Perinteiselle kahville etsitään vaihtoehtoja – Miltä kuulostaa pula-ajalta tuttu sikurikahvi, rasvakahvi tai kurkumalatte?

Kahvin rinnalle on tullut useita trendikkäitä vaihtoehtoja. Sikurikahvikin on kasvattamassa hienoisesti suosiotaan.

juomat
Mies juo korviketta
Yle

Suomalaiset ovat kahvikansaa. Suomalaiset kuluttavat Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan kahvia noin kymmenen kiloa henkeä kohden vuodessa.

Kahville on kuitenkin innostuttu hakemaan myös korvikkeita. Tämä on huomattu esimerkiksi eko- ja luomutuotteiden erikoismyymäläketju Ruohonjuuressa.

Ruohonjuuren markkinointipäällikön Johanna Koskisen mukaan varsinaisten kahvinkorvikkeiden menekissä ei näy jättikasvua, mutta kahvinjuonnin vähentämisen trendi näkyy kahville vaihtoehtoisten juomien myynnin merkittävänä lisääntymisenä.

– Erilaiset latte-ainekset (muun muassa kurkuma, matcha ja reishi) menevät kaupaksi hurjan hyvin - ja niiden myynti on kasvanut valtavasti, kertoo Ruohonjuuren markkinointipäällikkö Johanna Koskinen.

Myös sikurikahvi kasvattaa suosiotaan. Myynti on kuitenkin vielä pientä verrattuna tavallisten kahvien menekkiin.

– Meille on tullut uutena jonkin aikaa sitten valikoimiin Sikurilatteaines lion´s manella ryyditettynä. Ehkä tätä kautta asiakaamme tututustuvat myös sikurikahviin ja senkin menekki lähtee kasvamaan jatkossa kovemmin, Koskinen kertoo.

Yksi selkein kahvitrendi on rasvakahvi. Tällöin kuumaan juomaan (kahvi/tee) lisätään rasvoja kuten voita, greeta, kookosöljyä, kaakaovoita, kapryyliölyjyä- tai -happoa. Juoma voidaan sekoittaa tasaiseksi esimerkiksi blenderissä tai maidonvaahdottimella.

– Myös reishillä ja pakurilla ryyditettyjen luomukahvien suosio on lisääntynyt huimasti, Koskinen kertoo.

Kahvikuppi ja kahvipapuja.
Ismo Pekkarinen / AOP

Sikurikahvia sota-ajan ohjeilla

Sikurikahvi on tullut tutuksi sota-ajalla eläneille. Elintarvikkeiden säännöstely sota-aikaan, erityisesti 1940-luvun alussa oli tiukkaa. Kahvin säännöstely alkoi heti sodan käynnistyttyä vuonna 1939 ja jatkui aina vuoteen 1954 asti.

Kahvikansana tunnetut suomalaiset eivät jääneet voivottelemaan, vaan keksivät nopeasti korvikekahvin.

– Korviketta sai ostettua kaupasta, mutta korvikekahvia tehtiin paljon myös itse. Sikurijuurta sai ostettua kaupasta sellaisina pieninä pötköinä ja maaseudulla paahdettiin rukiin jyviä ja herneitä. Myös voikukan juuria käytettiin, kertoo Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon intendentti Sanna Kattelus.

Korvikkeessakin on aina mukana pieni määrä aitoa kahvia. Jotta voidaan puhua korvikkeesta, täytyy kahvia olla Katteluksen mukaan neljännes. Sota-aikana määräksi riitti kuitenkin 15 prosenttiakin.

– Muu osa on ollut sitten sitä sikurijuurta tai ruista.

Vastikkeessa oikeaa kahvia ei ollut lainkaan, vaan se oli valmistettu kokonaan muista aineksista.

Entisaikaan kahvin keittäminen oli muutenkin erilaista. Pannukahvia kun keitettiin, sitä piti kirkastaa ja siinä tarvittiin kekseliäisyyttä. Kattelus on kuullut tarinoita omalta papaltaan, miten kahvin sekaan on laitettu muun muassa käärmeennahkaa selvikkeeksi.

– Sitä on laitettu paloina sinne pannuun kahvin joukkoon ja se kirkasti kahvia.

Voisiko korvikekahvista tulla uusi trendi?

– Voisi tulla. Sitä saa lähipelloilta tuotettuna, jos sitä esimerkiksi rukiista rupeaa paahtamaan. Sikuria saa ja voikukkia kasvaa lähes jokaisen talon pihassa, jossa on pieni nurmikko.

Kahvinnpuruja mittalusikassa.
Ismo Pekkarinen / AOP

"Korvikkeen makua pitää olla"

Seinäjoen seudun Sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja Maija Salmivuori keitti ensimmäistä kertaa sikurikahvia viime viikolla, kun yleisölle tarjoiltiin korvikekahvia Suojeluskunta ja Lotta Svärd -museolla.

Vinkkejä ja ohjeita korvikkeen keittoon Salmivuori haki ahkerasti nettisivuilta, mutta ohjeet olivat hyvin kirjavat. Hän päätyikin yhdessä muiden sotilaskotisisarten kanssa etsimään hyvän kokonaisuuden maistelemalla.

– Teimme pieniä eriä, jotta saimme luotua hyvän kokonaisuuden. Korvikkeen makua pitää olla, Salmivuori kertoo.

Salmivuori ja muut sotilaskotisisaret päätyivät käyttämään muun muassa luontaistuotekaupasta saatavaa sikurikahvia.

– Laitoimme viisi osaa korviketta ja kolme osaa kahvia. Tällöin syntyi hyvä kokonaisuus. Keitimme myös kahvin normaalisti keittimellä ja sekoitimme siihen sikurikahvin, Salmivuori kertoo.