Poliisi kaipaa lisätietoja Lahden konepistoolimiehen liikkeistä – mahdollisesta uhrista ei edelleenkään tietoa

Kolmekymppinen lahtelaismies on edelleen vangittuna.

Lahti
epäilty ampuja Lahden Kärpäsessä
Hämeen poliisi

Poliisi kaipaa edelleen havaintoja Lahden Kasakkamäessä ennen juhannusta tapahtuneesta konepistooliampumisesta. Poliisi kertoi aiemmin, että Kasakkamäentiellä ammuttiin konepistoolin sarjatulella kerrostalon ovella ollutta henkilöä.

Rikoksesta epäilty kolmekymppinen lahtelaismies on edelleen vangittuna, mutta poliisi tarvitsee lisätietoja hänen liikkeistään tapahtumayönä.

Poliisi otaksuu, että ampuja on tullut Lahden keskustaan pian ampumisen jälkeen eli kesäkuun 18. päivän vastaisena yönä kello yhden jälkeen. Hänellä oli yöllä päällään paita, jonka selässä oli teksti "yes you can".

Poliisi on aiemmin julkaissut turvakameralla otetun kuvan ampujasta ja hänen käyttämästään aseesta. Kuvan julkaisemisen jälkeen poliisi sai muutamia vihjeitä ampujan liikkeistä tuolta yöltä.

Nyt poliisi on julkaissut nettisivuillaan myös turvakameran videokuvaa (siirryt toiseen palveluun).

Poliisi ei vieläkään tiedä, ketä kohti epäilty mahdollisesti ampui.