Moni pohjoispohjalaisnainen jättää tärkeän syöpäseulonnan välistä – "Olisi varaa parantaa"

Kohdunkaulan syövän joukkoseulontoihin eivät mene kaikki kutsutut.

Oulu
Oulun kaupunki kehottaa naisia terveystarkastuksiin.
YLE / Kati Jurkko

Kohdunkaulan syövän joukkoseulontoihin kutsutuista pohjoispohjalaisnaisista noin kolmannes jättää seulonnan välistä. Asia selviää Suomen syöpärekisterin tilastoista.

Vuosien 2013–2016 tilastojen perusteella seulontoihin on osallistunut Pohjois-Pohjanmaalla yleensä reilut 71 prosenttia kutsutuista.

– Osallistumista olisi varaa parantaa, Suomen syöpärekisterin tutkija Maiju Pankakoski sanoo.

Pankakosken mukaan olisi hyvä, jos seulontoihin osallistuisi vähintään 85 prosenttia kutsutuista naisista, sillä seulonta on tehokas tapa ehkäistä sekä kohdunkaulan syöpää että sen aiheuttamia kuolemia.

Osa naisista saattaa jättää joukkoseulonnat välistä, koska he käyvät mahdollisesti otattamassa papa-kokeen oma-aloitteisesti.

Lue lisää: Varsinkin nuoret ja riskiryhmään kuuluvat välttelevät seulontoja – pelkona on, että kohdunkaulan syöpä lisääntyy

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)