Monet vanhemmat kokevat digipeleihin liittyvän kasvattamisen vaikeaksi: kokosimme viisi vinkkiä parempaan arkeen

Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa vanhemmista suhtautuu lastensa digipelaamiseen myönteisesti. Reippaasti yli puolet ei kuitenkaan juurikaan keskustelee pelaamisesta jälkikasvunsa kanssa. Tutkijan mielestä pitäisi.

pelit
Rauha Hopeakoski, 11, pelaa mobiilipeliä.
11-vuotias iittalalainen Rauha Hopeakoski näyttää, miten mobiilipelejä pelataan. Päivä Linnanmäen huvipuistossa menee kuitenkin vielä pelaamisen edelle. – Täällä saa tehdä itse kaikkea ja minä tykkään enemmän liikkumisesta kuin ruudun tuijottamisesta.Berislav Jurišić / Yle

Monilla pienten lasten vanhemmilla on omakohtaista kokemusta digipelaamisesta ja se näkyy. Veikkaus teetti Taloustutkimuksella kyselyn, jossa selvitettiin vanhempien suhtautumista alaikäisten lasten digipelaamiseen. Kolme neljästä suhtautui vähintään melko myönteisesti.

– Tässä näkyy sukupolven ja ikäluokan muutos: Nuoremmilla vanhemmilla on jo omasta lapsuudesta tai nykyarjesta kokemusta pelaamisesta, sanoo pelikasvatustutkija Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta.

Iittalalaisessa Hopeakosken perheessä suhtaudutaan lasten pelaamiseen ilmiönä, joka kuuluu nykyaikaan.

– Se kuuluu kuvioihin. Vanhempina me katsomme, mikä on mielekästä pelaamista. Kaikenlaisten murhamysteerien ja tappamiskuvioiden katselu on meillä rajoitettua. Niihin ei ole ollenkaan lupia, sanoo Tiina Hopeakoski.

– Luulen, että olemme vähän ankarampia kuin yleensä. Asiasta puhutaan paljon, ja rajoitamme pelaamista. Teemme niin myös siksi, että yhdessäolo on meille perheenä tärkeää, sanoo Aapo Hopeakoski.

Mobiilipeli kännykässä
Mobiililaitteilla pelaaminen on yleistynyt. Aktiivisin pelaajaikäluokka ovat 10–19-vuotiaat. – Käytännössä koko ikäluokka pelaa, eli voidaan puhua sukupolvikokemuksesta ja koko ikäluokan kattavasta ilmiötä, sanoo pelitutkija Mikko Meriläinen.Berislav Jurišić / Yle

Valtaosa rajoittaa lasten pelaamista

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan noin kaksi kolmasosaa rajoittaa lastensa pelaamista jollain tavalla. Noin neljäsosa ei rajoita. Pitäisikö tästä olla huolissaan?

– Jos lapsi tai nuori ei pelaa paljon, rajoittamiselle ei ole tarvetta. Toisaalta mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee tukea oman itsesäätelyn apuna. Ei makeaa mahan täydeltä. Se on hyvä sääntö, tutkija Meriläinen sanoo.

Ainakaan 11-vuotias Rauha Hopeakoski ei ole kokenut vanhempien asettamia pelisääntöjä ongelmaksi.

– On hyvä juttu, että rajoitetaan, koska pelaamisen jälkeen tulee usein riitoja, eikä sitä aina jaksa riidellä, hän sanoo.

Lasten pelaamista säädellään tyypillisesti asettamalla aikarajoja, sopimalla pelipäivistä ja valvomalla pelien ikäsuosituksia. Ikärajat (siirryt toiseen palveluun) ovat tuttuja muun muassa tv-sarjoista ja elokuvista. Tutkimuksen mukaan ikärajat tuntee vähintään melko hyvin vajaat 70 prosenttia vastaajista.

Vastaavasti vajaa kolmasosa tuntee järjestelmän melko tai erittäin huonosti.

– Pelien ikärajoja tunnetaan paremmin kuin aiemmin, että sikäli tämä kuulostaa kohtuullisen myönteiseltä. Erityisesti ilahduttaa, että ikärajat tuntevat parhaiten ne, joilla on pieniä lapsia. Heille ne ovat kaikkein relevantein asia.

Meriläisen mukaan ikärajoja koskeva tietoaukko olisi helppo paikata ja järjestelmän tunteminen ja käyttäminen helpottaisi arjen pelikasvattamista.

– Tässä on nähtävissä parantuva trendi. Tietoisuus on viime vuosina lisääntynyt ja mielestäni me olemme menossa tässä hyvin myönteiseen suuntaan.

Tiina Hopeakoski ja Aapo Hopeakoski Linnanmäen huvipuistossa.
Tiina ja Aapo Hopeakosken perheessä vanhemmat tuntevat lasten käyttämät pelit, mutta eivät varsinaisesti pelaa yhdessä lasten kanssa. – Välillä saatamme katsoa jotain hankalampia kohtia yhdessä, että miten niistä pääsee eteenpäin, Tiina Hopeakoski sanoo.Berislav Jurišić / Yle

Puhu lapsen kanssa pelaamisesta

Lähes puolet kyselyyn vastanneista vanhemmista koki pelikasvattamisen vaikeaksi. Tutkijan mielestä tulos voi johtua siitä, että pelaaminen on lisääntynyt nopeasti ja se on osalle vanhemmista edelleen vierasta.

Kasvatusongelmia ei ainakaan auta tutkimuksessa ilmennyt toinen asia: 60 prosenttia vanhemmista keskustelee lastensa kanssa pelaamisesta joko vähän tai ei ollenkaan.

– Tämä on aivan liian pieni määrä. Monelle lapselle pelaaminen on hirveän rakas, läheinen harrastus ja siksi siitä pitää keskustella samalla tavalla kuin mistä muusta tahansa lapsen ja nuoren elämässä, tutkija Meriläinen sanoo.

Yksi hyvä keino osallistua lapsen peliharrastukseen olisi yhdessä pelaaminen. Samalla voisi perehtyä aiheeseen omakohtaisesti ja saada tietoa, jota ei sivusta seuraamalla saa.

– Kaiken yhdessä pelaamisen ei tarvitse olla painavaa kasvatusta. Pelit ovat viihdyttäviä ja pelaaminen voi olla yhtä hauskaa yhteistä tekemistä kuin lautapelit tai ulkona könyäminen, Meriläinen muistuttaa.

– Pelaamisen hyödyllisin asia on, että sen ei tarvitse olla hyödyllistä. Se on hauskaa ja viihdyttävää, sanoo pelitutkija Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta.
– Pelaamisen hyödyllisin asia on, että sen ei tarvitse olla hyödyllistä. Se on hauskaa ja viihdyttävää, sanoo pelitutkija Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta.Berislav Jurišić / Yle

Milloin pitää huolestua?

Digipelaamisesta voi kuitenkin tulla myös ongelmia: se voi koukuttaa liiaksi ja ikäkaudelle sopimaton materiaali voi ahdistaa. Myös pelien maksumekanismit saattavat tulla yllätyksenä, jos lapsi päätyy tekemään ostoksia oikealla rahalla silkasta tietämättömyydestä.

Milloin vanhempien pitäisi huolestua? Kysytään tutkijalta: Jos pelaaminen alkaa haukata elämästä liian suuren osan ja jos unirytmi tai koulunkäynti kärsii, kannattaa tiedustella lapselta, mistä nyt on kyse.

– Nämä ovat hankalia tilanteita. Pitää muistaa, että pelaaminen on lapselle arkista ja nivoutuu kaikkeen muuhun. Jos koulussa menee huonosti, voi olla että lapsi tai nuori purkaa pahaa oloa pelaamalla. Vanhemmille syy–seuraussuhde voi kuitenkin näyttäytyä päinvastaisena: Ajatellaan, että huono olo johtuukin pelaamisesta.

Meriläinen muistuttaa, että huolitilanteessakaan ei pidä syytellä tai panikoida.

– Sellaisessa tilanteessa lapsi ja nuori tarvitsee enemmän tukea kuin vanhemman liiskaamista.

Parhaiten pärjää, kun pysyttelee hyvin perillä lapsen peliharrastuksesta. Se auttaa pitämään silmällä, lisääkö pelaaminen hyvinvointia ja rikastuttaako se elämää vai päinvastoin.

Juho Aaltonen, 12, ja Timo Aaltonen pelaavat flipperiä Linnanmäen huvipuistossa.
Juho Aaltonen, 12, ja Timo Aaltonen käyvät pelaamassa analogisia ja digitaalisia elementtejä sisältävää flipperiä Linnanmäen huvipuistossa.Berislav Jurišić / Yle

Pelien ei tarvitse olla hyödyllisiä

Miksi digipelejä pitäisi ylipäänsä harrastaa? Tutkijan mielestä ne parantavat kielitaitoa, reaktionopeutta, motoriikkaa ja kolmiulotteisten tilojen hahmottamista. Tärkeämpää on kuitenkin tämä:

– Pelien suurin hyöty on siinä, että niiden ei tarvitse olla hyödyllisiä. Niitä harrastetaan, koska ne ovat hauskoja, viihdyttäviä, rentouttavia ja kivaa tekemistä kavereiden kanssa.

Meriläinen kehottaakin ihmisiä pelaamaan ikään katsomatta, yhdessä ja yksikseen.

– Pelaaminen ja leikkiminen pitävät meidät nuorina ja hyväntuulisina. Ne lisäävät hyvinvointia ja vähentävät stressiä. Kesälomalla on loistava tilaisuus tarttua toimeen.

Veikkauksen Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn osallistui 522 henkilöä, joiden taloudessa oli alaikäisiä lapsia.