Maria Markuksen kolumni: Malja kerrallaan maailma paremmaksi – makuseikkailut voivat toimia ruohonjuuritason diplomatiana

Jokaisesta maasta löytyvät omat kulinaristiset ominaispiirteensä ja tarinansa, jotka avaavat näköaloja maan historiaan, kulttuuriin ja jopa politiikkaan. Ruuat, juomat, kapakat ja kahvilat – kaikki kantavat mukanaan isompaa tarinaa, kirjoittaa Maria Markus.

kolumnit
Maria Markus
Maria MarkusPetteri Sopanen / Yle

Georgiassa viini symboloi elämää. Sitä valmistetaan ikivanhalla tavalla maahan upotetuissa saviruukuissa, kvevreissä. Viiniköynnökset ajatellaan Georgiassa miehenä, viiniastia naisena, ja viiniä kypsytetään yleensä noin yhdeksän kuukautta.

Toki georgialaiset taitavat myös modernimman eurooppalaisen viinintuotannon, mutta perinteinen menetelmä – joka muuten kuuluu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kohteisiin – on edelleen voimissaan.

Kvevri-viini ei kuitenkaan ole helpointa juotavaa, sillä se on usein hyvin tanniinista ja intensiivistä, jopa ailahtelevaista. ”Eiväthän georgialaisetkaan ole tasapainoisia. Viini kuvaa tekijänsä luonteenlaatua,” selitti Tbilisissä pientä viinikauppaa pitävä David ja naurahti, että ”vaikka nyt olen hyvällä tuulella, viiden minuutin päästä tilanne voi olla aivan toinen”.

David tiesi, että viini on paljon muutakin kuin vain viiniä. Rypäleitä hoidetaan Georgiassa kuin lapsia. Niille muun muassa lauletaan. Hän kertoi tarinan isoisästään, joka lakkasi puhumasta järkytyttyään toisen pojanpoikansa tuhoisasta auto-onnettomuudesta. Vuosia tragedian jälkeen, kun David oli auttamassa isoisäänsä perheen viinitilalla, hän kuuli jostain laulua. Vilkaistessaan isoisänsä suuntaan laulu lakkasi. David jatkoi työtään, ja laulu alkoi uudelleen. Toinen vilkaisu, jolloin laulu vaikeni jälleen.

Kolmannella kerralla David vakuuttui siitä, että kyllä vain, ”mykkä” isoisä se siellä lauleskeli, hiljakseen, rypäleilleen. Vanhus vannotti Davidin pitämään asian omana tietonaan, kunnes aika hänestä jättäisi. David piti lupauksensa.

Olin Georgiassa kaksi päivää. Uskon, että viini antoi minulle syvällisimmän oppitunnin georgialaisista tuon (aivan liian lyhyen) matkani aikana.

Kroatiassa kuulin entisen Jugoslavian presidentin Titon viinimieltymyksistä. Hänen kerrotaan juoneen vain Teran-rypäleistä tehtyä viiniä. Nykyisin tiedetään, että Teranissa on valtavasti resveratrolia, jonka arvellaan ehkäisevän useita sairauksia. ”Fiksu mies”, paikalliset totesivat aavistus kaihoa äänessään, jolloin päädyimme – viinin, viikunoiden ja juustojen äärellä, tietysti – keskustelemaan Titon politiikasta ja lopulta siitä, miten Balkanin kansat yrittävät nyt tulla toimeen keskenään. Jotkut yltyivät vertaamaan nykyistäkin tilannetta ruutitynnyriin, ja monilla tuntui olevan ikävä jonkinlaista vahvaa isähahmoa.

Jokaisesta maasta löytyvät omat kulinaristiset ominaispiirteensä ja tarinansa, jotka avaavat näköaloja maan historiaan, kulttuuriin ja jopa politiikkaan. Ruuat, juomat, kapakat ja kahvilat – kaikki kantavat mukanaan isompaa tarinaa.

Parhaimmillaan maan ruoka- ja juomakulttuuriin perehtyminen toteutuu, jos gastronomiseen seikkailuun pääsee yhdessä paikallisten kanssa. Yhteinen ateriointi tai lasillinen yhdistää ja herättää halun ymmärtää, vaikka yhteinen kieli puuttuisi tai maailmankatsomukset olisivat janan äärilaidoilta.

Ruuan merkitys diplomatian välineenä ymmärretään myös korkealla virallisella tasolla.

Kulinaarinen diplomatia, tai gastrodiplomatia, on käsite, jonka ympärille on rakennettu projekteja ja kampanjoita. Ruuan merkitys diplomatian välineenä ymmärretään myös korkealla virallisella tasolla, eikä ole pikku juttu päättää esimerkiksi, mitä valtiovierailuilla tarjotaan.

Vähintään yhtä tärkeää on meidän tavisten – ruohonjuuritason kansalaisdiplomaattien – heittäytyminen uusiin kulinaristisiin elämyksiin uteliaasti ja aistit avoinna. En tiedä, pitääkö sanonta ”tie miehen sydämeen käy vatsan kautta” paikkaansa – osaavathan he itsekin kokata – mutta uskon, että tie rauhanomaisempaan yhteiseloon käy yhteisten makukokemusten kautta.

Aion siis jatkossakin antautua makujen vietäväksi, ja myös lopettaa viinin syljeskelyn. Sillä viini on muutakin kuin viiniä ja sen syljeskely pyhäinhäväistys, näin minulle Georgiassa opetettiin.

Maria Markus

Kirjoittaja on jyväskyläläinen vapaa toimittaja, joka tekee juttuja Suomesta ja ulkomailta monenlaisiin medioihin. Häntä ajaa eteenpäin ehtymätön uteliaisuus, ja toimittajan työ on hänelle tutkimusmatka yhtä lailla maailmaan kuin itseensäkin. Hän on työskennellyt myös pohjoismaisen yhteistyön sekä EU-politiikan parissa.