Tienvarsien myyntikojut katoavat Lapista – Käsivarren sitkeä kalakojuyrittäjä ei luovuta: "Joka aamu potkin ovet auki"

Mustavalkokuvien aikaan niitä oli joka kylässä, nykyään tienvarsikojuja kohtaa yhä harvemmin. Tienvarsimyymälöillä ei miljoonia tehdä, mutta kyse on enemmänkin elämäntavasta.

Sápmi
Unto Kultima
Pitää olla intohimoa tähän, jos tienvarsimyymälästä haaveilee, neuvoo Kalakojuyrittäjä Unto Kultima Käsivarren Lapista.Ibbá Lauhamaa / Yle

Kuttanen, Enontekiö ja Porttipahta, Sodankylä. Kun palaat mielessäsi lapsuuden pitkiin automatkoihin, aikaan ennen ilmastointia. Mieleesi piirtyy ehkä muisto pysähdyksestä kojulla, josta sai kuumana kesäpäivänä virvoketta.

Tällaiset kojut ovat jäämässä vain muistoihin, sillä koko Suomessa luvallisia tienvarsimyymälöitä on enää noin 60.

Käsivarren Lapissa, Kuttasen kylän eteläpuolella tienpientareelle on pystytetty oranssi kartonkikyltti, johon on kirjoitettu ”Loimulohta.”

Hetken päästä siintää taas uusi kyltti: "Lättykahvit."

Tällainen tienvarteen pystytetty mainos tuntuu niin nostalgiselta, joten on pakko tehdä äkkijarrutus - ja mennä tutustumaan valikoimaan.

Unto Kultima aloitti kalakotansa kanssa levähdysalueella 90-luvulla. 2000-luvulla rakentui isohko kota. Vielä 90-luvulla Kultimalla riitti kilpailijoita.

– Silloin kun tämä perustettiin - ainakin Kilpisjärveltä Muonioon oli vähintään joka kylässä tämmöinen koju, teltta tai laavu josta myytiin, kuvailee Kultima.

Saamelaismuseo Siidan valokuva 60- tai 70-luvulta.
Saamelaismuseo Siidan valokuva 60- tai 70-luvulta.Saamelaismuseo Siida

Tienvarteen pystytetty laavu oli vielä 60-luvun Lapissa oli hyvin yleinen näky. Porosaamelaiset möivät laavuissaan porontaljoja, käsitöitä ja sarvia. Mosse-auton keulaan laitettiin poronsarvet, ikäänkuin todistukseksi Lapin reissulta, muistelee Kultima.

– Tänä päivänä ei voi olla samanlaista: pitää olla kylmälaitteita ja lämpimänä pystyä pitämään. Täytyy investoida aikalailla, että pystyy näitä hommia pitämään.

Joka aamu Kultima tulee kojulleen kahdeksaksi. Hän lämmittää uunit ja savustelee. Sitten hän potkii ovet auki, kuten Kultima itse asian ilmaisee. Kesät kuluvat kojulla asiakaspalvelussa, ensilumi tietää Kultimalle yksinäisiä hetkiä Kilpisjärventiellä aura-auton kuljettajana.

– Ehkä se on joku intohimo tähän. Saa olla asiakkaiden kanssa tekemisissä ja porista heidän kanssaan. Talvella saa sitten olla yksin, kun ei ole asiakkaita sillä mallin. Talvisin saa olla yksin tuulessa ja tuiskussa aura-auton ratissa, kertoo Kultima.

Porttipahdalla ei seurata kelloa vaan liikennemääriä, niiden mukaan pidetään myymälää auki

Sodankylästä pohjoiseen, nelostien varrella on seissyt yli kolmekymmentä vuotta saman perheen pyörittämä matkamuistomyymälä ja kahvila.

Zippi ja Suhaus -matkamuistomyymälä Sodankylän Porttipahdalla.
Zippi ja suhaus -tienvarsimyymälä Sodankylän Porttipahdalla.
Zippi ja Suhaus -matkamuistomyymälä on toiminut yli kolmekymmentä vuotta Sodankylän Porttipahdalla.

Zippi ja suhaus -niminen paikka aloitti toimintansa avotulen ääressä.

Kaarina Viitamäki-Engelberg kertoo jatkavansa vanhemmiltaan perittyä liiketoimintaa ja elämäntapaa. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta hommaa jatketaan.

– Kyllä tämä meidän perheen elättää, mutta vie vuodesta neljä kuukautta. Joka päivä painetaan isännän kanssa tässä, kertoo Kaarina Viitamäki-Engelberg.

Pasi Heikkilä ja Kaarina Viitamäki-Engelberg.
- Kyllä tämä on niin raskasta. Ei kai tätä kukaan täysijärkinen jaksaisikaan, sanoo yrittäjä Kaarina Viitamäki-Engelberg.Inger-Elle Suoninen / Yle

Joka päivä täälläkin tehdään töitä kelloa seuraamatta. Sen sijaan ohikulkevaa liikennettä seurataan. Ja jos asiakkaita piisaa, ovet pysyvät auki pidempään.

Autot pysähtelevät tasaisin väliajoin parkkipaikalle, mutta kaikki eivät välttämättä piipahda sisään myymälään.

Tämän päivän tienvarsimyymälöitä eivät hetkauta niinkään valuuttakurssit vaan säät. Kun säät suosivat, bisnes pyörii hyvin.

– Kyllä tämä on niin raskasta. Ei kai tätä kukaan täysijärkinen jaksaisikaan, naurahtaa Viitamäki-Engelberg ja kiiruhtaa paistamaan hillalettuja.

Ne uppoavat varsinkin saksalaisiin kulkijoihin.

Tilapäinenkin mansikka- tai makkarakoju vaatii sopimuksen ELY-keskuksen kanssa

Jos haaveilee ansaitsevansa hieman ylimääräistä omalla tienvarsikojulla, ei se käytännössä ole niin helppoa.

Maksutonta toki myyntitoiminta on, mutta sopimus vaaditaan.

Myynti voi tapahtua esimerkiksi myyntivaunusta tai myyntipöydältä. Myytävien tuotteiden on myös oltava tienkäyttäjiä palvelevia. Tilapäinen myyntitoiminta on maksutonta, ohjeistetaan ELY-keskukselta. (siirryt toiseen palveluun) Tilapäiseksi katsotaan myynti, joka kestää minimissään yhden päivän ja maksimissaan neljä kuukautta. Lupa voidaan myöntää liikenneturvallisuuden kannalta sopiville alueille.

Kaikki Suomen tienvarsimyymälöiden sopimukset on keskitetty satojen kilometrien päähän Pirkanmaan ELY-keskukseen. ELY-keskuksesta ei osattu kertoa, kuinka monta tienvarsimyymälää pitkien välimatkojen Lapissa on, koko Suomessa määrä on vain 60.

On mahdotonta sanoa missä välissä tienvarsimyymälöiden määrä hiipui, tapahtuiko kaikki hiljalleen vaiko rytinällä. Pirkanmaan ELY-keskukselta, johon sopimukset pari vuotta sitten keskitettiin, ei löydy dataa mistä muutoksen käyrän näkisi.

Mika Salo, A-P Anttila, Arttu Tuominen ja Timo Grundström pysähtyivät lohisopalle kalastusmatkallaan.
Mika Salo, A-P Anttila, Arttu Tuominen ja Timo Grundström pysähtyivät lohisopalle kalastusmatkallaan.Inger-Elle Suoninen / Yle

"Tällaisia paikkoja on yhä vähemmän, isot syövät pienet"

Kokemäeltä kotoisin oleva porukka tilaa kuumana kesäpäivänä soppaa. Aina on pakko saada lohikeittoa, he hörähtävät porukalla.

Kalastusmatkalla oleva kaveriporukka hämmästyi kuullessaan, että tällaisia pieniä paikkoja on koko Suomessa enää alle sata. Lapin teiden varsilla ei ole suurten ketjujen liikennemyymälöitä.

Tämä kaveriporukka suosii paikallisia yrittäjiä ja siksi valitsevat pysähdyspaikakseen yksityisen yrittäjän pyörittämän tienvarsimyymälän.

– Tällaisia paikkoja on yhä vähemmän, isot syövät pienet. Yleensä pysähdymme näissä pienissä paikoissa, kuvaa Timo Grundström tilannetta.

Tienvarsimyymälä Kilpisjärventiellä.
Kultima suunnittelee tulevansa kahdeksankymppisenä rollaattorilla töihin.Inger-Elle Suoninen / Yle

Kultima aikoo jatkaa kalakodassaan ainakin kahdeksankymppiseksi – Kulkeeko sitten rollaattorilla täällä töissä?

Vuodesta toiseen lohisopan keitto tai paikallisilta Raittijärven poromiehiltä ostetun raudun savustaminen ei kyllästytä kuttaslaista Unto Kultimaa.

Haastattelua tehdessä noin kuusikymppinen Unto Kultima palvelee asiakkaitaan hymyissä suin.

Kultima toivoo, että hänellä olisi vielä hyviä työvuosia jäljellä, vaikka eläkeikä painaa päälle.

Jatkajia hänellä ei ole, mutta halu jatkaa on vahva.

– Itse olen arvellut, että pitääkö tässä jatkaa tuonne kahdeksankymppiseksi asti. Sitten katson, mitä sitä alkaa tekemään, vai tekeekö mitään. Vai kulkeeko rollaattorin kanssa täällä, naurahtaa Kultima ja jatkaa töitään.