Italia ja Malta kiistelevät jälleen – kumpikaan ei halua lähestyvää siirtolaisalusta satamaansa

Noin 450 siirtolaista kuljettava laiva on Maltan mukaan lähempänä Italiaa. Italia ei halua laivaa satamaansa.

Pakolais- ja siirtolaisveneet
Siirtolaiset odottavat maihinnousua pelastusaluksessa Salernon satamassa Italiassa.
Siirtolaiset odottivat maihinnousua pelastusaluksessa Salernon satamassa Italiassa toukokuussa 2017.Carlo Hermann / AFP

Italian ja Maltan välille on jälleen kerran puhjennut kiista siirtolaisia kuljettavasta laivasta.

Kumpikaan maa ei tahdo päästää noin 450 siirtolaista kuljettavaa kalastusalusta satamaan.

Maltan mukaan laiva on lähempänä Italiaa ja sen matkustajat ovat ilmaisseet haluavansa Italiaan.

Italian sisäministerin Matteo Salvinin mukaan maan satamaan ei tulla ottamaan yhtäkään alusta, jossa on yli 400 ihmistä.

Italian tiukka siirtolaislinja on aiheuttanut kiistoja Italian ja muiden EU-maiden välillä.

Viime kuussa Espanja ja Ranska ratkaisivat pattitilanteen, joka syntyi, kun Italia ja Malta kieltäytyivät ottamasta vastaan siirtolaisia kuljettanutta Aquarius-alusta.

Espanja päästi aluksen satamaan ja sen kyydissä olleet saivat hakea turvapaikkaa joko Espanjasta tai Ranskasta.

Lue myös:

Yksikään pelastuslaiva ei ole liikkeellä Välimerellä – Järjestöt: "Varaudumme satoihin tai tuhansiin kuolonuhreihin"

Lähteet: AFP