Trump heti Nato-tapaamisen aluksi: "Venäjä kontrolloi täysin Saksaa" – Merkel kertoi odottavansa kiistelyä kokouksessa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo Saksan olevan Venäjän otteessa, koska Saksa ostaa maakaasua Venäjältä.

Nato
Stoltenberg ja Trump.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat Brysselissä.Stephanie Lecocq / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti Nato-tapaamisensa Brysselissä jyrkkäsanaisella Saksan arvostelulla. Trump sanoi Saksan olevan riippuvainen Venäjän energiantuonnista.

Trump ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kävivät julkisen sananvaihdon kameroiden alla tapaamisensa aluksi.

Trump syytti jälleen muita Nato-maita liian pienestä osallistumista puolustusmenoihin. Trump syytti erityisesti Saksan olevan Venäjän taskussa, koska Saksa ostaa maakaasua Venäjältä.

– Meidän pitäisi puolustaa Saksaa, kun se saa energiansa Venäjältä. Selittäkää se! Trump vaati.

– Miljardeja ja miljardeja maksetaan maalle, jolta meidän pitäisi puolustaa teitä, Trump toisteli.

– On hyvin surullista, että Saksa tekee massiivisen öljy- ja kaasusopimuksen Venäjän kanssa. Saksa maksaa miljardeja ja miljardeja dollareita vuodessa Venäjälle. Joten me suojelemme Saksaa, Ranskaa, suojelemme kaikkia näitä maita, ja useat näistä maista tekevät putkisopimuksia Venäjän kanssa ja maksavat miljardeja dollareita Venäjän kassaan. Meidän pitäisi suojella teitä Venäjältä, mutta he maksavat miljardeja dollareita Venäjälle, Trump sanoi.

– Onko se sopivaa? Saksa on täysin Venäjän kontrollissa, koska se saa 60–70 prosenttia kaasustaan Venäjältä uutta kaasuputkea pitkin.

Trump sanoi Saksan olevan Venäjän vanki, koska se on luopunut hiili- ja ydinvoimasta.

Fukushiman voimalaonnettomuuden jälkeen Saksan hallitus ilmoitti maan luopuvan ydinvoiman käytöstä vuoteen 2020 mennessä, ja maa on sulkenut ydinvoimaloita.

Ilmastotavoitteistaan huolimatta Saksa on edelleen tuottanut lähes 40 prosenttia käyttämästään energiasta hiilivoimaloissa.

Liitokansleri Merkel: "Odotan kiistelyä"

Brysselin Nato-huippukokoukseen saapuva Saksan liittokansleri Angela Merkel esiintyi itsevarmana toimittajien edessä ja muistutti, että Saksa on tärkeä Nato-maa.

– Suurin osa Saksan armeijasta on Naton palveluksessa, ja olemme antaneet jäsenmaista toiseksi eniten joukkoja Naton käyttöön, Merkel sanoi Brysselissä.

Merkel viittasi myös Afganistanin-operaatioon, joka on tähän mennessä Naton historian ainoa tapaus, jossa sotilasliiton keskinäisen puolustuksen artiklaa on sovellettu. Artiklan mukaan muiden jäsenmaiden on tultava jäsenmaan avuksi, jos siihen kohdistuu sotilaallinen hyökkäys.

Yhdysvallat käytti artiklaa vuonna 2001 World Trade Center -torneihin kohdistetun terrori-iskun jälkeen.

– Haluamme myös kasvattaa edelleen puolustusmenojamme lähemmäs kahta prosenttia, Merkel kertoi, viitaten Walesin päätökseen. Vuonna 2024 Saksan puolustusmenot ovat jo 80 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014, Merkel sanoi.

– Odotan iloisena huippukokousta, mutta tiedän, että luvassa on myös kiistelyä, hän kommentoi lehdistölle.

Nord Stream 2 hiertää edelleen

Uudella putkella Trump viittaa ilmeisesti suunnitteilla olevaan toiseen Itämeren maakaasuputkilinjaukseen Nord Stream 2:een.

Yhdysvallat haluaisi Euroopan ostavan enemmän nesteytettyä maakaasua Yhdysvalloista.

Erityisesti Baltian maat ja Puola ovat arvostelleet hanketta rakentaa uusi kaasuputkilinja Itämeren pohjaan. Saksa on sanonut, että kyseessä on puhtaasti kaupallinen hanke.

Trump muistutti, että Saksan entinen sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder on Nord Stream -putkiyhtiön johdossa. Schröder istuu Nord Streamin johtokunnassa.

Noin 30 prosenttia EU-maiden käyttämästä maakaasusta tulee Venäjältä. Vuonna 2016 makaasulla tuotettiin 23 prosenttia koko Saksan energiankulutuksesta.

Vuonna 2015 Saksa sai 40 prosenttia maakaasustaan Venäjältä, 21 prosenttia Norjasta ja 29 prosenttia Hollannista. Nord Stream 2:n uskotaan kasvattavan venäläisen maakaasun osuutta, jos uusi putkilinjaus saadaan toteutettua.

Kiperää sananvaihtoa toimittajien edessä

Naton asettama tavoite on, että jäsenmaat käyttäisivät puolustukseen 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Saksa on luvannut nostaa puolustusmenonsa 1,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2024 mennessä.

Tämä ei tyydyttänyt Trumpia.

– He voisivat tehdä sen jo huomenna, Trump sanoi ja muistutti Saksan olevan rikas maa.

Naton pääsihteeri sanoi Nato-maiden alkaneen jo lisätä puolustusmenojaan. Trump halusi kuulla Stoltenbergilta, että tämä oli hänen ansiotaan, ja Stoltenberg kiittelikin Trumpin johtajuutta.

Stoltenberg sanoi, että kaikista erimielisyyksistä huolimatta Nato-maat ovat kyenneet yhdistämään rivinsä ydintehtävänsä, toistensa suojelemisen ja puolustamisen, ympärille.

– Kaksi maailmansotaa ja kylmä sota ovat opettaneet, että olemme vahvempia yhdessä kuin erikseen, Stoltenberg sanoi.

– Mutta miten voitte olla yhdessä, kun yksi maa saa energiansa henkilöltä ja ryhmältä, jolta haluatte suojelua? Trump kysyi.

– Kun seisomme yhdessä myös toimissamme Venäjän kanssa, olemme vahvempia, Stoltenberg sanoi.

– Te vain teette vain Venäjän rikkaammaksi! Trump keskeytti.

– Jopa kylmän sodan aikana Nato-liittolaiset tekivät kauppaa Venäjän kanssa, Stoltenberg muistutti.

– Mielestäni kauppa on ihanaa. Mielestäni energia on aivan eri asia kuin normaali kauppa. Teillä on maa kuten Puola, joka ei ota vastaan Venäjän kaasua, koska se ei halua olla Venäjän vankina, Trump jatkoi.

Saksa on Trumpin mielestä Venäjän vanki, koska se saa energiansa Venäjältä.

– Meidän pitäisi suojella Saksaa, kun se saa kaasunsa. Selittäkää se! Ei sitä voi selittää, te tiedätte sen, Trump summasi ennen kuin toimittajat ohjattiin pois huoneesta.

Aiheesta aiemmin:

Donald Trump saapui Eurooppaan – Vastassa arvaamattomasta presidentistä huolestuneet eurooppalaiset 11.7.2018