Danske Bankin rahanpesukohun miljardilaineet lyövät voimalla yli Itämeren, mutta suomalaisten asiakkaiden niskaan putoaa korkeintaan pieniä pisaroita

Tapausta setvitään kovalla kädellä. Danske Bankin sisäisen valvonnan johtaja eroaa tehtävästään.

rahanpesu
Danske Bank tallinnassa.
Danske Bankin Tallinnan-konttori.Valda Kalnina / EPA

Tanskalaisen Danske Bankin Viron-yksikön miljardiluokan rahanpesukohulla voi olla välillisiä vaikutuksia myös Suomessa.

Voimakkaimmat laineet jopa seitsemän miljardin euron (siirryt toiseen palveluun) rahanpesutapauksen selvittelyssä käyvät Tanskan ja Viron välillä.

Mutta pisaroita voi putoilla myös tavallisen suomalaisen pankkiasiakkaan niskaan.

– Suoria vaikutuksia ei varmasti ole. Joitain välillisiä vaikutuksia voi tulla sitä kautta että valvojat tiukentavat toimiaan, mikä heijastuisi kaikkien pankkien asiakkaisiin myös Suomessa, rahoitusalan etujärjestön Finanssialan varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari sanoo.

Sama pätee minkä tahansa kohuun joutuneen ison pankin markkina-arvoon ja sitä myötä kannattavuuteen.

– Jos omistajat vauhkoontuvat ja alkavat myydä omistuksiaan, kohun keskellä olevan ison pankin markkina-arvo voi tulla alas, sanoo Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professori Teija Laitinen.

Johtajia eroaa, viranomaiset ovat varpaillaan

Tänään ilmoitettiin jo neljännestä tapaukseen liittyvästä johtajaerosta. Uutistoimisto Reutersin mukaan Danske Bankin sisäisen valvonnan johtaja jättää tehtävänsä marraskuussa.

Huhtikuussa erosivat yhtiön Baltian-liiketoiminnoista vastannut johtaja Lars Morch ja Baltian yrityspankkitoimintojen johtaja Tonu Vanajuur. Toukokuussa Tanskan finanssivalvonnan johtaja Henrik Ramlau-Hansen, Dansken entinen talousjohtaja, ilmoitti erostaan.

Tanskassa on puhuttu suoraan valvonnan pettämisestä. Tapaus näyttää saaneen viranomaiset varpailleen.

– Uskon, että eri maiden finanssivalvonnat käyvät omia prosessejaan läpi tämän tapauksen pohjalta, Kivisaari sanoo.

Danske Bankin sisäinen tutkinta asiasta valmistuu näillä näkymin syyskuussa, ja samalla Viron finanssivalvonta tutkii tapausta. Suomen viranomaiset seuraavat nyt tarkalla silmällä, mitä Virosta paljastuu.

– Valvonnan näkökulmasta tämä on mielenkiintoinen tapaus. Se auttaa varmasti pohtimaan, mitä myös meidän pitää pankkien valvonnassa ja tarkastuksissa ottaa huomioon, sanoo Finanssivalvonnan (Fiva) riskiasiantuntija Anne-Mari Juutinen.

Sekä Laitinen, Kivisaari että Juutinen tähdentävät, etteivät he arvioi Danske Bankin toimintaa tapauksessa.

Professori: Aktiivinen rahanpesu olisi yllätys

Professori Teija Laitisen mukaan valvontasäännöstö on nykyään niin tiukka, että olisi yllättävää jos mikään iso pankki katsoisi rahanpesua sormien läpi.

– Eri asia sitten on, miten sääntöjä on tässä paikallisesti noudatettu. Tällaiset tapaukset voivat tulla ihan yhden tai kahden konttorin kautta. Olisi kuitenkin yllättävää, jos pankki olisi paikallisestikaan ollut millään tavalla itse myötävaikuttamassa asiaan, Laitinen sanoo.

Laitinen toimi vuosina 2014–2015 terrorismin vastaisen rahanpesulain työryhmässä, ja on tilintarkastusvalvontaa Suomessa hoitavan tilintarkastuslautakunnan jäsen.

Danske bankin valomainos.
Ismo Pekkarinen / AOP

Säännöt tulevat EU-tasolta, mutta valvonnan toteuttamisessa on yhä maiden välisiä eroja. Laitisen mukaan on mahdollista, että löysä valvonta voi päästää rahanpesua läpi. Ensisijaista on pankkien omavalvonta ja laadukkaat tilintarkastukset.

– Tarkastukset perustuvat otantaan, jolla saadaan kohtalainen varmuus. Mutta maailman meno on sellainen, että joukkoon mahtuu kaikenlaista.

Perusasiakkaiden tarkkailu tuskin kiristyy merkittävästi

Suomessa rahanpesun torjuntaa valvova Fiva tekee tarkastuksia riskianalyysin perusteella.

Valvontaresurssit käytetään siis niihin kohteisiin, joiden riskit on arvioitu isoimmiksi. Tämä pätee myös ulkomaisten pankkien sivuliikkeisiin, joita valvotaan yhteistyössä pankin kotivaltion viranomaisten kanssa.

Miten riskit määritellään, sitä Fiva ei julkista, kuten ei myöskään vuosittaisia tarkastusmääriä.

– Vaikka kuinka valvotaan, tällaisia tapauksia ei täysin saada kuriin. Ikinä ei olla tilanteessa, jossa jokainen asiakas käytäisiin läpi. Mutta pankit itsekin kiinnittävät rahanpesuun todella paljon huomiota nykyään, Juutinen sanoo.

Pankit selvittävät jo nyt herkästi kuluttaja-asiakkaan varojen liikuttelua, etenkin jos kysymys on hiukankin isommista summista.

Finanssialan Kivisaari ottaa esimerkiksi käteistalletukset, jossa jo nelinumeroisista talletussummista kysytään herkästi lisätietoja asiakkaalta. Hän ei usko, että tarkkailuun tulisi tämän tapauksen pohjalta merkittäviä muutoksia.

Valvonta on yleisesti tiukentunut

Juutisen mukaan valvonta on yleisesti aivan viime vuosina tiukentunut, kun rahanpesun ja terrorismin torjunnasta on puhuttu paljon.

– Toki maiden välillä on edelleen eroja valvonnassa. Jo valvottavien määrä vaihtelee paljonkin, Juutinen sanoo.

Professori Laitisen mukaan terrorismin pelko on saanut Euroopan suhtautumaan rahanpesuun aiempaa tiukemmin.

– Seitsemän miljardin euron summa ei ole pankkimaailmassa niin valtava kuin yksittäisen kansalaisen näkökulmasta. Paljon riippuu siitä, mitä sillä tehdään. Jos pyrkimyksenä on tuottaa makeaa elämää Lontoossa, se on eettisesti ja moraalisesti paheksuttavaa. Mutta jos rahaa pestään vaikka terrorismin rahoittamiseen, puhutaan asiasta jossa koko Eurooppa on varpaillaan.

Suomen valvonnasta raportti helmikuussa 2019

Danske Bank ei ole tarkemmin kommentoinut uusimpia käänteitä, vaan viitannut syyskuussa valmistuvaan sisäiseen tutkintaan. Pankki on myöntänyt Viron-yksikön kautta tapahtuneen rahanpesun.

EU:n rahanpesusääntöjen mukaan pankkien on selvitettävä huolellisesti tilien haltijat ja varojen alkuperä.

Euroopan pankkiviranomainen EBA julkaisee maille yhteisiä ohjeita, ja OECD:n yhteydessä toimiva rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaryhmä FATF julkaisee raportteja rahanpesuvalvonnan järjestämisestä eri maissa.

FATF tekee parhaillaan uutta raporttia Suomesta. Sen on määrä valmistua ensi vuoden helmikuussa.

Lue myös:

Danske Bankin rahanpesukohu Virossa paisuu, summa yli tuplasti odotettua enemmän: laittomia rahansiirtoja 7 miljardilla

Viron pankkivalvoja tutkii: Miksei Danske Bank kertonut Putinin lähipiirin ja FSB:n rahanpesusta sen Viron konttorien kautta?Viron pankkivalvoja tutkii: Miksei Danske Bank kertonut Putinin lähipiirin ja FSB:n rahanpesusta sen Viron konttorien kautta?

Lehti: Danske Bankin kautta kulki valtava määrä voitelurahaa Azerbaidžanista Eurooppaan