tallentunut kalastusvälineiden kanssa alueella liikkuneita henkilöitä. Voimalaitoksen vieressä olevan kalatien ala- ja yläpuolella noin kahdensadan metrin matkalla kalastus on kielletty.

Kuhankosken kalatietä käyttää muun muassa rauhoitettu järvitaimen. Keski-Suomen kalatalouskeskuksen kalastusbiologi Saku Salonen muistuttaa, että salakalastajista tehdään aina tutkintapyyntö poliisille.

– Joitakin salakalastajia on valvonnan yhteydessä saatu kiinni. Asia on viety eteenpäin poliisille, joka vuorostaan tutkii asiaa, Salonen kertoo.

Tarpeen vaatiessa esimerkiksi kalastuksenvalvojat saattavat takavarikoida salapyytäjien välineet, jos kiinni jääneen yhteystietoja tai henkilöllisyyttä ei saada varmistettua.

Lue seuraavaksi