Oikeus antoi tuomion melun paljastamassa huumevyyhdissä

Poliisi pääsi jutun jäljille naapurien valitettua melusta. Kahdelle miehelle langetettiin pitkät vankeustuomiot.

huumausainerikokset
Kemin oikeustalo.
Risto Koskinen / Yle

Kemi-Tornion käräjäoikeus antoi keskiviikkona tuomion isossa huumevyyhdissä. Oikeus tuomitsi kaksi irakilaismiestä vankeusrangaistuksiin.

Toinen miehistä tuomittiin neljän ja puolen vuoden, toinen neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. Oikeus myös määräsi tutkinnan yhteydessä takavarikoidut noin 2000 euroa valtiolle menetettäviksi

Poliisi pääsi jutun jäljille viime helmikuussa mentyään torniolaiseen kerrostaloasuntoon sieltä kantautuneen metelin vuoksi. Poliisi havaitsi asunnon pöydällä lojuneet ekstaasitabletit ja järjesti kotietsinnän. Koiran avulla suoritetussa etsinnässä suihkutiloista ja rakennuksen ulkopuolelta lumihangesta löytyi yhteensä 1,8 kiloa amfetamiinia. Lisäksi asunnosta löytyi ekstaasitabletteja, hasista ja oopiumia.