Hypoteekkiyhdistys kritisoi hallitusta – "Kauppojen aukiolojen ja taksiliikenteen vapautukset jäivät harmillisen harvoiksi todellisiksi rakenneuudistuksiksi"

Trumpin aiheuttama kauppasota voi iskeä pahasti myös Suomeen ja erityisesti Uudenkaupungin autotehtaaseen, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi tuoreessa talouskatsauksessa.

Juhana Brotherus
Uudenkaupungin autotehdas
Jyrki Lyytikkä / Yle

Asuntolainaluotottaja Hypo kritisoi kovin sanoin maamme hallitusta perjantaina julkaistussa talouskatsauksessaan (siirryt toiseen palveluun). Hypon mukaan rakenteellisia uudistuksia ei ole Suomessa tällä hallituskaudella juurikaan tehty, vaikka siihen olisi ollut taloussuhdanteen tarjoama selkänoja.

– Kestävyysvajetta ei ole nujerrettu ja velkaantuminen jatkuu. Kauppojen aukiolojen ja taksiliikenteen vapautukset jäivät harmillisen harvoiksi todellisiksi rakenneuudistuksiksi. Seuraava hallitus joutuu uudistushaasteiden eteen todennäköisesti selvästi vaikeammassa taloussuhdanteessa, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus huomauttaa.

Hypo ennustaa työllisyysasteen nousevan 72 prosenttiin kuluvan vaalikauden aikana. Työllisyydestä se sanoo hallituksen saavuttaneen tavoitteensa jo toukokuussa: nostaa työllisten määrää 120 000 suuremmaksi kuin kolme vuotta sitten.

Hypon mukaan työllisyyden myönteisestä kehityksestä ei pidä onnitella Suomen hallitusta, vaan se on seurausta enemmänkin markkinavoimien liikkeistä ja suhdanteiden piristymisestä. Maailmantalouden myötätuuli, EKP:n tuki ja kasvukaupunkien rakennusaalto osuivat onnekkaasti kaikki viime vuosille, asuntolainaluotottaja toteaa.

– Työllisyystavoitteiden täyttyminen on enemmän tuuria kuin taitoa, sillä kaupungistuvan Suomen talous kasvaa nyt vauhdikkaasti ennen kaikkea maailmantalouden vetämänä. Toki hallitus on välttänyt omat virheet, eikä ole onneksi tärvellyt työllisyyskehitystä. Myös kilpailukykysopimus osui otolliseen aikaan, mutta piti rakenteet ennallaan, Brotherus arvioi.

Kauppasota uhkaa erityisesti Uuttakaupunkia

Hypo ennustaa kuluvalle vuodella kolmen prosentin talouskasvua. Ensi vuodella se povaa raportissaan kahden prosentin kasvua. Suomen talouden kasvun esteet ovat kuitenkin jo näkyvissä. Hypon mukaan työvoimapula, jäykät rakenteet ja kapasiteettirajoitteet rajoittavat nousun 1-2 prosentin haarukkaan 2020-luvun aikana.

Vaikka kotimaan talouden tunnelma onkin verrattain pirteä, Hypo ilmaisee huolensa maailmanpolitiikan vaikutuksista Suomeen. Erityisesti huolena on Trumpin Eurooppaa kohtaan asettamat tuontitullit sekä kauppasodan kärjistymisen mahdollisuus.

Kauppasota saattaisi toteutuessaan leikata Hypon mukaan jopa kaksi prosenttia Suomen vientivetoisesta taloudesta, vaikkakaan se ei tarkoittaisi finanssikriisin tapaista tuskaa.

Hypon mukaan kauppasodan alueelliset vaikutukset voisivat olla valtavat, vaikkakaan EU:n sisäkauppaan esteet eivät iskisi. Erityisen uhan alla olisi Uudenkaupungin autotehtaan toiminta.

– Uudenkaupungin moottori voi yskiä pahasti, pahimmillaan jopa leikata kiinni, jos autokauppa törmää esteisiin. Vauhtiin päässyt asuntomarkkina on alueellisesti myös kauppasodan armoilla, Hypon Juhana Brotherus arvioi.

Korot saattavat nousta tulevaisuudessa

Hypon raportin mukaan Euroopan keskuspankki on linjannut, että korot pidetään ennallaan kesään 2019 asti. Mataliin lainanhoitokuluihin tottuneiden suomalaisten ja investoivien yritysten on syytä Hypon mukaan varautua tulevaisuudessa korkojen nousuun.

– Tällä hetkellä korkomenot ovat tyypillisessä asuntolainassa noin 100 euroa kuussa, mutta muutaman vuoden kuluttua summa voi olla kaksinkertainen, pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.