Vöyrin kuolonkolari vaati kaksi uhria

Henkilöauton kuljettaja ja matkustaja menehtyivät henkilöauton ja rekan yhteentörmäyksessä Vöyrillä Pohjanmaalla.

liikenneonnettomuudet
poliisi poliisiauton edessä
Emilia Malin / Yle

Pohjalaisteillä on sattunut torstaina iltapäivällä vakavia liikenneonnettomuuksia. Kaksi henkilöä kuoli Vöyrin Maksamaalla henkilöauton ja rekka-auton nokkakolarissa.

– Henkilöauto oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä suoralla tieosuudella vastaantulevan rekka-auton keulaan. Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi matkustaja. Molemmat menehtyivät välittömästi, Pohjanmaan poliisilaitos tiedottaa.

Valtatie 8 on ollut suljettuna liikenteeltä Vöyrin Öliksen kohdalla onnettomuuden pelastus- ja raivaustöiden aikana. Kiertotie kulkee Maksamaan kautta.

Risteyskolarista sairaalaan Ähtärissä

Ähtärin Inhassa puolestaan sattui kahden henkilöuton peräänajokolari risteyksessä. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että takana ajanut ei huomannut edellä ajavan kääntymisaikeita.

Ähtärin onnettomuudesta yksi loukkaantunut henkilö on toimitettu sairaalahoitoon Seinäjoelle ja kolme henkilöä on käynyt tarkistuksissa terveyskeskuksissa. Onnettomuus tapahtui valtatiellä 18.