1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Trumpin ja Putinin huippukokous

Kaivonkannet hitsataan kiinni, Putinin ja Trumpin jättikoneet rullaavat kiitotielle, mustien autojen letkat pysäyttävät liikenteen... Huippukokous sekoittaa helsinkiläisten arjen

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tuleva tapaaminen Helsingissä näkyy jo monin, osin salaperäisin tavoin sekä sosiaalisessa mediassa että katukuvassa.

Turvatoimia lisätään Presidentinlinnan läheisyydessä Helsingissä 12. heinäkuuta. Muun muassa kaivon kansia hitsataan umpeen. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien huippukokous Helsingissä tulevana maanantaina on tuonut jo kuhinaa kaduille ja sosiaaliseen mediaan.

Esimerkiksi skottijournalisti David Mac Dougall esittelee Twitter-tilillään televisiolähetyskeskuksen rakennustöitä Allas Sea Poolilla:

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Tapaamispäivän käytännön turvatoimista vastaava Helsingin poliisilaitos muistuttaa puolestaan, että huippukokouksen valmistelu on tuonut runsaasti viranomaisia katukuvaan jo torstaina.

Valmistelutöihin kuuluva kaivon kansien kiinni hitsaaminen saattaa haitata liikennettä.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Vierailuun liittyvä lentokoneliikenne on tiiviissä seurannassa lentokonebongareiden keskuudessa.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla nähtiin torstaina esimerkiksi tämä venäläinen kuljetuskone, jonka luokse ajoi laskeutumisen jälkeen mustia pakettiautoja sekä poliisiautoja:

Kuva: Lukijan kuva

Todennäköisesti samat autot havaittiin hiukan myöhemmin Tuusulanväylällä ja Helsingin keskustassa:

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Huippukokki Henri Alén kehotti aikaisemmin tällä viikolla Helsingin Seudun Ympäristöpalveluita mainostamaan suomalaista, puhdasta hanavettä kansainvälisille vieraille.

HSY tarttuu ideaan välittömästi, ja jakaa median edustajille tyhjiä vesipulloja hanavedellä täytettäviksi.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Trumpin delegaatio majoittuu Ylen tietojen mukaan St.George -hotellissa Helsingin keskustassa. Hotellin edustan puistossa oli torstaina iltapäivällä parikymmentä tummiin pukeutunutta miestä.

Lisäksi puiston ympärillä oli poikkeuksellisen paljon sekä Suomeen rekisteröityjä että diplomaattikilvin varustettuja mustia autoja.

Kuva: Laura Koljonen / Yle

Lue myös:

Yli 10 mielenosoitusta ilmoitettu huippukokouksen yhteyteen – Perussuomalaiset nuoret toivottavat Trumpin tervetulleeksi

Trump saapui Britanniaan Melanian kanssa käsi kädessä

Trump: Putin ei ole vihollinen eikä ystävä

Trump: Nato-liittolaiset lupasivat lisää rahaa madonlukujen jälkeen

Miten Niinistön pitäisi kohdata Trump ja Putin? "Pöytäliinan pitää olla suorassa", "Isojen poikien kiusantekoa ei voi hyväksyä"