Oletko haaveillut muuttavasi kaupungista maalle? Unelmansa toteuttanut Annukka kertoo, miten temppu tehdään: ”Kyllä se paljon rohkeutta vaatii”

Tökkiikö kaupungin kiire ja meluisat korttelit? Haluaisitko enemmän tilaa ja omaa rauhaa? Haaveiletko vaihtavansi kerrostaloasunnon maatilaan, mutta et tiedä, mitä se oikeasti vaatii?

Uusimaa
Navetta.
Olli Aimola / Yle

VIHTI Matkaa Helsingin keskustasta Vihdin Irjalaan on noin neljäkymmentä minuuttia. Tilan pihaan tultaessa vastaan tulee pieni, iloinen possu häntää heiluttaen ja ilolisesti röhkien. Navetan ovi avautuu raolleen ja oven takaa paljastuu verkkareihin ja lantsareihin sonnustautunut leveästi hymyilevä Annukka Cederlöf, tilan emäntä.

– Katos Ilona tulikin jo sua vastaan. Tervetuloa meille! Juodaanko kahvit ensin?

Ensivaikutelma Cederlöfistä on se, että siinä on onnellinen nainen. Hän elää selvästi unelmaansa. Helsingissä syntynyt ja siellä aina asunut Cederlöf ja hänen puolisonsa päättivät kolme vuotta sitten toteuttaa yhteiseksi kasvaneen unelmansa ja muuttivat perheensä kanssa maalle.

Maalla koettu pimeyskin on erilaista kuin kaupungissa. Täällä näin ensimmäisen kerran kunnon tähtitaivaan.

Annukka Cederlöf
Annukka Cederlöf muutti kaupungista maalle, eikä kadu päätöstään.
Annukka Cederlöf muutti kaupungista maalle, eikä kadu päätöstään.Olli Aimola / Yle

"Olisiko minusta tuohon?"

Menemme tilan portista sisään ja kävelemme kohti vanhaa navettarakennusta. Tämä paikka on yksi useista Karjalan evakoille rakennetuista maatiloista Vihdissä. Navettaan on rakennettu kaikille tilan eläimille omat karsinat ja aitaukset.

Navetasta on suora käynti laajoille laitumille ja ulkoaitauksiin. Näillä eläimillä on hyvät oltavat. Kaupunkilaispojalle nousee mieleen kysymys: miten ihmeessä kaupunkilaispariskunta on osannut tehdä tämän kaiken?

– Kyllähän tämä tuntui aluksi jännittävältä ja sitä mietti, että mihin tässä kaupunkilaistyttö on oikein ryhtymässä.

Eläinten hoidon opetteluun, maatilan remontointiin ja justeeraamiseen Cederlöf peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä.

– Tämä homma vaatii rohkeutta jättää taakse tuttu ja turvallinen kaupunkielämä ja ottaa vastaan uusi ja tuntematon. Maltti on valttia ja hommat hoituu kyllä, kun muistaa suhtautua nöyrästi tähän. Ei tarvitse heti yrittää osata kaikkea.

Cederlöf vaikuttaa olevan täysin omassa elementissään. Hän käsittelee eläimiä, toimii ja liikkuu niin luontevasti tässä ympäristössä.

Pelle-poni on yksi Annukka Cederlöfin reilusta kahdestakymmenestä eläimestä.
Pelle-poni on yksi Annukka Cederlöfin perheen tilan asukeista. Tilalla asustelee myös ainakin kaksi hevosta, kaksi ponia, vuohia, lampaita, kanoja, kaneja, viiriäisiä, kolme koiraa, kissoja ja Ilona-possu.Olli Aimola / Yle

Pilvilinnoja ja romantiikkaa

Cederlöf on sopeutunut maalaiselämään, eikä perhe osaisi enää kuvitella asuvansa kaupungissa. Cederlöf kehottaa maallemuutosta haaveilevia käymään runsasta ajatustyötä hyvissä ajoin ennen muuttoa.

Mikä voisi tuntua negatiiviselta? Mikä voisi olla minulle vaikea asia? Minkälaiseen paikkaan haluan muuttaa? Sumentaako romanttinen mielikuva maalaiselämästä totuuden? Haluanko oikeasti asua maalla?

– Kun me olimme saaneet ajatukset pakettiin, kaikki tapahtuikin aika äkkiä. Kävimme katsomassa muutamaakin paikkaa, mutta sitten löytyi tämä meille täydellinen tila.

Moni on täällä käydessään saanut vahvistuksen omille kyteville ajatuksilleen maalle muuttamisesta, suuntaan tai toiseen.

Annukka Cederlöf

Kaupunkilaiset käyvät haistelemassa

Siirrymme navetasta kanalaan, jossa tuoksuu, no miten sen nyt sanoisi - kanalalta. Cederlöf on pitänyt perheineen kotitilallaan myös avoimien ovien päiviä, jotka ovat olleet suosittuja etenkin kaupunkilaisperheiden keskuudessa. Moni perhe tulee katsomaan, olisiko heistäkin maallemuuttajiksi.

Avoimet päivät ovat kotikutoisia tapahtumia, joissa ajatuksena ei ole pelkkä lapsien viihdyttäminen, vaan koko perhe osallistuu toimintaan ja esimerkiksi eläinten hoitoon.

– Moni on täällä käydessään saanut vahvistuksen omille kyteville ajatuksilleen maalle muuttamisesta, suuntaan tai toiseen.

Cederlöf pitää myös suosittua Tiluksilla (siirryt toiseen palveluun)-blogia, jossa hän kertoo omasta elämästään maatilan emäntänä. Annukka Cederlöf ja hänen miehensä käyvät vielä Helsingissä töissä, mutta seuraavana haaveena pariskunnalla olisi jossain vaiheessa saada elanto kokonaan omalta tilalta. Sosiaaliset suhteetkaan eivät ole kärsineet, vaikka sekin jännitti aluksi.

– Ei meillä ole vielä tullut ikävä kaupunkiin, enkä usko että tuleekaan. Kyllä minulla on nyt se fiilis, että aion täällä maalla elellä ihan vanhaksi asti, sanoo Cederlöf hymyillen.

Maatilan auvoa Vihtiläisittäin.
Maatilan auvoa Vihtiläisittäin.Olli Aimola / Yle