Kaipaatko pitkiä kesiä? Ilmastonmuutos voi tuoda ne sinulle – talven kustannuksella

Talvi on lyhentynyt jo kuukauden verran lounaisimmassa Suomessa.

ilmastonmuutos
Rauman Poroholman uimaranta.
Ilmastonmuutos tuo pidemmät kesäkaudet ja lyhyemmät talvet.Ismo Pekkarinen / AOP

Kesäkaudet pitenevät koko ajan, kun terminen talvi lyhenee. Kevät ja syksy eivät juuri muutu, mutta jo vuosisadan puolivälissä eteläisen Suomen talvi on huomattavan lyhyt.

Katso tästä, miten vuodenajat ovat muuttuneet elinaikanasi omalla alueellasi.

Keskilämpötilojen nousu on havaittu jo Ilmatieteenlaitoksen eri sääasemilta kertyvissä mittaustilastoissa. Meteorologi Pauli Jokinen sanoo kehityksen vastaavan ilmastonmuutosmallien perusteella luotua kehityskulkua.

Jo nyt lounaisen Suomen talven arvioidaan lyhentyneen kuukauden verran, pohjoisempana muutos on hitaampaa. Voimakkain muutos on ehkä Ahvenanmaalla.

– Jos katsotaan havaintoja, noin kuukauden verran on jo ihan lounaisimmassa Suomessa tietyillä havaintoasemilla talvi lyhentynyt. Jos katsotaan ilmastomallien perusteella tulevaisuuteen, niin arvioidaan, että Lounais-Suomessa voi olla, että vuosisadan loppupuolella ei enää termistä talvea lainkaan ole, Pauli Jokinen sanoo.

Silloin talvet lyhenisivät Jokisen mukaan saaristossa ja Ahvenanmaan suunnassa jopa neljä kuukautta.

Termisen talven hiipuessa lämpötila valuisi yhä harvemmin nollan alapuolelle. Kevät aikaistuisi ja kesä alkaisi myös entistä aiemmin ja jatkuisi pitkälle syksyyn.

Välivuodenajat kevät ja syksy muuttuvat myös, mutta ne ovat jo nyt varsin lyhyitä vuodenaikoja. Pauli Jokisen mukaan kaikkein suurimmat muutokset tapahtuvat kesän ja talven päivämäärissä.

Lounais-Suomessa muutos on kouriintuntuva

Paraisilla asuva 76-vuotias kalastajamaanviljelijä Matti Agge on seurannut luonnon ja sään muutoksia vuosikymmeniä. Oma kotiranta on rehevöitynyt ja meri paennut kauemmaksi maan nousemisen takia, mutta ovat vuodenajatkin muuttuneet.

Kovia jäätalvia on yhä vähemmän eikä tuuranvartta ole tarvinnut enää jatkaa pidemmäksi kuten vuonna 1966, jolloin meri jäätyi moneksi kuukaudeksi ja paukkupakkasia riitti.

Joulukuussa silloin oli suojasää ja seuraavan kerran mentiin plussan puolelle maaliskuussa.

Matti Agge
Paraislainen kalastajamaanviljelijä Matti Agge on huomannut jäätalvien huvenneen.Yle

– Talvet oli talvia vielä 1940- ja 50-luvuilla. Vappu oli se aika, jolloin jäät alkoivat lähteä, nyt se on jo huhtikuun alussa, Matti Agge sanoo.

Lukkiutuvat säätyypit ovat totta jo nyt Paraisilla. Jos jotain säätä alkaa pitää, niin sitä jatkuu pitkään. Talvikin on usein pelkkää syksyä.

Edellistalvena jäitä tuli sen verran, että verkot sai jään alle. Sitten lämmin jakso sulatti jäät ja verkot piti ottaa ylös. Pakkaset toivat kuitenkin jäät takaisin ja verkot jälleen jään alle eli edestakaisin joutui Matti Agge puuhaamaan.

Pelloille päästään aikaisemmin ja kuivan kesän jälkeen usein syksyt tuntuvat muuttuneen Matti Aggen mukaan sateisimmiksi.

Metsissä lehtipuut, kuten saarni ja tammi, leviävät entistä laajemmalti.

Inarinjärvellä tuulee rajummin

Vaikka muutokset näkyvät selvemmin Etelä- ja Lounais-Suomessa, on Inarinjärvellä liikkuva kalastajaporomies Jouni Aikio pannut merkille vuodenaikojen muuttuneen.

– Keväimet on aikasessa ja syksyt myöhäsessä. Tämä luonto on muuttunut täysin siitä, mitä aikaisemmin on ollut, Jouni Aikio miettii.

Jouni Aikio
Inarinjärvellä luonto on muuttunut poromieskalastaja Jouni Aikion elinaikana.Yle

Jäät tulevat myöhemmin, mutta suurimmat muutokset näkyvät säiden äkkinäisissä muutoksissa. Vesilläliikkuja ei osaa niihin enää varautua. Aiemmin jäät lähtivät juhannuksen alusviikolla ja sitä seurasivat tyynet kelit. Siiankalastus sujui.

– Järvihän käyttäytyy niinkuin tänäkin kesänä, että siellä on niin mahdottomat myrskyt, ettei sinne ole asiaa, Aikio sanoo.

Kunnon talvien katoaminen tuntuu myös poromiehen elannossa. Maa jäätyy nyt joka talvi ja porot pitää ruokkia, kun jäkälää ei saa irti.

– Jossei ole jäässä, niin lunta tulee paljon, eivätkä porot saa lumen alta ruokaa, Jouni Aikio sanoo.

– Olen kuitenkin sen ajan elänyt, että olen nähnyt, että ennen vanhaan oli tasasemmat syksyt ja talvet, jopa kesätkin.

Millainen pitkä kesä?

Ilmaston muuttuessa lämpimämmäksi säävaihteluiden arvioidaan kasvavan. Ääri-ilmiöt korostuvat ja tänä keväänä koettu kuiva hellejakso voi tulla tutummaksi yhä useammin.

Kaikki kesät eivät tulevaisuudessakaan ole helteisiä, sillä vuosivaihteluiden tapaan sadesäät saattavat viilentää suvea jatkossakin. Meteorologi Pauli Jokisen mukaan uusia sääilmiöitä rantautuu Suomeen.

Pitkät hellekaudet, sadejaksot tai paukkupakkasjaksot koettelevat meitä tulevaisuudessa.

– Tällaiset lukkiutuneet säätyypit yleistyvät Suomessa. Voi olla hyvin pitkiä kuivia kausia ja se näkyy esimerkiksi metsäpalovaarassa, mikä nyt on ollut hyvin pitkään voimassa ja korkeana eri puolilla maata, meteorologi kertoo.

Metsäpalot ovat esimerkki siitä, mitä ilmastonmuutoksen ennakoidaan tuovan Suomeen enemmän. Olosuhteet ruokkisivat voimakkaita ja suuria metsäpaloja.

metsä palaa ilmakuva
Jyri Jäntti / Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos

Kesällä 2010 koettiin Suomessa hyvin korkeita lämpötiloja, mihin Suomessa ei ole totuttu. Hellekuolemien määrä on yksi negatiivinen asia, mitä kehitys tuo tullessaan.

Mutta tulevaisuudessa maanviljelyksessä on potentiaalia eri lajeilla, jotka pystyvät hyödyntämään entistä lämpimämpää kesää. Metsien kasvu kiihtyy, uudet tuholaiset ilmestyvät viljelyksille ja kotieläinten säilytystiloja joudutaan ehkä viilentämään.

– Toki kesä tulee pitemmäksi, mutta toki sinne kesään voi edelleenkin mahtua niitä varsin kylmiä jaksoja. Vaihtelua tulee edelleenkin olemaan. Mutta kyllä kun lämpötilat nousevat, niin helteisiäkin kesiä tulee olemaan yhä useammin, Pauli Jokinen sanoo.

termiset-varsinaissuomi.png
Eetu Pietarinen / Yle

Ei talvi koko Suomesta katoa

Termisen talven osalta kaikkein suurimmat muutokset kohdistuvat Etelä- ja Lounais-Suomeen. Niillä alueilla ollaan muutenkin jo niin lähellä nollaa talvisin, että pieni keskilämpötilan nousu johtaa helposti siihen, että terminen talvi lyhenee huomattavasti.

Pohjoisempana talvella ollaan sen verran kauempana pitkän aikaa keskellä talvea nollarajasta, että siellä sitten muutos ei tule olemaan niin merkittävä.

Meteorologi Pauli Jokinen sanoo, että eri päästöskenaarioiden mukaan terminen talvi voi lyhentyä kahdesta neljään kuukautta eri puolilla maata.

Katso, miten vuodenajat ovat muuttuneet elinaikanasi:

Katso miten ilmasto on muuttunut elinaikanasi alueellasi – kesät pitenevät, talvet lyhenevät

Lue myös:

Il­mas­ton­muu­tos nä­kyy jo sääs­sä, mut­ta läm­pö­en­nä­tyk­set voi­vat olla myös sat­tu­maa (siirryt toiseen palveluun)