Aarnio pysyy pidätettynä ainakin aamuun saakka – ex-jengipomo vapautettiin

Aarnio-jutun tutkintaa johtava kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto sanoo, että Jari Aarnion ja ex-jengipomo Keijo Vilhusen rikosepäilyissä on kyse kahdesta eri asiasta.

Kotimaa
Jari Aarnio
Jari AarnioKalevi Rytkölä / Yle

Keskiviikkona julkisuuteen noussut uusi murhatutkinta on edennyt vangitsemisoikeudenkäyntivaiheeseen. Jutussa on ollut kaksi tutkintalinjaa.

Ex-jengipomo Keijo Vilhusta on epäilty ainakin osallisuudesta vuonna 2003 tehtyyn murhaan. Tänään Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Vilhusta koskevan tutkintavankeusvaatimuksen.

Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota taas epäillään siitä, että hän jätti estämättä tiedossaan olleen henkirikoshankkeen.

Aarnion vangitseminen harkinnassa aamulla

Poliisirikosten tutkinnanjohtaja, kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto kertoo Ylelle, että hän päättää mahdollisesta Aarnioon kohdistuvasta vangitsemisvaatimuksesta huomenna lauantaiaamuna.

Haaviston on joko vapautettava Aarnio tai esitettävä häntä koskeva vangitsemisvaatimus käräjäoikeudelle huomiseen puoleen päivään mennessä.

– Selvittelen vielä kaikkea meille kertynyttä Aarniota koskevaa aineistoa. Häntä itseään kuulusteltiin eilen. Tänään on selvitelty muita tapaukseen liittyviä seikkoja. Nyt kesä- ja heinäkuun aikana on tullut esiin ihan uutta näyttöä, ja sen painoarvoa minun on nyt punnittava.

– Teen ratkaisun mahdollisesta vangitsemisvaatimuksesta näillä näkymin huomenna lauantaina aamulla, Haavisto kertoi perjantaina iltapäivällä kello 17.

Taustalla alamaailman välienselvittely

Nyt vireille nousseen uuden murhatutkinnan taustalla ovat lokakuun 2003 tapahtumat.

Tuolloin ruotsinturkkilainen Volkan Ünsal murhattiin Helsingin Vuosaaressa. Kyse oli palkkamurhasta. Hän oli vienyt kaveriltaan rahaa Tukholmassa Arlandan lentokentän vuoden 2002 rahakuljetusryöstön saaliista.

Myöhemmin mies oli päässyt todistajansuojeluohjelmaan ja irrottautunut siitä.

Ünsalin murhasta tuomittiin aikoinaan neljä miestä.

Lue lisää Aarnion pidätyksestä:

Pidätetty Jari Aarnio kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen – murhatutkinnan kuulusteluja on jatkettu koko päivän (12.7.)

Jari Aarnio on otettu kiinni murhatutkinnassa – myös jengipomo Vilhunen epäiltynä alamaailman surmaan liittyen (11.7.)