Tuhkimo on kiinalainen, Ruusunen raiskattiin ja Punahilkka kuolee – lue mitä muuta et tiennyt 5 rakastetusta sadusta

Tuttuihin satuihimme liittyy hurjia tarinoita, kavalia käänteitä ja historiaa, josta emme ole kuulleetkaan. Satujen tutkija, professoriemerita Satu Apo kertoo ennenkuulumattomia asioita klassikkosaduistamme.

satukirjat

1

Tuhkimo
Walt Disneyn piirroselokuva Cinderella (1950) iskosti tanssiaispukuisen Tuhkimon ja lasikengän lopullisesti koko maailman saduksi.Disney CD-levyn kansikuvasta rajattu

Tuhkimo – ikivanha satu Kiinasta

Kertomus kaltoin kohdellusta tytärpuolesta ja tämän noususta kuningattareksi on maailman tunnetuin ja levinnein ihmesatu. Siitä on tehty vuosisatojen aikana satoja versioita eri puolilla maailmaa.

Ensimmäinen Tuhkimo kirjattiin muistiin Etelä-Kiinassa jo 600 – 700 -luvuilla jKr.

Kiinalainen Tuhkimo kuului luolakansaan. Kuningaskalastajan sulista tehdyn tanssiaispukunsa ja kultaiset kenkänsä sankaritar sai lemmikkikalansa luista. Ilkeä äitipuoli tappoi kalan, mutta tämä auttoi emäntäänsä vielä kuoltuaankin.

Tuhkimon pieni kenkä on prinsessasatujen tunnetuimpia esineitä. Lasiseksi se muuttuu vasta 1600-luvun lopussa ranskalaisen Charles Perraultin (k. 1703) kuuluisassa kokoelmassa Hanhiemon satuja (1697). Elettiin aikaa, jolloin Ranska yritti syrjäyttää Venetsian ja Muranon ylellisten lasituotteiden valmistajana.

Tuhkimon kenkä on saanut aikojen kuluessa kantaa monenlaisia merkityksiä. Psykoanalyyttiset tulkinnat muutaman vuosikymmenen takaa kuuluvat oudoimpiin, folkloristiikan emeritaprofessori Satu Apo sanoo.

– Psykoanalyytikkojen mukaan kenkä symboloi Tuhkimon vaginaa. Hän saa sen haltuunsa panemalla oman jalkansa kenkään. Tällöin sankarittaren ei tarvitse tuntea peniskateutta prinssiä kohtaan.

2

Kuvituskuva vuodelta 1885 Prinsessa Ruususesta.
Prinsessa Ruusunen vuodelta 1885. Tekijä tuntematon.AOP

Hyväksikäytetty Ruusunen

Uneen lumotulla prinsessa Ruususella on seksipitoinen historia. Tainnoksissa oleva viaton neito on ollut houkutteleva ja helppo kohde monessa sadun vanhassa versiossa.

Italialaisen Giambattista Basilen (k. 1632) Ruususessa nuori kreivi löytää nukkuvan prinsessan ja raiskaa tämän. Ruusunen tulee raskaaksi ja yhä nukkuvana synnyttää kaksoset.

Seuraa raju kolmidraama, sillä kreivi ei olekaan poikamies. Hänen silmittömän mustasukkainen vaimonsa koettaa tappaa metsälinnassa suloisine vauvoineen asuvan Ruususen. Lopussa paha vaimo saa palkkansa ja hänet heitetään myrkkykäärmeitä kuhisevaan tynnyriin.

Ruusus-satu oli varoitus vaimoväelle mustasukkaisuudesta, professoriemerita Satu Apo sanoo.

– Ajan korkea-arvoisilla miehillä oli tapana pitää rakastajattaria ja siittää lapsia sinne tänne. Hyvän vaimon tuli olla nöyrä eikä nostaa asiasta meteliä.

Suomalainen Zacharias Topelius (k. 1898) on kirjoittanut Ruususen tarinasta lempeän satunäytelmän.

Aatelisia vieroksunut satusetä tekee Ruususen isä-kuninkaasta mainion, kansanomaisen ukkelin. Tämä muun muassa määrää hienostelevat hovirouvat käyttämään villasukkia silkkikenkiensä kanssa.

3

Kaunotar ja hirviö
Kaunotar ja hirviö Tatjana Hauptmannin kuvittamana 1987.Satulinna, Sata eurooppalaista satua, WSOY 1990.

Feministinen Kaunotar ja heikko hirviö

Pari vuotta sitten kansainväliset uutistoimistot, BBC etunenässä, tuuttasivat julki, että tutut satumme ovat vanhempia kuin ikinä on luultu. Tieto perustui kahden itseoppineen satututkijan löydöksiin. He olivat käyttäneet luonnontieteiden ajoittamismenetelmiä taruihin ja havainneet muun muassa, että Kaunotar ja hirviö on peräti 4000 vuotta vanha satu!

– Puuta heinää, nauraa Satu Apo.

Kaunotar ja hirviö -sadun keksi ja kirjoitti ranskalainen Gabrielle-Suzanne de Villeneuve (k. 1755) 1740-luvulla.

– Ennen häntä maailmassa ei ollut olemassa tarinaa tyttärestä, joka lähtee rujon olennon linnaan isänsä sijasta ja jonka rakkaus murtaa hirviötä kahlitsevan lumouksen, Apo vakuuttaa.

Kaunotar ja hirviö -satu on monella tapaa uuden airut. Ensinnäkin madame de Villeneuve on ensimmäisiä naiskirjailijoita satujen historiassa. Vuosisatojen ajan sadut olivat miesten alue.

Miehet loivat tarinoihin patriarkaalisen maailman, jossa nainen oli kaunis ja alistettu, mies hallitsi ja loisti. Villeneuven sadussa roolit heittävät häränpyllyä. Kaunotar on aktiivinen ja itsenäinen nainen, hirviö taas heikko mies.

Satu Apo on innoissaan myös tarinan palatsista. Sen kuvauksessa on scifin aineksia ja tulevaisuuden ällistyttävän tarkkaa profetiaa.

– Kaunotar löytää linnan uumenista pimeän salin, joka osoittautuu teatteriksi. Siellä hän pääsee näkemään näytelmiä ja oopperaa sekä tutkailemaan yleisöä lehtereillä. Kirjailija ennakoi näin elokuvia ja televisiota. Mutta ei tässä vielä kaikki. Pimeässä huoneessa on myös uutiskanava, Apo selostaa.

Linnan kristallista tehdyillä ihmeellisillä optisilla laitteilla sankaritar saattoi seurata muun muassa kuninkaallisia häitä, sotatapahtumia ja seurata Pariisin markkinoita.

– Ihmeellisin satulinna, jonka olen tavannut!

4

Lumikki ja ilkeä äitipuoli noidaksi tekeytyneenä. Kuvitus katriina Viljamaa-Rissanen 1970.
Katriina Viljamaa-Rissanen, Suuri satukirja, Valitut Palat 1970.

Lumikki ja Grimmin veljesten huijaus

Kertomus pahan äitipuolen vainoamassa prinsessasta on kuuluisien saksalaisten Grimmin veljesten, Jacobin (k. 1863) ja Wilhelmin (k. 1859) satukokoelmien helmi.

Kahden vuosisadan ajan heitä ja alueen kansaa on pidetty sadun luojina.

Satu Apo on kuitenkin jäljittänyt tarinan alun 1700-luvun Weimariin, jossa sen sepitti lukionprofessori Johann Musäus (k. 1787).

– Alkuperäinen Lumikki oli valistusajan tuote ja paljon humaanimpi tarina kuin Grimmien dramatiikkaa ja kauhua pursuava versio, Apo sanoo.

Grimmien Lumikissa muun muassa ilkeä äitipuoli kannibalistisesti herkuttelee Lumikin suolavedessä kypsennettyillä keuhkoilla ja maksalla. Tai niin hän luulee tekevänsä. Oikeasti metsästäjä on tuonut hänelle villisian sisäelimiä.

Kun äitipuolelle selviää, että Lumikki elää, hänen vihallaan ja kostonhimollaan ei ole ääriä. Ja Lumikki on vain seitsenvuotias pikkutyttö!

Noitamainen äitipuoli päättää päivänsä kiduttamalla. Hän joutuu vetämään jalkaansa punahehkuisiksi kuumennetut rautakengät ja tanssimaan niillä kunnes vaipuu kuolleena maahan.

Musäuksen alkuperäistarinassa äitipuolta rangaistaan ”vain” elinikäisellä vankeudella linnan tornissa.

Grimmin veljekset väittivät keränneensä kaikki satunsa Saksan kansalta. Se on vale, kuten Lumikkikin osoittaa.

– Oikeasti heidän suurin lähteensä oli kirjasto, Satu Apo sanoo.

Miksi veljekset sitten valehtelivat?

He tekivät politiikkaa, Apo selittää. Veljekset pönkittivät nousevaa saksalaista nationalismia ja kansallisuusaatetta.

– Ajan sivistyneistö uskoi, että kansan parissa on säilynyt perimätiedon muinaisaarteita sukupolvelta toiselle. Jos halusi nähdä kansansielun puhtaimmillaan, piti lähteä keräämään kansanrunoutta.

5

Punahilkka
Pixapay

Punahilkka – ja lupa säikäyttää!

Luettelo klassikkosaduista ei olisi täydellinen ilman Punahilkkaa. Se on 1600-luvulla eläneen Charles Perraultin Hanhiemon satukirjan saduista kaikkein lyhyin. Tutkijat ihmettelivät pitkään sadun tiiviyttä, kunnes syy selvisi, Satu Apo kertoo.

– Punahilkka ei ole satu, vaan satuleikki. Sen tarkoitus on säikäyttää.

Leikin idea on, että lapsiryhmässä yksi sadun tunteva kertoo sen jännittävästi, mutta tiiviisti.

Kun tarinassa päästään huippukohtaan, jossa Punahilkka ihmettelee ”isoäidin” karvaisia käsiä ja suuria korvia ja lopulta kysyy ”miksi sinulla on noin iso suu ja noin terävät hampaat?”, kertoja karjaisee ”jotta minä voisin syödä sinut!”

Samalla hän tarraa kiinni lapseen, joka ei tunne satua. Lapsiparka tietysti säikähtää ja muut saavat aiheen nauraa.

Alkuperäisen tarinan loppu on surullinen. Susi syö Punahilkan.

Paitsi leikki, Punahilkka oli myös monensortin varoituskertomus.

Lasten tuli kavahtaa metsässä leikkiessään susia ja karhuja, joita tuolloin vielä eleli runsaasti Ranskassa.

Nuoria neitoja leikki muistutti toisenlaisista uhkista, Apo sanoo.

– Neitokaisten tuli varoa susia, jotka ovat kohteliaita ja lipokielisiä. Ne vasta vaarallisia susia ovat!

6

Satu Apo
Satu Apo, Helsingin yliopiston folkloristiikan professori emerita. Apon viimeisin teos Ihmesatujen historia ilmestyi kesäkuussa 2018.Yle