Yleisö hermostui huippukokouksen aikana järjestettävän Helsinki Calling -mielenosoituksen järjestäjille: "Kertokaa nyt edes siirron oikea syy"

Sunnuntaina pidettäneen myös muita huippukokoukseen liittyviä mielenilmauksia. Perussuomalaiset nuoret toivottavat Trumpin tervetulleeksi Narinkkatorilla.

Trumpin ja Putinin huippukokous
Trumpin kasvot piirretty asfalttiin ja iso punainen ruksi vedetty piirroksen päälle, alla teksi kieltäkää Trumppia saapumasta.
Filippiiniläisiä mielenosoittajia vastustamassa Trumpin saapumista vierailulle maahan marraskuussa 2017.Francis R. Malasig / EPA

Helsingin oletettavasti suurimman presidenttien huipputapaamisen aikaisen mielenosoituksen Helsinki Callingin järjestäjät kertoivat eilen, että tapahtuma on siirretty päivää aiemmaksi. Eilen tapahtuman yksi järjestäjistä, Nely Keinänen kertoi Yle Uutisille, että tapahtuma siirrettiin varsinaiselta tapaamispäivältä maanantailta edelliselle päivälle. Muutoksesta ei kuitenkaan heti kerrottu sen monituhatpäiselle osallistujamäärälle.

Muutoksen epämääräiset perustelut ovat saaneet yleisön raivon partaalle.

Osa kommentoijista epäilee tapahtuman Facebook-sivuilla, että taustalla on poliisin käsky siirtää mielenilmaus edelliselle paikalle ja vaatii, että tapahtuma palautetaan maanantaille. Moni tapahtumaan mahdollisesti osallistuva on kertonut närkästyksestään, sillä jotkut ihmiset ovat suunnitelleet tulonsa maanantaille ja muun muassa pyytäneet töistä vapaata.

Kaiken lisäksi osa järjestäjistä kertoi muutoksen johtuvan "tuotannollisista syistä". Tämä ilmaus on herättänyt lisäkysymyksiä ja närää.

Eilen Yle Uutisille kerrottiin syyn olevan toinen. Keinänen sanoi muun muassa, että järjestävät uskovat ja toivovat saavansa enemmän näkyvyyttä sunnuntaina. Keinänen myös arvioi, että huipputapaaminen olisi mahdollisesti jo ohi, jos mielenilmaus järjestettäisiin aiemman aikataulun mukaan.

Näin järjestäjä vastaa

Mikä on vastauksenne epäilijöiden kysymyksiin, miksi tapahtuma siirrettiin aiemmaksi, tapahtuman järjestäjä Katri Ylinen?

– Tässä on monia käytännön syitä, miksi aikaistettiin päivällä, Ylinen kertoo.

Ylisen mukaan tilanne on myös paljon vaihdellut, tieto siitä missä presidentit mahdollisesti liikkuvat ja tapaavat toisensa, ja se on aiheuttanut järjestäjille päänvaivaa. Ylisen mukaan tärkeintä on pitää mielenilmaus silloin, kun viesti menee perille.

Mutta nyt tapahtuma on edellisenä päivänä, oliko tapahtuman aikaistaminen maanantaina vaihtoehtona?

– Oli, mutta tähän liittyi aikataulullisia syitä, Ylinen kertoo.

Ylisen mukaan sunnuntaina tapahtumalla on enemmän joustovaraa. Totta on, että suuren ihmisjoukon liikuttaminen tai vaikkapa mahdolliset vastamielenosoitukset saattavat hidastaa kulkua ja tapahtuman edistämistä.

Entä tuo poliisikysymys?

– Olemme olleet ymmärtääkseni koko ajan poliisin kanssa keskusteluyhteydessä muutoksessa, sillä on myös meille hyvin tärkeä arvo, että haluamme pitää meidän osallistujat turvassa, jos vaikkapa vastamielenosoitus äityisi, Ylinen sanoo.

Ylinen kuitenkin myöntää, että viestinnässä olisi voitu olla alunperin järjestelmällisempiä.

– Meillä kaikilla, jotka olemme tätä järjestämässä, on ne perheet, päivätyöt ja muksut, ja se asettaa haasteita myöskin aikataulussa pysymiselle.

Tapahtuman järjestäjät lisäsivät myöhemmin Facebook-sivuille perustelut tapahtuma-ajan muuttamisesta.

Perussuomalaiset nuoret toivottavat Trumpin tervetulleeksi

Perussuomalaiset nuoret ovat kertoneet tänään myös järjestävänsä sunnuntaina Welcome Trump -mielenilmauksen. Poliisi vahvistaa tiedon.

Perussuomalaiset nuoret ovat julkaisseet avoimen kirjeen, joka on osoitettu presidentti Donald Trumpille tapahtuman Facebook-sivuilla. Welcome Trump -mielenilmaus pidettäneen Narinkkatorilla, kun taas Helsinki Calling -tapahtuma pidetään Senaatintorilla.

Lue lisää:

Maailmanjohtajien huipputapaamisen aikainen mielenosoitus Helsinki Calling siirtyy sunnuntaille – taustalla sekaannus aikatauluista