Hellettä pukkaa koko maahan – Lappiin huomenna lähes 30 astetta

Ensi viikolla sää lämpenee vielä lisää, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

sää
Sääkartat keskiviikosta perjantaihin.
Yle

Lähipäivinä sää on laajalti lämmintä, mutta etenkin lännessä ja etelässä tulee viilentäviä kuurosateita. Tänään keskiviikkona viileintä on Etelä-Suomessa ja paikoin alueella voi myös ukkostaa. Hellettä on Lapissa ja todennäköisesti myös Länsi-Suomessa.

Huomenna torstaina asteet saattavat kivuta Lapissa lähelle 30:tä. Myös koko muu maa saanee nauttia hellelukemista.

Ylen meteorologin Joonas Koskelan mukaan perjantai ja lauantai ovat loppuviikon epävakaisimmat päivät.

Sadekartta keskiviikoista perjanataihin.
Yle

– Perjantaina epävakaisempi alue siirtyy Länsi-Suomeen ja liikkuu siitä lauantaina maan keskiosiin. Sademäärissä voi olla paikallisesti isoja vaihteluita, koska sateet ovat kuurottaisia, Koskela sanoo.

– Perjantaina ilmamassa on sen verran lämmintä, että siellä missä ei sada ja aurinko pääsee paistamaan, asteet ovat 25:n vaiheilla.

Lauantaina hellelukemiin päästään etelässä ja lännessä, Lapissa puolestaan viilenee. Sunnuntaina sää alkaa lämmetä laajemmalla alueella. Sadekuuroja tulee vielä Lapista Kainuuseen ulottuvalla alueella.

Ensi viikolla sää lämpenee entuudestaan. Alkuviikosta lämpötilat voivat olla lähes koko maassa yli 25 astetta.